Musiikkiala kävi taisteluun rasismia vastaan, mutta miten Black Lives Matter vaikutti valkoisiin artisteihin? – Evelina ei ole törmännyt artistien välillä käytäviin keskusteluihin rasismista

Teksti: Arttu Seppänen

Reilu vuosi sitten poliisi surmasi George Floydin Yhdysvaltain Minneapolisissa. Videolle tallentunut teko käynnisti rasisminvastaisten Black Lives Matter -protestien aallon.

Blackout Tuesdayna Instagram täyttyi mustista laatikoista. Musiikin markkinoinnin parissa työskentelevien Jamila Thomasin ja Brianna Agyemangin ideoima tempaus kannusti artisteja ja levy-yhtiöitä pidättäytymään uuden musiikin julkaisemisesta.

Mukaan lähtivät monet isot levy-yhtiöt sekä muut mediaan ja musiikkiin liittyvät yritykset, kuten Spotify ja Apple. Sekä tietysti artistit: Suomessa Vesalan, Lauri Tähkän ja Maija Vilkkumaan kaltaiset nimet jakoivat mustan laatikon omassa somessaan.

Rasismia julkisuudessa kommentoivat kuitenkin yleensä rodullistetut henkilöt. YleX haastatteli Blackout Tuesdayn aikaan Yeboyahia ja Hassan Maikalia. Heidän lisäkseen muun muassa Gracias ja Jesse Markin ovat saaneet toistuvasti vastata toimittajien rasismia koskeviin kysymyksiin.

Keväällä Radio Helsingin Musa vai bisnes -ohjelmassa Koko Hubara sanoi jo olevansa hieman väsynyt jatkuvasti kommentoimaan rasismia. Hän toivoi myös valkoisten osallistuvan keskusteluun.

Nyt on kulunut reilu vuosi musiikkialan antirasistisesta kannanotosta. Tässä jutussa valkoiset artistit kertovat näkemyksensä siitä, miten antirasistista sanomaa voisi edistää popmusiikin parissa. On helppo jakaa somessa musta ruutu ja kuitata keskustelu omalta osalta käydyksi, mutta onko protesti synnyttänyt lisää keskustelua ja tekoja?

Jutussa oli tarkoitus olla kolme eri artistia, mutta suurin osa kysytyistä artisteista joko kieltäytyi tai jätti vastaamatta. Evelina ja Gasellit olivat kysytyistä ainoat, jotka suostuivat haastatteluun.

Kuvat: Miska Lehto. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Evelina osallistui Blackout Tuesday -tapahtumaan ja jakoi mustan ruudun Instagramissa. Hänelle osallistuminen someprotestiin oli itsestäänselvyys.

– Että laittaa somepostauksen, joka ei vaadi itseltä mitään, niin se on aika lailla minimi, mitä voi tehdä, artisti kertoo puhelimitse.

Evelina uskoo, että someprotesteilla voi vaikuttaa.

– Somessa on nykyään järkyttävä määrä informaatiota ihmisten saatavilla. Sieltä on helppo oppia ja löytää sisällöntuottajia, jotka puhuvat erilaisista teemoista.

Viimeisen reilun vuoden aikana Evelina sanoo katsoneensa itseään peilistä kriittisin silmin. Hän sanoo, ettei hänellä aiemmin ollut oikein hajua, kuinka systemaattista rasismi on.

– Meihin kaikkiin on istutettu jotain idiksiä. On se tullut sitten kasvatuksessa, ympäristössä tai mediassa. Olen tutkinut sitä, mitä muhun on jämähtänyt, ja mitkä olisivat ne stepit, miten niitä voi tiedostaa, jotta voi olla toimimatta jollain tietyllä tavalla.

Mitään rakenteita ei ole ennenkään muutettu mukavuuden tunteella.― Evelina

Musiikkiin Evelina ei aio tuoda antirasistisia teemoja. Popmusiikki on hänen mielestään aina ollut vapauden ja hyväksynnän alue, jolla toimiessa on itsestään selvää, että ei ole sijaa minkäänlaiselle syrjinnälle, väkivallalle ja rasismille.

