Hyppää pääsisältöön

Nico Muhlyn kimmoisuus sopii Pekka Kuusistolle

Pari vuotta sitten Pekka Kuusisto aloitti Norjalaisen kamariorkesterin vierailijana. Suhde on kehittynyt niin, että tällä kaudella hän jatkaa taiteellisena johtajana. Kuusiston ja norjalaisten yhteinen debyyttilevy paljastaa, että suhteen kiihkeys perustuu rohkealle rosolle. Nico Muhlyn intensiivinen viulukonsertto Shrink sopii esittäjilleen kuin nenä päähän ja saa äärimmäisen tiiviin tulkinnan, kun taas Philip Glassin minimalismi ei raikastu edes Kuusiston taikakosketuksesta.

First Light / Muhly & Glass
First Light / Muhly & Glass Uudet levyt

Amerikkalainen Muhly on mellastanut Kuusiston kanssa vuosikaudet, joten Shrink-konserton istuvuus ei tullut yllätyksenä - kimmoisa elävyys, hauras ihmisyys ja avarat näkymät ovat sekä konserton että Kuusiston viulunsoiton ominaisuuksia. Muhlyn harmoniamaailma ja rytminen syke viittaavat tutusti amerikkalaiseen perusminimalismiin, mutta Shrink soi dynaamisen kiihkeästi ja on täynnä viitseliäitä yksityiskohtia, ja kaiken sen Kuusisto toteuttaa pakottomalla, päämäärätietoisella ja paikoin karhealla tyylillään. Konsertosta tulee varmasti suosittu, ja vaikka Kuusiston hallittu versio ei jätä kysyttävää, olisi mielenkiintoista kuulla konsertto vaikkapa puhtoisen Hilary Hahnin soittamana.

Kuusiston ja Muhlyn sielunveljeys taitaa innoittaa myös Norjalaista kamariorkesteria. Toisen osan eteeriset kentät kertovat, että orkesteri osaa kuunnella itseään ja siksi pystyy toteuttamaan keskimääräistä rikkaampia äänimaisemia. Orkesterin reaktioherkkyyttä ja heittäytymistä todistaa myös vaativan kolmannen osan yhteinen syke.

Kiihkeän konserton jälkeen Philip Glassin The Orchard tarjoaa seitsemän minuuttia kaunista tyhjyyttä Satien Gymnopedie-kappaleiden tyyliin. Muhly soittaa pianoa, Kuusisto viulua, ja vaikka mitään ei tapahdu, kaikki osuu kohdalleen, mikä on pieni ihme, sillä pandemiasyistä osuudet on taltioitu eri puolilla maailmaa.

Levyn päätös, Glassin kolmas jousikvartetto "Mishima", oli ainakin minulle pettymys. Ummehtuneet kolmisointujunnaukset, geneeriset molliharmoniat, jankkaavat rytmit ja tyhjänpäiväiset kehittelyt aiheuttavat minussa lähinnä ihmetystä siitä, kuinka laiskalla ja mielikuvituksettomalla ilmaisulla Glass on pärjännyt kuusikymmentäluvulta lähtien. Kuusiston jousiorkesterisovitus ei tuota kvartetolle lisäarvoa tai helpota jousikuvioiden tukaluutta, mutta laitan tämän ohjelmistovalinnan hyväntahtoisesti rohkeuden piikkiin. Surkeampaa olisi, jos Kuusisto ja norjalaiset veivaisivat levylle Sibeliuksen impromptuja.

"First Light". Nico Muhly: Shrink, konsertto viululle ja jousiorkesterille. Philip Glass: The Orchard. Philip Glass (sov. Pekka Kuusisto): Jousikvartetto nro 3 "Mishima". - Pekka Kuusisto, viulu ja orkesterinjohto, ja Nico Muhly, piano, sekä Norjalainen kamariorkesteri. (Pentatone, PTC 51868745)

Kuuntele Uudet levyt 3.6.2021, toimittajana Kare Eskola.

  • Valonhohtoista marraskuumusiikkia ukrainalaisin juurin

    Levyarvio

    Taidemusiikkiyleisö janoaa tällä hetkellä syystäkin lohdullisuutta. Levy-yhtiö Ondine on viime vuodet vastannut kysyntään Latvian radiokuoron varmatyylisillä levyillä, joista uusin sisältää Alfred Momotenkon arkaaista, kirkollista ja mystistä diatoniikkaa. Levy erottuu edukseen suitsukkeentuoksun ja valonhohteen tavallista luontevammalla yhdistelmällä, eivätkä Momotenkon ukrainalaiset juuret liene kokonaiselämykselle haitaksi.

  • Walter Sallisen musiikki kasaa soivia merkityksiä niin kuin postmodernin monitaiteen pitää

    Levyarvio

    Modest Musorgskin Näyttelykuvia Viktor Hartmannin näyttelyn pohjalta on kuuluisin esimerkki kuvataiteen innoittamasta taidemusiikista, vaikka usein unohtuu ettei Musorgski muuttanut musiikiksi tauluja vaan kuvitteellisen katselijan mielikuvia. Säveltäjä Walter Sallinen ja kuvataiteilija Markus Jäntti-Tuominen ovat nyt uuden sukupolven innolla tarttuneet Näyttelykuvien materiaaliin ja luoneet siitä postmodernin monitaideteoksen, jonka keskiössä ei ole vain visuaalisuuden ja musiikin vuorovaikutus, vaan myös se, miten vaikutteet, luennat, tekstit peilautuvat, muokkautuvat ja välittyvät taiteiden, aikojen ja ihmisten välillä. Kuulostaa sekavalta mutta tulos on rikkaudessaan luonteva.

  • Vaihteleva yksinlaululevy korostaa Aarre Merikannon melodisuutta

    Levyarvio

    Säveltäjä Aarre Merikannon narratiivi Suomen musiikinhistoriassa on yleensä traaginen. Modernistina hän oli niin paljon aikaansa ja paikkaansa edellä, ettei saanut teoksilleen esityksiä ja sortui oopiumiin. Alban tuore julkaisu säveltäjän kaikista yksinlauluista antaa osaltaan uusia sävyjä kömpelölle narratiiville. Nykykuulijalle Merikanto hahmottuu synnynnäisenä melodikkona, jonka liedeissä on niukalti modernismia mutta viljalti omaleimaista, tiivistä yötunnelmaa.

  • Barokkiviulisti Rachel Podger yksin keskellä hauskaa moninaisuutta

    Levyarvio

    Otsikko kertoo, että maailman parhaisiin barokkiviulisteihin lukeutuva Rachel Podger soittaa uutuuslevyllään "Tutta sola", ihan yksin. Barokin sooloviuluaarteistosta Podger löytää kuitenkin rikkautta, jota ei uskoisi, kun levy käynnistyy sovituksella Bachin urkumonoliitista Toccata ja fuuga d-molli.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua