Hyppää pääsisältöön

Susinukke Kosolan yhteiskunnallisessa runoelmassa taivaankappaleet lohduttavat yksinäisiä

Runoilija Susinukke Kosola
Runoilija Susinukke Kosola Kuva: Raili Tuikka / Yle Susinukke Kosola,Tanssiva karhu,runoilijat

Turkoosi vyöhyke on runoelma kahdesta toisiinsa ihastuneesta ihmisestä, jotka etsivät yhteyttä ympäristökatastrofin ja kapitalismin varjossa. Susinukke Kosolan teos on ehdolla Tanssiva karhu -palkinnon saajaksi.

Susinukke Kosola saapuu haastatteluun auringonpimennyksen aikaan.

10. kesäkuuta pimennys on osittainen eikä sitä paljain silmin Helsingissä edes huomaa, mutta se ei yhteensattuman maagisuutta himmennä. Kosola on meinannut laittaa asiasta tekstiviestin jo edellisenä yönä, mutta viesti tulee kuitenkin vasta junasta: TÄNÄÄN ON AURINGONPIMENNYS JUURI MEIDÄN HAASTATTELUN AIKANA!

Innostus johtuu siitä, että auringonpimennys on myös yksi Kosolan kirjoittaman Turkoosin vyöhykkeen keskeisistä tapahtumista.

- Se on yksi kirjan juonellisista punaisista langoista. Toisen päähenkilön elämä pyörii auringonpimennyksen odottamisen ympärillä. Kirjan loppupuolella se vihdoin tulee ja selviää, miksi se on tälle ihmiselle niin tärkeää, Susinukke Kosola tiivistää.

Planetaarinen mittakaava tuo ihmisille lohtua.

Turkoosi vyöhyke liikkuu osin kosmisisissa ulottuvuuksissa. Runoelma kertoo kahden toisiinsa ihastuneen ihmisen yksinäisyydestä, joka syvenee sitä mukaa, kun he puhuvat ja toimivat toistensa ohi. Planetaarinen mittakaava tuo ihmisille lohtua ja yhteisiä kokemuksia. Runoelman toisistaan eksyneet minä ja sinä hiljentyvät yhdessä katsomaan auringonpimennystä.

olet kaivanut repustasi / pahviset filmilinssilasisi, olet tehnyt yhdet minullekin / kysyt haluanko viltille/ auringon liekehtivä hulavanne / kuun vyötäröllä, pimennyksen auringonnukkaa

Taivaankappaleet ovat teoksessa läsnä myös visuaalisesti. Kirjan kansikuvassa leijuu ruosteinen pallo pieni ruosteen planeetta katsoo von Trierin Melancholiaa / inspiroituu Teoksen loppupuolella auringonpimennystä seurataan sivu sivulta, kun turkoosinvärinen pallo kasvaa yhä suuremmaksi.

Halusin kirjoittaa teoksen, jonka kanssa lukija voi vuorovaikuttaa.

Kaiken kaikkiaan Turkoosi vyöhyke on kuitenkin niin runsas ja moniulotteinen teos, että sen kiteyttäminen yksittäisiin kuviin tai aiheisiin on melkein mahdotonta. Susinukke Kosolan mukaan tämä on tarkoituskin.

- Halusin kirjoittaa teoksen, jonka kanssa lukija voi vuorovaikuttaa. Lukija voi kysyä teokselta minkä tahansa kysymyksen ja teos vastaa siihen. Se on pikemminkin peili, johon katsoa kuin rata, jonka läpi kuljetaan.

Kirjan sivuilla vilahtelevia aiheita ovat ainakin ympäristökatastrofi, itsebrändäämisen paineet, valtarakenteet, populaarikulttuuri, köyhyys, kapitalismi ja kuolema. Kaikkea tätä käsitellään kahden henkilön välisen dialogin - tai ohipuhumisen kautta.

