Hyppää pääsisältöön

Teemu Tammilehto: Ylen vuorovaikutteiset palvelut innostavat osallistumaan

Lyhythiuksinen mies kasvokuvassa.
Teemu Tammilehto. Kuva: Yle Lyhythiuksinen mies kasvokuvassa. Yle

Jalkapallon EM-kisoissa suomalaiset kokoontuivat Ylen uuteen digitaaliseen kisakatsomoon. Seuraavan kerran sinne suunnataan olympialaisten alkaessa.

Tokion olympialaisten avajaisten digikatsomo avautuu perjantaina 23. heinäkuuta kello 13. Kisakatsomon lehtereille pääsee Ylen verkkosivuilta ja Yle Areenasta sekä Yle- ja Areena-sovelluksista. Digikatsomo on laajimmillaan Yle-sovelluksessa ja Ylen verkkosivuilla, kun tarjolla on liikkuvaa kuvaa, hetki hetkeltä -päivityksiä ja chat-viestejä.

Digitaalinen kisakatsomo oli EM-kisoissa auki Suomen otteluissa, välierissä ja finaalissa. Yhteensä digikatsomo veti yli puoli miljoonaa kävijää. Eniten yleisöä digikatsomossa nähtiin Suomen ja Tanskan välisessä avausottelussa, kun eri kävijöiden määrä oli lähes 117 000. Keskimäärin kuudessa digitaalisessa kisakatsomossa oli yleisöä hieman alle 96 000 per ottelu. Pääosa yleisöstä löysi sisään digikatsomoon Yle Areenan kautta.

Kovin hetkellinen kävijäpiikki oli Huuhkajien kannalta ratkaisevan Belgia-ottelun loppupuoliskolla, kun digikatsomossa oli yhtä aikaa 84 000 katsojaa minuutin mittausjaksolla. Yhtäaikaisten kävijöiden määrä on Ylen chat-historian ennätys.

Chatit kutsuvat kommentoimaan

Myös eri aiheisiin pureutuvia chatteja nähdään Ylen palveluissa jatkossakin. Vuoden 2021 aikana yleisö on osallistunut chatteihin jo 74 kertaa eli keskimäärin lähes kolmesti viikossa.

EM-kisojen kisakatsomoissa julkaistiin yli 23 000 viestiä, eli vajaat 4000 ottelua kohden. Eniten viestejä viuhui EM-finaalissa Englannin ja Italian välillä: trillerin aikana nähtiin yli 6000 viestiä.

Ex-jalkapalloilija Sebastian Sorsa toimi koko kisojen ajan Yle Urheilun asiantuntijana digitaalisissa EM-kisakatsomoissa. Finaalikatsomossa hänelle luotiin yleisön pyynnöstä oma kannustushymiö, jolla kansa "lennätti sorsaa" lähes 21 000 kertaa.

Futistietäjässä kisailtiin kimpassa ennätystahtia

Ylen oma kisaveikkaus Futistietäjä oli mukana nyt kolmatta kertaa, ja uniikkeja kisarivejä tehtiin ennätykselliset lähes 23 000 kappaletta. Uudistettu kimppapeliominaisuus keräsi kiitosta yleisöltä ja erikokoisia kimppaporukoita luotiin lähes 2900 kappaletta.

Turnauksen 51 ottelussa avausmaalintekijää arvuuteltiin peräti 310 000 kertaa eli yli 6000 kertaa ottelua kohden. Yleisö vietti Futistietäjän syövereissä yli 11 000 tuntia aikaa ja sen sivuja ladattiin kesähelteillä yli 840 000 kertaa.

Teemu Tammilehto
Vuorovaikutuksesta vastaava tuoteomistaja, Yle dev

Lue myös - yle.fi:stä poimittua