Hyppää pääsisältöön

Myöhäisromantiikkaa ja tasa-arvoa kokonaisvaltaisella laadulla

Viulisti Eriikka Maalismaan ja pianisti Emil Holmströmin uutuuslevy upottaa minut vielä syvemmälle romantiikkaan kuin heidän edellinen, tunteiden myllertämisestä Emma-palkittu Schumann-levynsä. Periodiromantiikkaan hurahtanut duo jatkaa tunneilmaisuaan suolikielisellä viululla ja vuoden 1882 Bösendorferilla, mutta musiikki on aivan romantiikan lopusta. Richard Straussin ja Amy Beachin sonaatit osallistuvat taidemusiikin tasa-arvokeskusteluun, mutta miten, sen saa kuulija päättää.

Beach & Strauss / Maalismaa & Holmström
Beach & Strauss / Maalismaa & Holmström Uudet levyt

Beach oli kotirouva, muttei pelkästään, ja Strauss oli taidemusiikin miesjulkkis, muttei pelkästään. Kun Mikael Mattilan levyteksti luo säveltäjien asemasta, sukupuolesta ja elämästä musiikille merkitysavaruutta, hän on oikeassa mutta joutuu pelkistämään ja kuvittelemaan. Kummankaan säveltäjän sonaatti ei tietenkään antaudu merkitsemään mitään käsitteellistä sukupuolesta tai mistään muustakaan, mutta merkityksiä niissä kyllä riittää. Sekä Strauss että Beach punovat laveaa, myöhäisromanttista harmoniakudosta, mutta kenties Beach on astetta arvoituksellisempi ja siinä mielessä paikoin rohkeampi. Esimerkiksi scherzon hiljainen väliosa viulun urkupisteineen on kiehtova ratkaisu, ja hidas osa häilyy rajusti pimeydestä valoon ja pidättyväisyydestä hehkuun. Uskaliasta taitoa on myös se, miten itsenäisesti soittimet rakentavat musiikkia tahoillaan.

Maalismaan ja Holmströmin pitkä yhteinen historia kuuluu yhteissoiton reaktioherkkyytenä. He pystyvät esimerkiksi elävöittämään nopeita osia taidokkailla hidastuksilla ilman että yhteinen syke katoaa, ja sokkeloisessakin tunteilussa säilyy koko ajan suunnan tuntu. Osin periodisoitinten herkkyydestä kumpuava sielukas yksityiskohtaisuus on molemmilla tallella, mutta Maalismaa yltää tarvittaessa entistä kirkkaampaan solistiseen hehkuun, ja Holmström kaivaa rakkaasta Bösendorferistaan entistä tarkempia sävyjä.

Edellisen levyn melkeinpä ainoa kauneusvirhe oli koleasti kilkattava äänitys, mutta uudella levyllä musiikki soi sivistynyttä lämpöä, vaikka viulu meinaa isoimmissa revittelyissä jäädä jalkoihin. Duon näkemyksellisyys välittyy myös levyn graafisessa suunnittelussa: taiteilija Aki Turusen värikäs kansitaide sävyttää musiikkia totuttua rohkeammin, mutta ainakin minun mielestäni oikeaan suuntaan.

Kyseessä on siis uljas todiste siitä, että musiikin kokonaisvaltainen "laatu", musiikin oma merkitysavaruus ja merkityksellinen yhteiskunnallinen keskustelu voivat yhdistyä ongelmattomasti - ainakin kun asialla ovat Suomen parhaat freelancer-muusikot.

Richard Strauss: Sonaatti viululle ja pianolle Es-duuri. Amy Beach: Sonaatti viululle ja pianolle a-molli. - Eriikka Maalismaa, viulu, ja Emil Holmström, piano. (Alba, ABCD 502)

Kuuntele Uudet levyt 3.6.2021, toimittajana Kare Eskola.

  • Myöhäisromantiikkaa ja tasa-arvoa kokonaisvaltaisella laadulla

    Levyarvostelu

    Viulisti Eriikka Maalismaan ja pianisti Emil Holmströmin uutuuslevy upottaa minut vielä syvemmälle romantiikkaan kuin heidän edellinen, tunteiden myllertämisestä Emma-palkittu Schumann-levynsä. Periodiromantiikkaan hurahtanut duo jatkaa tunneilmaisuaan suolikielisellä viululla ja vuoden 1882 Bösendorferilla, mutta musiikki on aivan romantiikan lopusta. Richard Straussin ja Amy Beachin sonaatit osallistuvat taidemusiikin tasa-arvokeskusteluun, mutta miten, sen saa kuulija päättää.

  • Tarkkapiirtoiset eleet, huokoiset taustat

    Levyarvostelu

    Suomalaistaustainen Ondine-yhtiö on alkanut syventyä Baltian taidemusiikkiin myös historiallisesti. Viime syksynä ihastuin levyyn, jolla Ondine esitteli kanadanlatvialaisen Talivaldis Keninšin lakonisen kirkasta musiikkia. Nyt kuva tästä vuonna 2008 kuolleesta, omaäänisestä impressionisti-modernistista täydentyy kahdella sinfonialla, jotka Keninš sävelsi 1970-luvulla uudessa kotimaassaan Kanadassa.

  • Kolmen levyn kommenttiraita Brandenburgilaisille

    Levyarvostelu

    Vuonna 2001 kapellimestari Thomas Dausgaard ja Ruotsalainen kamariorkesteri alkoivat tilata nykysäveltäjiltä sisarteoksia Johann Sebastian Bachin Brandenburgilaisille konsertoille. Kahden vuosikymmenen projekti on nyt pakattu tripla-CD:lle, jonka hauskuus kumpuaa Brandenburgilaisten konserttojen rikkaista kokoonpanoista ja nykymusiikin vapaudesta.

  • Nico Muhlyn kimmoisuus sopii Pekka Kuusistolle

    Levyarvostelu

    Pari vuotta sitten Pekka Kuusisto aloitti Norjalaisen kamariorkesterin vierailijana. Suhde on kehittynyt niin, että tällä kaudella hän jatkaa taiteellisena johtajana. Kuusiston ja norjalaisten yhteinen debyyttilevy paljastaa, että suhteen kiihkeys perustuu rohkealle rosolle. Nico Muhlyn intensiivinen viulukonsertto Shrink sopii esittäjilleen kuin nenä päähän ja saa äärimmäisen tiiviin tulkinnan, kun taas Philip Glassin minimalismi ei raikastu edes Kuusiston taikakosketuksesta.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua