Hyppää pääsisältöön

Vallan kimpaleista poliittiseksi pirtelöksi – satiirinen Hallitsija sai Suna Vuoren valtaansa

Suna Vuori istuu kirjahyllyn edessä tietokoneensa ääressä.
Suna Vuori kirjoittaa tällä erää podcastista Hallitsija. Suna Vuori istuu kirjahyllyn edessä tietokoneensa ääressä. Kuva: Yle / Jyrki Valkama kriitikot,radioteatteri

Teemu Kaskisen ja Vilppu Kiljusen poliittinen tehosekoitin muussaa hallitsijoiden ja heidän takapirujensa sielut synkeäksi satiiriksi – ja röyhtäisee päälle. Teksti on osa Suna Vuoren audioretkellään kirjoittamaa artikkelisarjaa.

En tiedä, miten paljon taustatutkimusta Teemu Kaskinen on sarjaansa tehnyt – varsin runsaasti, oletan – mutta hänen kolmiosainen Hallitsija-draamansa esittää niin rohkeita ja röyhkeitä väitteitä, että luulisi kirjailijan jo itsesuojelunkin nimissä varmistaneen selustansa. Onneksi näin voi Suomessa tehdä!

Toisaalta pilkatessaan näillä taajuuksilla Steve Bannonia ja Vladimir Putinia voi turvallisesti värjötellä kielimuurin suojissa; ja Juha Sipilää taas on lyöty lujempaakin, joskaan ei ehkä ihan samaan paikkaan. Sitä paitsi Hallitsija on genreltään paljon salliva surrealistinen satiiri, Vilppu Kiljusen ohjauksessa myös hurja ja hurmeinen.

Sarja tunkee tehosekoittimeensa jos vaikka mitä: faktoja, läpisubjektiivista poliittis-historiallista analyysiä sekä juuri ja juuri nieltäviksi kimpaleiksi revittyä valtaa. On todellisia siinä missä oletettujakin suhteita ja kohtaamisia, toogajuhlia ja tupailtoja, menneiden hallitsijoiden haamuja ja öljynmustaa huumoria, pommien jylyä ja pidäkkeetöntä viettielämää.

Näiden perässä silppuriin lentää tyylikeino poikineen: silosäettä ja loppusointua, kabareeta, humppaa ja westerniä, Ramboa, Dantea, Shakespearea, Kalevalaa, Raamattua, kitarakantria ja antiikin mytologiaa.

Hiljaista hetkeä ei ole: jos puhe hetkeksi taukoaakin, tila täyttyy musiikista tai kaleidoskooppimaisesti muuntuvasta äänimaisemasta (Anders Wiksten), jonka kaikkia auditiivisia merkkejä ei ehdi edes tunnistaa, kun ne jo korvautuvat uusilla. Myös lauluja (Samuli Laiho) on runsaasti, ja ne kuljettavat juonta tai laventavat henkilökuvia sekä keventäen että välillä myös raskauttaen kokonaisuutta. Itselleni riittäisi vähän vähempikin.

Parhaimmillaan Hallitsijan verbaalinen anarkia on kuin saatanallinen huvipuisto, jossa jokaisen repliikin alla kuplii kaaos ja jokaisen jambin takana väijyy tarkk’ampuja.

Jokainen kolmesta jaksosta avaa näkymän yhteen vallankäyttäjään ja hänen lähipiiriinsä tietyssä historiallisessa tilanteessa. Jokaisen omalla tavallaan harhaisen pikkuhitlerin takana on nainen, usein kylmä kalkylaattori, samoin kuin ahne esikunta sekä joku joka yrittää tukkia vuotoa sormellaan estääkseen vääjäämättömän vedenpaisumuksen ja kiertääkseen ruumisröykkiöt.

Parhaimmillaan Hallitsijan verbaalinen anarkia on kuin saatanallinen huvipuisto, jossa jokaisen repliikin alla kuplii kaaos ja jokaisen jambin takana väijyy tarkk’ampuja.

Steve Bannon -jakso alkaa presidentti Trumpin virkarikostutkinnasta syksyllä 2018.

Washingtonin räme, suurten matelijoiden koti. - - Vaikka alligaattoreiden ääntä ei kuulunut, tiesin niiden heränneen.

Trumpin varjo, Amerikan sielu ja umpihullu ruumiillistuma on läsnä, vaikka ei paikalla, samoin Shakespearen kuningasnäytelmien hyytävä henki. Sumun melkein tuntee ihollaan…

”Veri huusi lisää verta. Oli tapahtuva murha.”

Teemu Kaskisen kirjoittama Bannon (näyttelijänä Antti Reini) on vähän väsähtäneeltä kuulostava dekkari- tai cowboy-hahmo, turhautunut strategi ja Trumpin hallinnon kirjaimellinen takapiru. Hän vehkeilee minkä kerkiää – mutta myös hänen päänsä menoksi juonitellaan.

Draaman naruista vetelevät niitä parhaansa mukaan solmien ja sotkien Trumpin presidentinvaalikampanjaa rahoittanut perijätär Rebekah Mercer, neuvonantaja Kellyanne Conway, presidentin vävy Jared Kushner, varapresidenttiehdokas Mike Pence, poliittinen kommentaattori Sean Hannity sekä entinen ulkoministeri Hillary Clinton – kaikki todellisia henkilöitä.

Wanda Dubielin näyttelemä Mercer on silkkaa terästä, ja skarpisti työskentelevät kaikki muutkin. Sama kaarti on mukana useimmissa muissakin Hallitsijan kolmesta jaksosta.

Bannon-jakso kuitenkin kuulostaa paikoin teatterilta, jota ei voi nähdä, eikä kuulija siksi täysin ymmärrä, mitä tapahtuu. Se ei oikeastaan haittaa, sillä vallanhimon sokaisemien juonittelijoiden harhat kasvavat joka tapauksessa mielikuvituksellisiin mittoihin.

Mietin, onko kerrontatavalla filosofinenkin ulottuvuus: politiikan rakenteiden ja taustavaikuttimien suhteen suuri yleisö joutuu aina olemaan pimennossa ja sieltä käsin valitsemaan, mihin ja keneen uskoo.

Suurten, toisiaan saalistavien matelijoiden audionäyttämöllä se on sittenkin hivenen helpompaa.

”Koko tämä planeettamme on alttarimme, jonka päällä uhraamme nuo vähäisemmät kansat”, messuaa Kushner. Myöhemmin käytetään obsidiaaniveistä, jolla Steve Bannonin sydän – sellainen siis on – kaivetaan rinnasta kuin atsteekkien Tenochtitlánissa konsanaan. Tämä tosin tapahtuu paikassa, joka sopii jakson henkeen alttaria ja temppeliä paremmin, eli miestenvessassa.

Muutama teema toistuu salaliittoja vilisevän jakson alusta loppuun: muuri, murha, QAnon sekä viittaukset Roomaan – kaikki osana yhtä suurta vainoharhaa.

Kuva on niin puistattavan tunnistettava, että sen sijoittaa mielessään automaattisesti Capitol Hillille, niihin saleihin ja kabinetteihin, jotka tammikuussa 2021 vallattiin henkeään pidättävän maailman silmien edessä.

Hallitsijan jaksot ladattiin Yle Areenaan päivälleen kaksi viikkoa myöhemmin, 20. tammikuuta.

Bannon-jakso on trilogian ensimmäinen ja tuntuu näistä kolmesta koherenteimmalta ja villeydestään huolimatta helpoimmalta seurata. Vielä villimmäksi menee, nimittäin.

Piirretty Steve Bannon katsoo kameraan taustalla valkoinen talo ja Ku Klux Klanin edustajia.
Hallitsijan ensimmäinen jakso kertoo Steve Bannonin lyhyestä katkerasta elämästä. Piirretty Steve Bannon katsoo kameraan taustalla valkoinen talo ja Ku Klux Klanin edustajia. Kuva: Yle / Anna Salmi Steve Bannon,hallitsija,yle draama

_

Juha Sipilä -jakso lähtee haastattelutilanteesta: joku yrittää jututtaa pääministeriä lentokoneessa, jota tämä itse ohjaa.

Sipilä (Eero Saarinen) – pieni, pipopäinen kepulainen insinöörihahmo – kertoo askarrelleensa autotallissaan hyrrän, härvelin ja kakkaran ja katselee kaihoisasti maisemaa allaan.

”Se kaikki armoillani oli. Vierelläni uskollinen Anne Berner.”

Berner (Wanda Dubiel, luonnollisesti) näyttäytyy alkuun rakkauttakin suurempana kosmisena voimana, joka ottaa Sipilän kuin paraskin domina, mutta pian jo lukitsee tämän tapettitehtaan kellarikerroksen kylmään saunaan. Sipilä haluaa nähdä tilanteen myönteisessä valossa: kellarissa kelpaa derivoida ja nikkaroida, kunnes pääsee johtajaksi. ”Takojaksi pahan sammon”.

