Hyppää pääsisältöön

Hiljaisten miesten sauna, taakankantajanainen ja litteiden suoruuden mittaus

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko
Kajon koillispuolea. Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko Kuva: Yle / Annukka Palmén-Väisänen ajatusten miljoonalaatikko

Hiljaisten miesten sauna, taakankantajanainen ja litteiden suoruuden mittaus

Eli kaunis kertomus B-luokan kansalaisten ystävyydestä, kera pikku ripauksen etelänmaalaista eksotiikkaa.

Kaupungin ulkopuolella, kuusimetsän pienen aukean reunalla nökötti virttynyt hirsitönö, jonka katosta ponnistautui surkean matkaa taivasta kohti kaksi vaatimatonta savupiippua: juoposti muurattu, tiilinen saunan piisi, ja peltinen kamiinatorvi.

Vain tiilipiipusta nousi kuumuutta, läpinäkyvää lämmönpaahdetta, joka sai kesäiltapäivän ilman väreilemään “kangastuksena”.

Piisin savun haistoi matkan päässä taakankantajanainen, joka vapaapäiväänsä mesässä samoilemalla vietti.

Hirsimökin sisätilailme oli pääosin kansallisromanttinen ja se jakautui vanhanaikaiseen saunatupaan kamiinoineen, sekä saunaan.

Lauteilla istui tällä hetkellä neljä hiljaista miestä. Mutta olisi voinut istua kolme, joskus vain kaksikin, mutta toisinaan jopa kuusi!

Saunatuvan puolella miesten vaatteet roikkuivat puisista seinäkoukuista tai lojuivat penkillä, toverinaan puhtaat alusvaatteet, ja kolmella neljästä vierellä mehupullo tai muu juoma varattuna saunajanon sammuttajaksi.

Kuului saunan puolelta kunnon suhahdus nyt, löylyä lyötiin.

Muuta ei sieltä kuulunut: hiljaiset miehet eivät kaivanneet jutustelua saunaansa. Hetki vaitonaista saunatoveruutta oli heille paljon, eikä vielä liikaa.

Saunatuvan vaattehia katsoessaan olisi voinut päätellä, että saunojat eivät olleet varakkaita, mutta eivät varsinaisia resupekkojakaan. Kaikki pukimet olivat kuluneita, silti ehjiä. Yksi tai kaksi pusakkaa näytti melko uusiltakin.

Taas lyötiin löylyä, joka tössäytti saunan ikkunan hetkeksi huuruun.

Metsässä seikkaileva taakankantajanainen saapui metsäaukean reunaan, näki saunamökin. Varovasti hän asteli sitä lähemmäs.

Oliko nainen tiennyt, että täällä oli sauna? Tiesikö nainen että tämä oli hiljaisten miesten sauna? Mahtoiko hän kenties tulla naistensaunalta, josta hänet oli käännytetty pois, tai johon hän oli katkerasti pettynyt? Sitä emme voi tietää!

Lähemmäs ja lähemmäs saunaa nainen käveli - melkein hiipi - kunnes hän oli ikkunan edessä, nenä miltei kiinni lasissa.

Sisälle ei nähnyt kunnolla, mutta vastomisen ääntä kuului.

Nainen meni saunatupaan.

Miesten vaatteita, hän näki.

Vähäsen hujan hajan heitettynä ne veivät ison osan vapaasta penkkitilasta, mutta nainen löysi kuitenkin paikan omille vaatteilleen, riisuutui, ja laskosti mekkonsa mahdollisimman nätisti, kun koukkuun ripustettuna sen helma olisi jäänyt rumasti penkille lyttykasaksi.

Sitten nainen kohteliaisuuden nimissä kopautti oveen keskisormen rystysellä kaksi kertaa, ja meni saunaan.

Miehet vilkaisivat tulijaa, ja vaistomaisesti tiivistivät välejään, tehden lauteille tilaa.

Nainen empi ovella, mutta kun lähin mies viittasi kämmenellään viereensä lauteille, nainen istuutui siihen. Hän ei sanonut mitään, kun eivät muutkaan.

Lauteiden toisessa päässä oleva mies nakkasi pienet koivuntuoksuiset löylyt ovesta karanneiden tilalle; vasta oli päässyt uimaan löylykiuluun.

Nainen katseli saunaa. Kiuas oli omatekoinen. Hyvin hitsattu. Hyvin suunniteltu: löylyä pystyi lyömään niin, ettei löylyvesi joutunut metallin kanssa kosketuksiin. Ei ihme, että antoi niin pehmeät löylyt, hän mietti.

Kiukaan ympärinen paloeristys oli omatekoista. Jotain mineriittilevyä. Katossa kiukaan yllä oli rimojen tukemana paneloinnista hieman alemmas asennettuna peltinen suojalevy.