Teoksessa vuoropuhelua käyvät kertojanääntä käyttävä minä ja turkoosinvärisillä sitaateilla maailmaa kommentoiva sinä. Minä asettuu tarkkailemaan ja kommentoimaan sinän toimintaa ja ajatuksia, sinä puolestaan roiskii ilmoille puhekielisiä repliikkejä, joiden sanoista osa hajoaa pitkin paperia kuin ne olisi läiskitty sinne turkoosilla leimasimella.

Henkilöiden kerrotaan olevan toisiinsa ihastuneita, mutta tarkempaa tietoa suhteen laadusta ei anneta. Ehkä he ovat sydänystäviä, ehkä suhteen alkuvaiheessa olevia rakastavaisia tai jotain vielä paljon monimutkaisempaa. Kosola sanoo halunneensa jättää tilanteen avoimeksi.

- Toinen henkilöistä nimenomaan vastustaa sitä, että häneen alettaisiin jotenkin samaistua, koska hänestä se vain tuottaa suurempaa väärinymmärrystä. Kukaan ei voi tuntea toisen ihmisen todellisuutta, Kosola sanoo.

Dialogisuuden kautta oli mahdollista käsitellä monia aiheita, rakkautta, yksinäisyyttä, toivoa.

Teoksen dialoginen runoelmamuoto syntyi, kun Kosola alkoi kuulla päässään itsepintaisen, “naiivin ja suoran puhujanäänen”, joka ei ollut tippaakaan kiinnostunut runoudesta, vaan halusi vain parempaa maailmaa.

- Kaunokirja tuntui kuitenkin hylkivän tällaista puhetapaa ja sitä kautta päädyin eriyttämään äänen omaksi hahmokseen, jonka kanssa aloin sitten käydä vuoropuhelua, Kosola kertoo.

- Tuntui, että dialogisuuden kautta oli mahdollista käsitellä monia aiheita, rakkautta, yksinäisyyttä, toivoa.

Turkoosi vyöhyke on alaotsikkonsa mukaisesti “tutkielma yksinäisyydestä”. Paljosta puheesta huolimatta sen henkilöt eivät onnistu luomaan yhteyttä toisiinsa vaan päinvastoin loittonevat yhä syvemmälle omiin todellisuuksiinsa.

- Yksinäisyys on tunne, joka syntyy myös suhteessa toisiin ihmisiin, se on tietynlaista kohtaamattomuutta ja erillisyyttä. Minua kiinnosti yksinäisyys nimenomaan vuorovaikutuksessa syntyvänä ilmiönä, Kosola kertoo.

sinä kaipaat turkoosia ohitseni niin kuin minä /olen ihastunut turkoosiin lävitsesi

Runoelmassa ihmissuhteeseen liittyvä yksinäisyys laajenee yhteiskunnalliseksi kokemukseksi.

- Yksinäisyyden kuplassaan he yrittävät sovittaa itseään ympäröivään maailmaan, mutta heistä tuntuu, että jokainen päätös ja teko, minkä he tekevät on epäeettinen ja huono ja tuhoaa maapalloa. Se on etsimisen ja ahdistuksen sekamelska.

sinä väität, ettei kumppanuudesta synny poliittista teoriaa / mutta jos ihmissuhteestamme/ irrotettaisiin osapuolet kuin tulpat / kantaisin sen aatteen lippua / turkoosin virratessa kadut / perille / meistä

Turkoosissa kaikki on mahdollista.

Turkoosi väri kantaa teoksessa lukemattomia merkityksiä. Väri tulee vastaan konkreettisissa paikoissa kuten putkan seinässä ja kaupasta ostetuissa uusissa housuissa. Turkoosia kasvustoa löytyy maahan pudonneen kuolleen peipon rinnasta. Turkoosi on meren ja patinan sävy. Se on teoksessa myös marginaalisuuden väri. Samoin se on väri, jonne kuolleet menevät ja väri johon yksinäiset minä ja sinä kaipaavat.

turkoosi maisema, se etsii sijaintia, josta tulla mahdolliseksi/ se ohjaa meitä, jonnekin, ääreensä, vaikka tässä/ei taida olla kyse mahdollisesta tai mahdottomasta /ehkä tämä on hiljaisuus, jota emme voi täyttää

- Turkoosi vyöhyke on teoksessa villin mielikuvituksen ja rajoittamattoman potentiaalin aluetta. Turkoosissa kaikki on mahdollista, Kosola määrittelee.

