Juha Hurmeen mukaan Joel Lehtonen kirjoitti Putkinotkoon suomalaisen kaunokirjallisuuden merkkihenkilön. Lehtonen rikkoi aikoinaan ylevän kuvan suomalaisuudesta kuvaamalla patalaiskoja ja hikisiä, mutta silti sympaattisia sankareita.
Joel Lehtosen Putkinotkossa sukelletaan lyyrisistä yläilmoista sisälle proosalliseen maisemaan, jalkaudutaan keskelle höyryävää heinäkuista maastoa, hikoillaan, kiroillaan ja haistaan.
Alun perin kahdessa osassa ilmestynyt (1919–20), mutta nopeasti yksiin kansiin siirretty Putkinotko on osa monipuolisen kirjailijan savolaiseeposta.
Juutas Käkriäinen, metsäsuomalaisin kaikista metsäsuomalaisista, savolaisin kaikista savolaisista, on Putkinotko-eepoksen kiistaton pääpukari ja suomalaisen kaunokirjallisuuden piereskelevä merkkihenkilö. Hän on tavattoman vahva ja tavattoman heikko.
Monitaitoinen Käkriäinen on erinomainen puuseppä ja hetkittäin pitelemätön työntekijä.
Juutas Käkriäinen on kuuluisa voimistaan, ja hänen murtomaataivalluksensa 80 kilon jauhosäkki selässään on suoritus, josta Pentti Haanpääkin olisi ylpeä. Juutas Käkriäinen on myös tunnettu tietäjä, myrrysmiesten sukua, elikoiden parantaja, merkkien selittäjä ja ennustaja, näistä ominaisuuksistaan johtuen Putkinotkon Jumalaksikin kutsuttu.
Monitaitoinen Käkriäinen on erinomainen puuseppä ja hetkittäin pitelemätön työntekijä. Näitä hetkiä tulee vain kovin harvoin. Hän myy ja pian polttaakin laitonta viinaa, mutta on itse raitis.
Sama Käkriäinen on tietämätön kuin saapas eikä usko maan olevan pallo. Hän osaa kirjoittaa vain nimensä, ja lukutaitokin on yhtä olematon.
Hän tietää itsekin, että hänen poppamiestaitonsa ovat osin tekaistuja ja pelkkää teatteria. Se ei estä häntä loukkaantumasta pikkulapsen tavoin, kun hänelle selviää Könölinin hovissa, että paikalle on sairasta lehmää hoitamaan kutsuttu eläinlääkäri, eikä hänen konsteihinsa uskota. Käkriäinen päästää kostoksi sellaisen pierun, että Könölinin tytär joutuu vaivihkaa avaaman ikkunat ristivetoon, jotta salissa voisi hengittää.
Käkriäinen ymmärtää kipeästi, että häntä ei pelkästään kunnioiteta, vaan myös pilkataan Putkinotkon Jumalana. Käkriäisen kierrätysasu naisenhattuineen on narrin puku.
Juutas Käkriäisen laiskuus on monumentaalisissa mitoissa.
Muutenkin Juutas Käkriäinen on herkkä kuin haavanlehti ja pakenee korpeen jokapäiväisiä arvovaltatappioita ja perheensisäisiä kärhämiä. Niitä riittää, koska hänen vaimonsa Rosina, omaa sukua Kypenäinen, on vahva persoona ja kielinero. Käkriäinen on yliherkkyytensä lisäksi invalidisoitunut kompurajalka, joka ontuu ja kärsii vioittuneen polvensa kroonisesta särystä.
Juutas Käkriäisen laiskuus on monumentaalisissa mitoissa. Hänen alkamattomuuden jaksonsa saattavat venyä yli vuoden mittaisiksi. Tämä laiskuus on ajanut hänet konfliktiin toisen ja toisenlaisen laiskan, vuokraisäntä Aapeli Muttisen kanssa. Käkriäisen ja Muttisen keskinäinen ymmärtämättömyys, väärinkäsityksistä, ajattelemattomuudesta ja mitättömistä pikkuseikoista paisuva riitasuhde on Putkinotkon uhkaava akseli, jonka ympärillä kaikki muu tapahtuma pyörii.
Nuorison sanailu on täysin katu-uskottavaa vielä sadan vuoden jälkeenkin.
Käkriäisen perhe on ihana elämäntulva. Väsymättömällä Rosinalla ja Juutaksella on kymmenen lasta. Malakias, Saara, Ananias, Leja, Topi, Sanelma, Jopi, Ester, Repekka ja Luukas, iältään 20 vuoden ja neljän kuukauden välissä, ovat erinomaisen eläviä yksilöitä.
Nuorison sanailu on täysin katu-uskottavaa vielä sadan vuoden jälkeenkin. Etenkin pikku-Sanelman törkeydet eli suorat sanat virkistävät surutonta lukijaa kummasti.
Joel Lehtosen kaikkia henkilöitä kunnioittava kertoja kuljettaa lukijaa taitavasti ja koukuttavasti läpi heinäkuisen päivän.
Rosinan laivamatka Savonlinnaan ehkäisyvälineitä ja viinanpolttolaitteita hakemaan asettuu näppärästi putkinotkoisen toimen ja toimettomuuden kuhinan lomaan. Molemmat asiat luovat teokseen vakavaa kudosta.
Rosinan ehkäisyongelma ei ratkea tietämättömyyden, häpeän ja sanattomuuden vuoksi Savonlinnan apteekissa. Viina-asia on sen sijaan tuloksekas.
Niin ovat he soudelleet…synkille ja syville vesille.
Rosina tuo pahamaineisesta Mesopotamian työläiskaupunginosasta tuliaisiksi Putkinotkoon viinalaitteiden lisäksi veljensä Mauno Kypenäisen, tämän avovaimon Pertta Kinnusen ja Pertan aikuisen tyttären Sanelman.
Mauno Kypenäinen kiristää kaikkeen uuteen haluttoman Juutaksen polttamaan viinaa, ja lähtee illan pimetessä Juutaksen ja nousuhumalaisen Ananiaksen kanssa lähisaareen panemaan rankin käymään Könölinin jauhoista. ”Niin ovat he soudelleet…synkille ja syville vesille.”
Maunon kevytmielisesti yllyttämä Ananias laukaisee haulikkonsa Muttisen kuistia kohden, mutta Juutas iskee viime hetkellä pyssyn piipun ylös.
Putkinotko päättyy tähän pahaenteiseen hutiin, Juutaksen Muttiselle huikkaamaan hätävalheeseen ”huuhkajasta” ja viinasammion käynnistämiseen.
Putkinotko-kokonaisuus on arvokas pienintä ja synkintä irtolastuaan myöten.
Kirjailija ei vielä hellittänyt. Romaanissa Rakastunut rampa (1922) rujo Sakris Kukkelman piirittää ikävin seurauksin Sanelma Kinnusta, jonka äidin ja isäpuolen kohtalokin mainitaan: Pertta Kinnusen ja Mauno Kypenäisen ruumiit löytyvät punakaartilaisten ruumiskasasta Varkauden tehtaan taistelun jälkeen 1918.
Samaan taisteluun Lehtonen oli pakottanut myös pasifisti Aapeli Muttisen jo Kuolleissa omenapuissa (1918). Psykoottisen teloitusmurhan tehtyään Muttisen vintti pimenee ja hän päätyy Niuvanniemen mielisairaalaan.
Novellikokoelmassa Korpi ja puutarha (1923) Lehtonen julkaisi vielä sarjan Putkinotkon epilogeja. Viinanpoltosta kärähtänyt keuhkotautinen, laihtunut Juutas Käkriäinen piilottelee korvessa virkavaltaa, kunnes antautuu ja kuolee linnassa. Putkinotko myydään, perhe hajoaa, Ananias, myös jo linnassa lusinut, loikkaa Neuvostoliittoon.
Putkinotko-kokonaisuus on arvokas pienintä ja synkintä irtolastuaan myöten. Sen ydin, Putkinotko-romaani, on kuitenkin täysin itsenäinen, aito ja kimmeltävä taideteos, ja sellaisena oma selityksensä. Sen humoristisessa ja rehevässä kerronnassa on onnen ja onnettomuuden väreilevä tasapaino. Valtava määrä makeilematonta elämänriemua on saatu mahtumaan viiteentoista fiktiiviseen tuntiin ja 500 sivuun. Sellainen saattaakin onnistua vain illuusiottomalta kirjailijalta, joka ei pelkää mitään eikä ketään, eikä turhia kumartele.
