Hyppää pääsisältöön

Intiaanit saapuivat Suomeen vuonna 1890 - suomalaisten kiinnostus intiaaneja kohtaan huipentui lähes vuosisata myöhemmin

Suomessa intiaaniharrastus kukoisti 1970- ja 80-lukujen vaihteessa ilmestyneen Hopeanuoli-lehden ansiosta. Kiinnostus oli muhinut pitkään: Pohjois-Amerikan myyttiset tasankointiaanit olivat vierailleet Suomessa vajaat sata vuotta aikaisemmin.

Ennen lännenelokuvia intiaanit esiintyivät villin lännen esityksissä. Ne olivat valtavan suosittuja sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa. Kuuluisin niistä oli William Codyn eli Buffalo Billin Wild West -show.

Buffalo Bill ei koskaan saapunut Suomeen, mutta hänen kumppaninsa Tohtori Carver tuli.

Dosentti Riku Hämäläinen on perehtynyt Pohjois-Amerikan tasankointiaanien kulttuuriin. Hämäläisen mukaan intiaanien suuri suosio Euroopassa juontaa juurensa villin lännen esityksistä.

Kaksi villin lännen ryhmää päätyi esiintymään myös Suomeen.

Tohtori Carver tulee

Buffalo Bill perusti ensimmäisen show'nsa vuonna 1883. Hänen kumppaninsa Tohtori Carver perusti hieman myöhemmin oman villin lännen ryhmänsä, joka kiersi Yhdysvaltojen lisäksi myös Euroopassa ja Venäjällä.

"Tohtori"-nimitys juonsi juurensa Carverin hammaslääkärikoulutuksesta.

Heinä-elokuun vaihteessa vuonna 1890 Carverin ryhmä oli esiintymässä Pietarissa, mistä matkan oli määrä jatkua Tukholmaan.

Wlliam Frank Carver.
William Carver Wlliam Frank Carver. Kuva: Alpha Stock / Alamy / All Over Press William Frank Carver

Tuolloin Helsingin huvielämän keskus oli Hesperian ravintola ja tivoli. Sen isäntä Frithiof Forsström houkutteli Carverin ryhmän piipahtamaan matkan varrella Helsingissä. Kyseessä oli melkoinen pikavisiitti. Pysähdys Helsingissä oli vain joitakin tunteja, joten näytöksiä oli vain yksi.

Ainokaista näytöstä mainostettiin paljon. Usean päivän ajan lehdissä luki yksinkertaisen ytimekkäästi: " T:ri Carver tulee."

Uusi Suometar -lehden heinäkuun viimeisessä numerossa oli ennakkoilmoitus tulevasta näytöksestä, jossa oli luvassa "koko maailman suurimman tarkk'ampujan" tohtori Carverin lisäksi sioux- ja cheyenne-intiaaneja, teksasilaisia ja meksikolaisia cowboyta sekä 40 villihevosta.

Luvassa oli myös sota cowboyden ja intiaanien välillä.

Suuret odotukset

Seurue saapui Helsinkiin höyrylaivalla sunnuntaina 3. elokuuta. Satamaan oli kerääntynyt suuri joukko ihmisiä katsomaan rantautumista. Helsinkiläisiä kokoontui myös seuraamaan intiaanien ja cowboyden näyttävää kulkuetta, kun se ratsasti kaupungin läpi kohti Hesperian tivolia.

Hesperian puistoon oli kerääntynyt pari kolme tuhatta katsojaa, mutta he kuitenkin joutuivat pettymään: tila oli aivan liian pieni näyttävää esitystä varten.

Kaikki näet odottiwat nyt todellisuudessa näkewänsä oikeata metsäelämää. Mutta siinäpä surkeasti petyttiin, sillä liekö jo intiaanit ja cowbousit matkalla siwistyneet wai wäsymyskö vaivasi, kun kaikki näytökset tuntuiwat enemmän sirkuskomediialta, kuin rajulta metsäelämältä.― Päivälehti

Tohtori Carverin ampumataidot herättivät kuitenkin ihailua.

Vaikka esitys ei mennyt aivan putkeen, Carverin ryhmän vastaanotto kertoi siitä, että suomalaiset olivat hyvin kiinnostuneita villistä lännestä ja intiaaneista.

Intiaanisodat kiinnostivat

Tietoa ja tarinoita intiaaneista päätyi varhain myös Suomeen.

Etenkin tasankointiaanien vastarinta valkoisia uudisasukkaita vastaan ja 1860- ja 1870-lukujen suuret intiaanisodat olivat suuren yleisön tiedossa. Niitä käytiin juuri silloin, kun lennätin ja sanomalehdet välittivät tietoa ja tiedonvälitys kehittyi voimakkaasti.

Lännentarinat intiaanien ja valkoisten taisteluista kiehtoivat Yhdysvaltojen itärannikon suurkaupungeissa ja Euroopassa.

Intiaanien tuotteistaminen

Yhdysvalloissa varhainen viihdeteollisuus ryhtyi hyödyntämään intiaaneja. Etenkin tasankointiaanit tuotteistettiin nopeasti.

Ratsulähettinä ja biisoninmetsästäjänä työskennellyt Buffalo Bill palkkasi intiaaneja esityksiinsä reservaateista. Hän toi intiaanit Wild West -show'nsa mukana Yhdysvaltain itärannikon suurkaupunkeihin ja Eurooppaan.

Olipa mukana myös kuuluisa lakota-päällikkö Istuva Härkä. Hän oli taistellut kenraali Custeria vastaan Little Bighornin taistelussa. Se oli yksi harvoista intiaanien saavuttamista suurista voitoista Yhdysvaltain armeijaa vastaan.

Istuva Härkä ja William Cody alias Buffalo Bill.
Istuva Härkä ja William Cody alias Buffalo Bill. Istuva Härkä ja William Cody alias Buffalo Bill. Kuva: IanDagnall Computing/Alamy/All Over Press Istuva Härkä,Buffalo Bill

Yleisö oli tyytyväinen, kun legendaarinen Istuva Härkä hetken aikaa ratsasti sen edessä.

Texas Jackin vuoro

Vuonna 1897 Helsinkiin saapui seuraava villin lännen ryhmä. Texas Jackin ryhmä tuli Suomeen osan Madiganin sirkusta.

Riku Hämäläisen mukaan tästä ryhmästä on vähemmän tietoja kuin Tohtori Carverin ryhmästä, mutta Madiganin sirkus esiintyi Helsingissä syksyllä ilmeisesti useaan otteeseen ja kävi myös Viipurissa, Turussa ja Vaasassa.

Helsingissä sirkuksen villin lännen esitykset olivat suosittuja.

Warsinkin Texas Jack -seurue intiaaneineen on jotakin uutta täällä. Nämä aron pojat heittäwät lassonsa hämmästyttäwällä taidolla ja huimaawalla wauhdilla ratsastaen tekewät he kaikenmoisia uhkarohkeita temppuja. Samoin on heidän ampumataitonsakin kerrassaan hämmästyttäwää. Heidän esiintymisensä tuntuikin sirkusyleisöä eniten huwittawan.― Uusi Suometar

Hufvudstadsbladet puolestaan kirjoitti lokakuussa, että lähes kaikki Helsingin pihat olivat nyt poikien villin lännen näyttämöitä.

Pojat harjoittelivat innokkaasti etenkin lassonheittoa.

Intiaanit kirjoissa

Villin lännen esitysten jälkeen oli kirjojen vuoro tehdä intiaaneja tunnetuksi. 1900-luvun alussa Ernest Thompson Setonin erähenkiset kirjat esittelivät intiaanien elämäntapaa. Etenkin poikien parissa Setonin tarinat olivat suosittuja.

Setonin tarinat vaikuttivat myös partioliikkeeseen, joka otti vaikutteita intiaaneilta. I.K. Inha käänsi Setonin Kaksi partiopoikaa -kirjan suomeksi vuonna 1917.

Suomalaiset partiolaiset osallistuivat vuonna 20-luvulla Tanskassa tapahtumaan, jossa amerikkalaisten intiaanipartiolaisten tipi-teltat, intiaaniasut ja -päähineet tekivät vaikutuksen.

Saksalaisen Karl Mayn villiin länteen sijoittuvat seikkailuromaanit lisäsivät Euroopassa kiinnostusta intiaaneja kohtaan.

Intiaanit elokuvissa

Toisen maailmansodan jälkeen suomalaiset saivat todennäköisimmin kosketuksen intiaaneihin amerikkalaisten lännenelokuvien kautta. Niissä intiaaneista oli tehty yksioikoisia raakalaishahmoja, jotka yleensä hyökkäsivät valkoisten uudisasukkaiden kimppuun.