- Valitsin väriksi turkoosin, koska sillä ei ole juuri kulttuurista painolastia. Jos olisin valinnut punaisen tai sinisen, niihin olisi heti liittynyt vahvoja mielikuvia. Kosola sanoo ja hihkaisee perään:

- Turkoosihan on kaunis väri!

Turkoosista vyöhykkeestä on sanottava myös se, että vakavista aiheistaan huolimatta se on yhdellä tasollaan myös varsin hilpeä teos. Kosola sanoo halunneensa laittaa teokseen kaikkea “surrealistista, söpöä ja pöljää”. Niin kuin naapureiden heippalappuja, pehmoeläimiä ja rakennusmääräysten vastaisesti rakennetun savupiipun, johon zeppeliini törmää.

Kosolan runosuoni ei katkea parisataasivuiseen teokseen. Turkoosin vyöhykkeen kansilehdestä löytyy vielä runo. Se on 25-kohtainen manifesti, jossa runoilija hahmottelee teoksen poetiikan, ja näin se alkaa:

1. Jos kieli on kraatteri ihmisessä, niin runous on se, joka levittää kraatterin reunoille mansikkaesanssin makuista huulirasvaa, jotta syvänteellä olisi rohkeutta suudella taivasta takaisin.
2. Jos runous on muodon ja ajattelun ikuinen alkumeri, on jokaista elinkelpoista lajia kohden tuhat elinkelvotonta. Ajatusten luonnonvalinta, muotojen sula. Ja ei yhtä elinkelpoista ilman tuhatta kuolemaa.
3. Jos runous on epänimi kaikille nimeämättömille tavoille pukea kielen liha maailman luiden päälle, on se ainoa keino tehdä politiikkaa läpikuultaville. Heille, joiden kehot sijaitsevat jaetun kokemuksen reunarajoilla, yhteisen kielen rantaviivoilla. Joihin kieli ei ylety.

Susinukke Kosola (s.1991)

  • Turussa asuva kirjailija ja kirjallisuuden sekatyöläinen
  • Kolera-kollektiivi -nimisen kustantamon perustaja ja lavarunoilija
  • Julkaissut aiemmin kolme runoteosta: .tik. (2014, Kolera), Avaruuskissojen leikkikalu (2016, Sammakko), Varisto (2018, omakustanne).
  • Kalevi Jäntin palkinto, 2019

Tanssiva karhu -raadin perustelut:

Turkoosi, turkkilainen kivi, auttaa uskomusten mukaan kommunikoimaan rehellisesti ja viisaasti. Susinukke Kosolan Turkoosi vyöhyke tunnustelee kommunikaation epätäydellisyyttä: “Sinä kaipaat turkoosia ohitseni niin kuin minä olen ihastunut turkoosiin lävitsesi.

Kosolan neljännen teoksen alaotsikko on: tutkielma yksinäisyyden väriopista. Kertojana on mustilla kirjaimilla raportoiva minä. Kosola rikkoo perinteisen valkoisen paperin ja mustan tekstin liiton ja poimii turkoosilla painomusteella kirjaan jälkiä sinän ajatuksista. Yhdessä sinä ja minä elävät tavallisuuden reunalla, jossa on liftaamista, tupakkahuoneita, piriä ja taloyhtiön robottiruohonleikkuri. Suhde on rakkauden kaltainen.

Kirjan läpäisevä graafinen elementti on vaiheittain etenevä auringonpimennys - turkoosinpimennys - niin suuri kosminen kokemus, että se näkyy meistä jokaisessa, jopa “jossain bemarijäbässä ja ellun kanojen konsultissa”.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri