Hyppää pääsisältöön

Yle vastaa: Vaalikoneessa on aina lisäkysymyksiä

Kuva jota käytetään kuvituksena vastineiden yhteydessä
Kuva jota käytetään kuvituksena vastineiden yhteydessä Yle,yle vastaa

Julkaisemme Ylestä lehdille lähetettyjä kirjoituksia, vastauksia ja oikaisuja. Tämä vastaus on lähetetty Suomenmaalle 11.6.2021.

Antti Roine ihmettelee Suomenmaan mielipidekirjoituksessa (10.6.21), miksi Ylen vaalikoneessa ei ollutkaan maakuntaveroon liittyvää kysymystä, vaikka ehdokkaat konetta täyttäessään sellaiseen kysymykseen vastasivat.

Ehdokkaille esitetään aina muutamia kysymyksiä enemmän kuin mitä lopullisessa vaalikoneessa on. Näin varmistetaan se, että vaalikoneessa on väittämiä, jotka luovat eroa ehdokkaiden välille ja äänestäjien on helpompi arvioida ja vertailla heitä.

Kysymyksiä ja väitteitä myös testataan yleisöllä etukäteen. Osa kysymyksistä karsiutuu pois testien kautta, jos havaitaan että ne ovat liian hankalia esimerkiksi politiikkaa satunnaisesti seuraaville. Niin kävi tälle väitteelle.

Vaalikone on journalismia, ja valinnat sen sisällöstä tehdään aina journalistisin perustein. Vaalikoneen lisäkysymyksiä ja -vastauksia käytetään myös uutisjutuissa. Yle uutisoi 6.6. ehdokkaiden maakuntaverokannoista, ja uutinen pohjautui juuri ehdokkaiden vaalikonevastauksiin.

Ville Seuri,
Ylen vaalituottaja