Peltilevy oli leikattu jostain ulkomaalaisesta mainoskyltistä, jossa näkyi huivipäisiä naisia poimimassa kypsyneitä tomaatteja punottuihin, kukkuratäysiin koreihin, sekä, 50-luvun amerikkalaistyylisen baaritiskin ääressä, pyhätamineisiin sonnustautuneita lapsia syömässä jäätelöä.

Kyltin yläosassa luki “Pomodori e gelati”, mutta alaosasta levyä oli peltisaksilla leikaten lyhennetty, niin että siinä olleesta kirjoituksesta ei kirjainten yläosien jäännösrippeiden perusteella voinut päätellä mitään.

Nainen hätkähti, kun saunan ikkunaan äkkiä ilmestyi virallinen miehen naama.

Sitten se hävisi, ja nainen kuuli kun saunatuvan ovi kävi.

Naisen vierustoveri rykäisi, aivan kuin puhuakseen, mutta kun nainen vilkaisi tätä, mies vaikutti pikemminkin hätääntyneeltä kuin puheintoiselta.

Ovi aukesi, ja sisään astui noin viisikymmenvuotias, virkaintoisen näköinen mies.

Asun perusteella häntä olisi voinut kuvitella konduktööriksi tai italialaiseksi postimieheksi, jollei olisi tiennyt paremmin.

Miehellä oli mukanaan työkalulaukku, mutta hieno nahkainen, vähän kuin valtava kolikkokukkaro, sellainen kuin maalaislääkäreillä ennen.

“Päivää! Litteiden suoruuden tarkastus!” huudahti tarkastastaja, ja kaivoi laukustaan mikrometrin: Laukusta jäi törröttämään pätkä luotisuoraa metallipaneelia, jossa oli leimoja ja kaiverruksia.

Ensimmäiseksi hän kävi mikrometreineen saunajakkaran kimppuun. Se oli tehty saman vahvuisesta tavarasta kuin lauteet.

“Pahkeinen! Ei kelpaa litteäksi!” tarkastaja tuhahti.

Sitten hän huomasi mineriittilevyt ja ilahtui. “Aivan selvästi litteitä! Mutta ovatko suoria, ovatko suoria!”

Tohkeissaan tarkastaja koetti saada mineriittilevyjen suoruutta mitatuksi puolelta ja toiselta, mutta tulikuuma kiuas teki yrittämisen vaikeaksi ja vaaralliseksi.

Vaikean dilemman pähkäilijäksi äityi nyt tarkastaja. Jos odottaisi kiukaan jäähtymistä - monta tuntia - voisi mineriitit mitata kunnolla. Mutta ei tehnyt mieli odottaa niin kauan.

Ja jos mitattavasta silloin sakotettavaa löytyisikin, kenelle ojentaa sakko, jos saunalla ei enää olisi ketään?

Ei - parempi mitata sauna saman tien. Mutta se kiukaan kuumuus!

Hmm. Voisiko jostain muualta saunassa, kuin viiden sentin päässä tulikuumasta kiukaasta, löytyä mehevää sakotettavaa?

Tarkastajan katse vaelsi saunan seiniä, sitten se palasi kiukaaseen, ja alkoi kohota kohti saunan kattoa.

Taakankantajanaisen ja hiljaisten miesten katseet seurasivat tarkastajan katsetta, joka pysähtyi “Pomodori e gelati” -eristepeltiin.

“Kiero pelti! Luultavasti kiero pelti!” Hihkaisi tarkastaja, ja lauteilla istujat vetäisivät henkeä säikähtyneinä ja huolissaan, etenkin miehet.

Tarkastajat hilasi saunan pesupenkin lähemmäs kiuasta, asetteli saunajakkaran sen päälle, änkeysi penkille ja siitä jakkaralle, kääntyi seinään päin, teki ristinmerkin. “Hohtimet laukusta!” hän sitten komensi.

Hiljaiset miehet vain katselivat toisiaan neuvottomina, mutta taakankantajanainen ponnahti lauteilta, kaiveli työkalulaukkua, ja ojensi hohtimet tarkastajalle.

Tarkastaja alkoi oitis venkuttaa ja renkuttaa peltilevyn nauloja hohtimilla irti, vaan huojui itse niin vaarallisen näköisesti baabelintornirakennelmansa päällä, että nainen meni seisomaan hänen taakseen, otti kourallaan otteen miehen vyöstä ja huikkasi tälle “Varalta vain. Että jos kaatua kiukaaseen meinaa.”

Tarkastaja sai lähimmät kaksi naulaa irti, ja peltilevy leyhähti retkottamaan 45 asteen kulmassa.

Nainen katseli tarkastajan aikaansaannosta.

Takimmaiset kaksi naulaa olivat niin pahasti kiukaan takaosan päällä, ettei kukaan täysipäinen niitä kuumassa saunassa yrittäisi kiukaan yli kurkottuen irrottaa.