Lännenelokuvissa John Wayne oli hahmo, jossa ruumiillistui oikea amerikkalainen ja moraalinen standardi. Intiaanit olivat vihollisia.

Suomessa oli kuitenkin joitakin yksittäisiä henkilöitä, jotka perehtyivät intiaanikulttuureihin paljon syvemmin. Yksi heistä oli Klas Gustafsson.

Gustafsson matkusti 60-luvun alussa Yhdysvaltoihin ja vieraili parissakymmenessä intiaanireservaatissa. Hän perusti Intiaaniliiton, joka jakoi tietoa intiaaneista, kutsui intiaaneja vierailulle Suomeen ja järjesti intiaanileirejä ja intiaanitanssiharjoituksia.

Intiaaniliiton toiminta hiipui 70-luvun mittaan.

Hopenuoli-lehden kansia.
Hopeanuoli ilmestyi vuosina 1976-1985 Hopenuoli-lehden kansia. Kuva: Harri Alanne / Yle sarjakuvat

Hopeanuoli saapuu Suomeen

Intiaaniharrastus nousi Suomessa uuteen kukoistukseen, kun Lehtimiehet päätti vuonna 1976 ryhtyä julkaisemaan Hopeanuoli-sarjakuvaa.

Hopeanuolen piirtäjä oli belgialainen Frank Sels. Sarjakuvaa julkaistiin Saksassa, josta se löysi tiensä Pohjoismaihin. Suomalainen versio käännettiiin norjalaisesta versiosta.

Myös norjalaisessa versiossa oli asiatietoa intiaaneista, mutta hyvin pian Hopeanuolen suomalaisessa versiossa asiajuttuja ryhtyi tekemään joukko kotimaisia intiaaniharrastajia. Näkyvin ja tuotteliain heistä oli nyt jo edesmennyt Seppo "Ukkoskarhu" Haltsonen.

Ukkoskarhu myös veti monia lasten ja nuorten intiaanileirejä. Ukkoskarhun ja muiden harrastajien vetämille leireille osallistui vuosina 1978-85 kaksi ja puoli tuhatta lasta ja nuorta.

Suomalaisia intiaaniharrastajia.
Suomalaisten harrastajien valmistamia intiaaniasuja Hopeanuoli-lehdessä 6/76. Suomalaisia intiaaniharrastajia. Kuva: Harri Alanne / Yle intiaanit

Hopeanuoli keräsi kiinnostuneet yhteen

Hopeanuolen myötä suomalaiset intiaaniharrastajat löysivät yhteisen foorumin. Hopeanuoli-sarjakuva, Hopeanuoli-kerho, Tinka-kirjekerho, intiaanitieto, intiaanikäsityöt ja intiaanileirit olivat kokonaisuus, joka houkutteli poikia - ja myös tyttöjä - mukaan intiaanien pariin.

Intiaanileikit muuttuivat intiaaniharrastukseksi.

Hopeanuoli oli myydyimpiä sarjakuvalehtiä Aku Ankan jälkeen. Vuonna 1981 lehti mainosti, että Hopeanuoli-kerhossa oli jopa 40 000 jäsentä.

Intiaani-innostuksen hiipuminen

1980-luvulla levikki kääntyi kuitenkin laskuun, ja intiaanit näyttivät muutenkin menevän pois muodista. Lännenelokuviakaan ei juuri tehty.

Suomessa Hopeanuolen julkaiseminen loppui vuonna 1985.

Intiaaniharrastus ei kuitenkaan kokonaan kadonnut Suomesta. Joukko harrastajia jatkoi intiaaniesineiden valmistamista, ja niiden etnografinen tarkkuus kasvoi. Harrastajat kokoontuivat, ja kokoontuvat yhä, omille leireilleen. Hopeanuolen kulta-aikaan verrattuna harrastajaporukka on kuitenkin verrattain varttunutta.

Yhteistä suomalaisten intiaanikiinnostuksessa ja -harrastuksessa on ollut se, että 1800-luvun loppupuolen tasankointiaanit ovat aina kiehtoneet eniten.

lähteet:

Riku Hämäläinen: Villi länsi & intiaanit Helsingissä 1890-luvulla. KAJO´ 2/2008

Riku Hämäläinen: Suomalaisen intiaaniharrastuksen historia ja suuntaukset. KAJO´ 1/2017

Kuuntele Lapsuuden intiaanisankareiden jäljillä