Jakso vilisee silkkana hölmöytenä esitetystä keskustalaisuudesta innoittuneita onelinereita, kuten ”Itaruus on ilomme”. Hallituksen iltakoulussa istuvat ”paatuneimmat valapatot ja lupaavimmat nuoret nilviäiset”, jostain kuuluu vauvan itkua.

Vallan musta aurinko loistaa, ja olemassaolo kiertyy Keskustan ympärille muutoinkin perin runollisin sanakääntein. Juha-ressukkaa tosin alkaa jakson edetessä käydä jo vähän sääliksi.

”Sitä istuu mykkänä tupaillassa. Makkaraständillä. Yrittäjäpäivillä. Nukahtelee istualtaan ja miettii, kuka oikeastaan onkaan…”

Mitä pitemmälle mennään, sen pimeämmäksi meno äityy.

Putositteko kärryiltä? Ei ihme – vaan eipä paljon haittaa.

Anne Berner johdattaa innokkaan ihailijansa eduskuntatalon kellariin, jossa Paavo Lipponen nukkuu ruumisarkussa, vaarna sydämen läpi iskettynä. Kerroksesta miinus kahdeksan (Danten Helvetin 8. piiri) löytyvät niin Ulla Appelsin kuin Arttu Viskarikin, samoin Jari Lindströmin poliittinen ruumis sekä Suomi kuntoon -ohjelma. ”On kuin Kempeleessä”, Sipilä ilahtuu.

Hetken päästä ajaudutaan kotoisampiin infernoihin, Aleksis Kiven Nummisuutarien helvettinäkyihin, jotka huipentuvat Bernerin veret seisauttavaan metamorfoosiin.

Vihdoin Sipilä herää painajaisestaan, mutta todellisuus ei ole yhtään siedettävämpi. ”Kun saamme Halla-Ahon mukaan remmiin”, Berner suunnittelee, ”hallituksen aatepohja alkaa olla mallillaan.”

Ainoa, mikä tässä maastossa itää ja kantaa (valmiiksi mätää) hedelmää, on valheen siemen. Jakso päättyy paljastukseen, joka on niin ikään lainattu Nummisuutareista, Esko-Kreeta Kreeta-Esko -kohtauksesta. Häntää heiluttava, Bernerin puudelikseen kesyttämä Sipilä vain ei tajua sitä – tai mitään muutakaan.

”Kaksin, kaikin voimin, yritimme me uudeks luoda tämän kansakunnan”, pääministeri Sipilä selittää jakson alussa tavatulle toimittajalle, jota hän tosin on luullut poliisiksi ja joka sitten lopussa paljastuukin tutkija Juha Siltalaksi.

Putositteko kärryiltä?

Ei ihme – vaan eipä paljon haittaa. Koirat haukkuvat, karavaani kulkee, vallastaan sokaistuneiden hallitsijoiden karnevaali sen kuin jatkuu. Jos poliittinen satiiri kiinnostaa, eikä avantgarde pelota, hypätkää vauhdista vankkureihin!

Piirretty Juha Sipilä katsoo kameraan kädessään saippua, johon on kaiverrettu "Suomi kuntoon".
Sarjan toisessa jaksossa kysytään mihin loppuu Juha ja mistä alkaa Anne? Piirretty Juha Sipilä katsoo kameraan kädessään saippua, johon on kaiverrettu "Suomi kuntoon". Kuva: Yle / Anna Salmi Juha Sipilä,hallitsija,yle draama

_

Vladimir Putin -jakso alkaa vallankumouksen melskeellä ja taistelulaulun poljennolla. Ollaan vuoden 2014 Ukrainassa.

Vuoden 2021 perspektiivistä tätä kuuntelee tietenkin tukka pystyssä. Krimin niemimaan laittomasta liittämisestä Venäjään on jo seitsemän vuotta, mutta jännitteet ovat taas, tai edelleen, äärimmäisiä.

Nimiä vyöryy kuulijan korviin kaikilta ilmansuunnilta aitovenäläiseen, suurromaaneista ja -näytelmistä tuttuun malliin, henkilöluettelona.

Putin-potretin raameina esitellään neuvonantaja Vladsilav Surkov, tiedottaja Dmitri Peskov sekä filosofi Aleksandr Dugin vastavoiminaan muusikko Nadežda Tolokonnikova, sissipäällikkö Aleksei Mozkovoi ja separatistijohtaja Pavel Gubarev. Kuvan liepeillä liihottavat vielä ”Kremlin aaveet”, Boris Jeltsin ja Anna Politkovskaja.

Todellisista henkilöistä huolimatta kuulijan ei nytkään tarvitse erityisesti muistuttaa itseään siitä, että kyseessä on fiktio. Yksi presidentti Putinin ensimmäisistä repliikeistä, joka toistuu jaksossa vielä moneen kertaan, kuuluu: ”Mies, älä koskaan ota nuorta naista”.

Sisältöön, joka vastaavalla tavalla haastaa vastaanottajan ja vaativuudestaan huolimatta myös viihdyttää ja sivistää, törmää nykyään harvoin.
Piirretty Vladimir Putin katsoo kameraan värikkäässä kuvassa.
Kolmannessa jaksossa pohditaan Vladimir Putinin lemmenhuolia. Piirretty Vladimir Putin katsoo kameraan värikkäässä kuvassa. Kuva: Anna Salmi Vladimir Putin,hallitsija,yle draama

Presidentti (Antti Pääkkönen) on yksinäinen ja väsynyt, nukkuu huonosti ja kaipaa rakastettuaan. Valtakunnan asiat eivät kiinnosta likikään yhtä paljon kuin toive naida jo pois pyrähtänyt nuori nainen, ”Katjuša” (oletettu alias Alina Kabajeva).

Putin on heikko tsaari. Naruista vetelevät täten muut, lietsoen kaaosta ja kansannousuja ”avulla pirullisen propagandan”.

Tässäkin jaksossa kuullaan runsaasti kulttuurisesti integroituvaa musiikkia Maidan-kupletista Vysotski-henkiseen laulelmaan. Metaforat ovat tuttuja, mutta väkeviä: Venäjä on suuri vankileiri, lattiat lainehtivat verta ja pellot ruumiita, Kremlin kellareissa kidutetaan naisia, järjen sijasta ruokitaan hahmottomuutta ja sekasortoa, joka herättää kauhua lännessä.

Kyynisyys kukoistaa yksittäisissä repliikeissäkin:

”Mitä tulee tosiasioihin, niihin uskovat vain pikkulapset.”
”Venäjällä hyvästä uutisesta käy, jos joskus ei menekään kaikki päin helvettiä.”

Samoin dialogissa:

”Joka sana tulee suoraan sydämestä.” ”Sydämestä tulee ainoastaan verta.”

En tiedä, onko järjestys, jossa jaksot on ladattu Areenaan myös järjestys, jossa ne on kirjoitettu; mutta näin kuunnellen haastavuuskerroin kasvaa jokseenkin tasaisesti. Putin-jakson kokeellinen ilmaisu alkaa koetella kuulijan kärsivällisyyttä, sillä jo sisällönkin omaksuminen yhdellä kuulemalla on aika paljon vaadittu.

Olen yhtä kaikki vaikuttunut siitä, että tällainen sarja on tehty ja kuultavaksemme annettu. Sisältöön, joka vastaavalla tavalla haastaa vastaanottajan ja vaativuudestaan huolimatta myös viihdyttää ja sivistää, törmää nykyään harvoin.

Sellainen ei tietenkään synny sattumalta vaan edellyttää resursseja: aikaa, näkemystä, taitavia ja tinkimättömiä tekijöitä, rohkeita tilaajia, asiaan uskovia tuottajia.

Arvokasta, että sellaisia on.

Suna Vuori,
Toimittaja ja entinen teatterikriitikko

Hallitsija kokonaan Yle Areenassa.

Hullua juonittelua politiikan varjoissa. Juha Sipilä, Vladimir Putin ja Steve Bannon – Hallitsija on armoton poliittinen satiiri, joka kuvittelee mitä tapahtui kolmen hallitsijan poliittisen uran merkittävinä hetkinä. Tarkkanäköinen kuunnelmasarja yhdistää viime vuosien poliittisia tapahtumia ja mielikuvitusta villiksi kabareeksi. Tapahtumat kasvavat hiljalleen absurdeiksi, ja jossain vaiheessa helvetti aukeaa. Silti ei olla kovin vakavia! Hallitsija on käsikirjoitettua fiktiota. Kaikki yhtäläisyydet todellisten henkilöiden kanssa ovat mielikuvitusta.

Teksti on osa Suna Vuoren kirjoittamaa artikkelisarjaa. Lue aikaisemmat merkinnät audioretkiltä osa 1, 2 ja 3.

Keskustele