Tarita Ikonen löysi kirjoittamisesta keinon työstää omia vaikeita kokemuksiaan. Lasinalaiskudos on ehdolla Tanssiva karhu -palkinnon saajaksi.
Haastattelun aluksi Tarita Ikonen varoittaa saattavansa romahtaa kesken kaiken. Hän naureskelee, mutta kommentti ei oikeastaan ole vitsi. Puhuminen äidin alkoholismia käsittelevästä teoksesta ei ole helppoa.
Lasinalaiskudos ilmestyi vuoden 2020 alussa, mutta toisin kuin monet muut nykyrunoilijat, Ikonen ei ole kiertänyt lavoilla esiintymässä runojensa kanssa. Aihe on sellaiseen aivan liian kipeä, melkein avohaava edelleen.
Lasinalaiskudos käsittelee kasvamista alkoholistiperheessä. Proosarunojen puhujanääni on tytön, jonka lapsuutta hallitsee äidin juominen.
Meillä ei ole kotona kirjahyllyä, / eikä meillä lueta kirjoja / meillä luetaan joka ilta / äidin mielialaa /silmien punotusta tai sameutta , / käsien vapinaa tai vaaraa, / rystysvuorten ilmestymistä nyrkkiin / tasapainoa tai tavujen puuroutumista
Ikonen alkoi kirjoittaa alunperin omaksi terapiakseen. Esikoisteos Kylmyyden monologi ilmestyi 2018. Se käsittelee koulukiusatuksi tulemista. Lasinalaiskudos on toinen osa vaikeita kokemuksia käsittelevää Tuho -trilogiaa.
- Minulle on ollut aina selvää, että ennemmin tai myöhemmin kirjoitan ne asiat itsestäni ulos. Neljä vuotta sitten runoja alkoi tulla ja oli pakko vain antaa mennä, Tarita Ikonen sanoo.
Jos on joku olotila päällä, pyrin saamaan sen pois kirjoittamalla.
Merkittävä ihminen runoilijanuran ja koko elämän kannalta oli yläasteen äidinkielenopettaja, joka kannusti Ikosta tarttumaan kynään.
- Olin ysiluokalla tosi ahdistunut ja aloin purkaa sitä oloa runoihin. Oikeastaan sillä tiellä olen edelleen. Jos on joku olotila päällä, pyrin saamaan sen pois kirjoittamalla.
Runojen kirjoittaminen teoksiksi asti on tietysti vaatinut hiomista ja työstämistä. Lasinalaiskudoksen Ikonen kirjoitti lopulta Kriittisessä korkeakoulussa.
- Siellä tuli ohjeeksi tätä, että pitää etäännyttää puhujaa itsestä ja pitää olla monikerroksellista. Kyllä minä heitä kuuntelin, mutta tein sitten kylmänviileästi omat ratkaisuni, Ikonen sanoo ja nauraa.
Ikonen kirjoittaa läheltä itseään, paljaasti ja ilman kielikuvia.
Äiti on aina kunnolla kännissä / ei koskaan / heittele tavaroita, /särje astioita / en osaa selittää hänelle / miksi olen taas potkinut pulpetit kumoon /matkalla luokasta ulos, /särkenyt kaverin nenän siruille
Lapsen näkökulman rinnalle teokseen syntyi kuitenkin myös toinen ääni. Lasinalaiskudoksen kolmannessa osassa runojen muoto muuttuu raamatulliseksi ja niissä äänen saa äiti, joka säätää lastensa elämästä kuin ankara Jumala.
Äiti murtaa leipomaansa leipää ja sanoo lapsilleen: tässä on minun rakkauteni, jonka annan teille, syökää tämä minun vuokseni. Tämä maitotölkki on uuden elämän alku, joka maksetaan teidän puolesta. Mutta tällä samalla pöydällä istuu myös lastensuojeluviranomaisille puhunut. Lapsensa Äiti tekee juuri niin kuin hänen on määrä tehdä, voi sitä joka tulee perheensä pettämään!
- Raamatun kaikkitietävä ja -näkevä muoto antoi oivallisen äänen kirjan äidille. Halusin kirjoittaa runon, jossa äiti kielletään kolmesti ja sitä kautta raamatullinen muoto syntyi.
Lasinalaiskudoksen viimeisessä runossa sana äiti on laitettu lainausmerkkeihin ja sen päälle on vedetty ruksit. Ikosen teoksesta on turha etsiä kevennyksiä tai onnellista loppua. Alkoholismi on raadollinen ja surullinen asia, Ikonen ei ole halunnut kuorruttaa sitä muuksi.
- Ei elämässäkään aina ole valonsäteitä ja toivoa, miksi kirjallisuudessa pitäisi.
Vaikka aihe on synkkä ja raskas, kirjoittamiseen liittyy aina iloa.
Ikonen itse on saanut sekä lohtua että inspiraatiota omaan kirjoittamiseensa lukemalla muita alkoholismikuvauksia. Tärkeitä ovat olleet Susanna Alakosken kirjat ja Ani Kellomäen teos Kosteusvaurioita, joka kokoaa yhteen alkoholistien lasten tarinoita.
- Lukemalla olen ymmärtänyt, etten ole ainoa, jolla on näitä kokemuksia ja ettei kaikki ole minun syytäni, kuten lapsena ajattelin. Olisihan se hienoa, jos minunkin kirjani voisi toimia jollekin vertaistukena.
Omaa teosta kirjoittaessaan Ikonen kävi läpi tunteita surusta vihaan, mutta samalla kirjoittaminen kannatteli.
- Kirjoittaminen on tosi kivaa. Vaikka aihe on synkkä ja raskas, kirjoittamiseen liittyy aina iloa.
Seuraava teos on tutkimusvaiheessa. Ikonen kerää tietoa huostaanotosta.
- Haluan antaa itselleni vaihtoehtoisen lapsuuden ja kirjoittaa itselleni huostaanoton.
Tarita Ikonen (s. 1992)
- Espoolainen runoilija
- Opiskellut kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa
- Julkaissut aiemmin koulukiusaamista käsittelevän runokokoelman Kylmyyden monologi (2018, Kirjokansi)
- Esikoisrunokokoelmasta syntyi Q-teatterin Nuorten teatterin esitys Tyhmä, ruma, vaarallinen (2017)
- Työskennellyt kirjastossa, antikvariaatissa ja kierrätyskeskuksen kirjaosastolla
Tanssiva karhu -raadin perustelut:
Armoa antamattoman suora Lasinalaiskudos viiltää esiin alkoholismin aiheuttaman tuskan tuorein havainnoin. Tarita Ikonen kirjoittaa lasinkirkkaan läpinäkyväksi, miten lapsi ehdollistuu peittämään äitinsä riippuvuuden. Parempi juosta päin seinää kuin antaa muiden huomata äidin mustelmat.
Omista kokemuksista syntyneet runot välittävät häpeän, vihan, surun ja ikävän äidin luo, joka määrää lastensa elämästä kuin julma jumala. ”Sillä niin kuin tiikeri raatelee ruumiin päästä päähän, niin Äiti on taisteleva selvänä päivänä lapsistaan. Äit.17:22-26,37”
Lapsi, myöhemmin nuori nainen etsii apua ja lohdutusta aina uusista syleistä: “jo 6-vuotiaana minulla oli romanialaisen kulkukoiran akkuhapon syövyttämä taju turvasta.”
Lasinalaiskudos on Ikosen Tuho-trilogian toinen osa.