Tarkastaja oli kuitenkin kovin rehvakkaasti puuhansa aloittanut, eikä hän nyt nähnyt keinoa peräytyä, vaikka pelkäsi kuollakseen.

Taakankantajanainen älysi tämän.

“Hän varmasti voi mitata litteyden suoruutta pellin tästä reunasta. Turha irrottaa koko peltiä sen tautta.” nainen sanoi.

Tarkastaja huokasi helpotuksesta. Sitten hän muka mietti, ja muka keksi. “Mittaankin litteyden suoruuden tästä reunasta. Turha irroittaa koko peltiä suotta.” hän sanoi.

Tarkastaja pyysi “referenssisuoraa” laukustaan, ja kun taakankantajanainen joutui nyt pysymään paikallaan tarkastajan kaatumaturvana, naisen laudevierustoveri ojensi leimatun, suoran metalliprofiilin tarkastajan kouraan.

Mittaaminen ei monta silmänräpäystä vienyt.

“Kiero! Kierokierokiero! Sakkokiero! Retkotus-sakko-kiero!” meuhusi tarkastaja, ja koetti näyttää pettyneeltä, vaikka selvästi oli ilo-tohkeissaan.

“Läsnäolijat! Riennetään toiselle puolelle” hän huikkasi, ja könysi mittauspaikaltaan alas.

Tarkastajan perässä miehet ja taakankantajanainen luikahtivat saunatupaan.

“Sakkomaksu tulee. Kallis maksu. Käteisellä vähän halvempi, velaksi vielä suolaisempi.” rehvasteli tarkastaja, samalla kun kaiveli sakkokaavakkeita, leimasintyynyn ja ison rautaleimasimen pöydälle, ja sen viereen peltisen kassalippaan, jossa oli Litteiden suoruudenmittaustoimiston nimi ja logo.

Sitten tarkastaja tutki paksua tariffitaulukkokirjaa, mietti, tutki kirjaa lisää, ja sanoi sakkosumman, joka oli paljon pienempi kuin nainen oli olettanut.

Hiljaiset miehet alkoivat kukin päässään laskea, paljonko sakkosumma olisi neljään pekkaan jaettuna per naama. Yksi toisensa jälkeen he alkoivat kaivaa rahaa lompakostaan.

Silloin taakankantajanainen meni väliin, ja kämmenellään toppuutti miehiä maksamasta.

Vaatenyyttinsä uumenista nainen kaivoi seteleitä ja kolikoita, sai tarkastajalta pari seteliä takaisin, sekä kuitin, jonka tarkastaja kirjoitti käsin, ja leimasi. Siinä luki vain “Kuitti” ja alla oli sakkosumma numeroin, päiväämääräleiman vieressä.

Kahden vaiheilla näytti olevan tarkastaja, ollako harmissaan vai iloinen siitä, että sakko hyväksyttiin mukisematta ja jopa maksettiin saman tien.

Hän empi hetken, ja sanoi “No tämäpä on sitten… Näkemiin!”

Hiljaiset miehet heilauttivat kättään, nainen kuittia.

Toviin kukaan ei oikein osannut sanoa mitään. Miehet olivat vieläkin jännittyneitä, vaikkakin tarkastajan lähteminen oli selvästi helpotus heille.

Tarkastajalta oli jäänyt halpa tusinakuulakärkikynä pöydälle. Litteiden suoruudenmittaustoimiston sakotusmaksut eivät selvästikään riittäneet mainoskynäpainatuksiin.

Mielijohteesta nainen otti kynän, ja kirjoitti kuittiin, summan viereen, tikkukirjaimin: POMODORI E GELATI. Miehet vilkaisivat tekstiä, ja hörähtivät hyväksyvään nauruun.

Naisen aiempi laudetoveri kätteli nyt naista, ja kolme muuta miestä kättelivät myös.

Palattiin saunaan, nyt pesupuuhiin. Sitten, huuhteluiden jälkeen, saunatupaan.

Juomat jaettiin niin, että taakankantajanainenkin sai juoda. Olihan hän nyt yksi porukasta.

Sen pituinen se.

Kommentit
  • Kelluessaan

    Mielihavaintoja veden piirissä ollessa

    Vesi oli suolatonta, ja siksi välillä kirveli nenässä. Paradoksaalista oli se, että kirveli juuri suolattomuus, eikä -lallisuus, kuten maallikko helposti luulisi.

  • Tyhmä jo pienenä

    Toistuvan yksinkertaisuutensa lamentaatioasialla on Kajo.

    "Jos ei lasketa sitä, että aikuisessa ihmisessä on lihaa ja luuta enemmän kuin lapsessa, ja laajempi nahka-osa hänellä kuin silkohapsena oli, niin melko vähän muuttuu ihminen elämänsä aikana..."

Uusimmat sisällöt - Näkökulmat