Sukellus 1700-luvun Lontoon syntiseen puoleen — 5 syytä, miksi Harlots – Paheen pesä on kesän kiinnostavin Areena-sarja

Vuosina 2017–2019 Britanniassa esitetty brittiläis-amerikkalainen Harlots – Paheen pesä -sarja on vihdoin saapunut kolmen tuotantokauden voimin Areenaan. Räväkkä bordellinpitäjien elämää käsittelevä pukudraama on ehtinyt jo valloittaa yleisöä maailmalla, mutta miksi sarjaan tulisi tarttua tänä kesänä? Tutustu viiteen tärppiimme!

1. Historian havinaa

Vaikka kaikkiaan kolme tuotantokautta käsittävä sarja onkin fiktiivinen, ei sen maailma ole täysin tuulesta temmattu. 1760-luvun Lontoossa joka viides nainen myi seksiä ja bordellit olivat haluttuja huvittelupaikkoja. Sarjan ensimmäisessä jaksossa esitelty prostituoitujen arvosteluun perustuva Harrisin lista oli myös totisinta totta: kyseistä taskukirjaa julkaistiin Lontoossa vuosittain 1700-luvun puolesta välistä vuosisadan loppuun saakka, ja siinä käsiteltiin yksityiskohtaisesti kunkin Covent Gardenin alueella seksiä myyneen naisen taidot, palvelut ja ulkomuoto. Sarja perustuukin löyhästi aihetta käsitelleen brittihistorioitsija Hallie Rubenholdin tietokirjaan The Covent Garden Ladies.

2. Rohkeaa draamaa

1700-luvun lontoolaiseen ajankuvaan kuului se, että bordellinpitäjien välillä käytiin kiihkeitä reviirisotia, ja herrojen lompakoille halajavat tulokkaat joutuivat taistelemaan tienesteistään tiukasti. Sarjassa kuvatuissa suhteissa ja valtataisteluissa päästäänkin myös saippuaoopperamaisen juonittelun makuun, vaikka ennen kaikkea Harlots – Paheen pesä kertookin elämästä ajassa ja kulttuurissa, jossa naisen rooli oli kaikkea muuta kuin helppo: turvattu taloudellinen asema oli saavutettavissa lähinnä avioliiton tai seksityön avulla. Vapaamielinen suhtautuminen seksiin ilmenee sarjassa arastelemattomilla fyysisillä kohtauksilla, joissa Covent Gardenin naiset ja lontoolaiset miehet ryhtyvät toimeen jopa Lontoon vilkkaasti liikennöityjen katujen porttikongeissa.

3. Herkullisia hahmoja

Harlots – Paheen pesän tarinan keskiössä ovat alueen vahvat naiset, madamet. Kunnianhimoisen Margaret Wellsin (Samantha Morton) pahimpana päänvaivana on Sohossa hienostoilotaloaan hallitseva säälimätön ja korskea Lydia Quigley (Lesley Manville), joka taistelee oman reviirinsä herruudesta häikäilemättömästi.

Wellsin ja Quigleyn herkullisten hahmojen lisäksi maustetta henkilökaartiin tuovat muun muassa Quigleyn omaa tahtoaan etsivä mammanpoika Charles (Douggie McMeekin) ja Wellsin viattoman kuoren alle kätkeytyvä kuopus Lucy (Eloise Smyth) sekä jo nokkeluudellaan mainetta kerännyt esikoinen, Charlotte (Jessica Brown Findlay). Viimeiseksi mainittu hahmo saattaa tuntua historiallisten pukudraamojen ystäville tutulta, sillä näyttelijä on nähty aiemmin Downtown Abbeyssa Lady Sybil Crawleyna.

4. Lumoavaa estetiikkaa

Yrjöjen aikakauden tunnelman luojan roolia sarjassa näyttelee ehdottomasti visuaalisuus: taitavasti yhdistellyt aidot kuvauslokaatiot, digitaaliset erikoistehosteet ja käsin rakennetut kulissit vievät katsojan mukanaan 1700-luvun Lontoon hämyisille kaduille, kurittomiin bordelleihin ja hulppeisiin huviloihin.

Lukuisilla tunnetuilla kaduilla liikuttaessa ajan henki välittyy miljöön lisäksi roolihahmojen ulkoisesta habituksesta: sarjan pukusuunnittelija Edward K. Gobbin halusi luoda puvustuksesta ajankuvalle autenttisen pienillä moderneilla elementeillä maustettuna. Syvyyttä sarjaan tuo myös kahden eri maailman, työväenluokkaisen Wellsin ja yltäkylläisyydessä elävän Quigleyn visuaalinen kontrasti: siinä missä Wells elää murrettujen, elämänmakuisten värien keskellä, on Quigleyn valtakunta pelkkää pastellia ja hattaraa.

5. Mieleenpainuvaa puhetta

Twiddle-diddles, bone picker ja pintle stand… Kaikki 1700-luvun bordellimaailmalle tuttuja ilmaisuja. Sarjan luojat Alison Newman ja Moira Buffini halusivat käsikirjoituksen henkivän autenttisesti mutta ymmärrettävästi Yrjöjen aikakauden keskinäisviestintää. Yhtä päärooleista näyttelevän Samantha Mortonin mukaan sarjan dialogi onkin värikästä, kuvailevaa ja hyvin omintakeista. Varakkaan Quigleyn ja työväenluokkaisen Wellsin maailmojen ero välittyy myös hahmojen puheesta: siinä missä ensiksi mainitun kielenkäyttö on yhtä teatraalista ja moitteetonta kuin hänen pukeutumisensakin, sihahtelee Wellsin väen suusta helpommin siivottomuuksia.

Sarjan käsikirjoitus peilaa osittain myös nykypäivää 1700-luvun perspektiivistä: huumori on naisille usein puolustusmekanismi ja useat sarjassa esitetyt lausunnot voisivat upota myös modernin feminismin laariin.

Harlots – Paheen pesä katsottavissa täällä!