– Mä en usko, että mulla olisi työkaluja kääntää näitä asioita biiseiksi. Tuntuisi vitun tekopyhältä tehdä niin. Jos sitä alkaisi alleviivaamaan jossain biisissä, niin mitä mä yrittäisin todistella ja kenelle, sillä eihän mulla ole kokemusta rasismista.

Evelina sanoo, että hän ei ole törmännyt viimeisen reilun vuoden aikana artistien välillä käytäviin keskusteluihin rasismista tai antirasistisesta toiminnasta. Hän arvelee, että ainakin osa on käynyt asioita itsekseen läpi ja "tehnyt korjausduunia".

Hän uskoo, että monet valkoiset eivät uskalla ottaa osaa rasismikeskusteluun, koska pelkäävät sanovansa jotain väärin ja tulevansa korjatuksi.

– Siinä tulee hyökätty olo, kun ei ole tajunnut, miten etuoikeutettu on. Mutta mitään rakenteita ei ole ennenkään muutettu mukavuuden tunteella.

Kuvat: Miska Lehto. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Rasismi on pysytellyt kansainvälisenä uutisaiheena yli vuoden.

Osa joukkueista polvistui Black Lives Matterin nimissä miesten jalkapallon EM-kisoissa tänä kesänä. Kun Englannin joukkue polvistui Kroatia-pelissä, heidän omat faninsa buuasivat.

Kun Englanti hävisi finaaliottelun rangaistuspotkukilpailun, osa faneista solvasi rasistisesti kisassa epäonnistuneita pelaajia.

Koronapandemian aikana viharikokset aasialaistaustaisia pohjoisamerikkalaisia kohtaan ovat CNN:n mukaan yli tuplaantuneet. Esimerkiksi Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump ei säästellyt sanojaan syyttäessään Kiinaa koronaviruksesta ja käytti myös rasistista kieltä.

Mustat ruudut ja polvistumiset ovat pieniä eleitä ja signaaleja tasa-arvon ja antirasismin puolesta. Onko niillä vaikutusta?

Mittaaminen on vaikeaa, mutta ainakin antirasistiset liikkeet ovat hyötyneet rahallisesti pinnalla pysyneestä keskustelusta. Eteläkorealainen poikabändi BTS lahjoitti viime vuonna miljoona dollaria Black Lives Matterille ja sai fanit toistamaan saman tempun.

Lisäksi pienetkin eleet piirtävät esiin vastareaktioita ja todisteita rasismin olemassaolosta, mikä osaltaan ruokkii keskustelua.

Tuohon keskusteluun valkoisetkin artistit ovat nyt osallistuneet, mutta paljon enemmän voisi tehdä. Gasellit tietävät tämän hyvin.

Kuvat: Miska Lehto. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Koko Gasellit-yhtye – "Hätä-Miikka" Niiranen, Pekka "Päkä" Salminen, Tuomas "Thube Hefner" Pietikäinen ja Jussi "MusaJusa" Mikkonen – on kerääntynyt puhelimen toiseen päähän tuottaja MusaJusan olohuoneessa. Myös Gasellit jakoi mustan ruudun Instagramissa vuosi sitten.

Blackout Tuesday -tapahtuma aloitti bändin sisällä laajemman keskustelun siitä, pitäisikö Gasellien olla rasismikeskustelussa mukana. Ja jos, niin millä tavalla.

Päkä: Oli vähän huoli siitä, että mennään yksi päivä lujaa, ja sitten hiljennytään koko aiheesta. Voin nyt myöntää, että ei oltu silloin mukana sellaisella panoksella, millä olisi voitu olla, mutta siitä käynnistyneen prosessin myötä ollaan valmiita esimerkiksi tulemaan tällaiseen haastatteluun puhumaan aiheesta.

Thube Hefner: Kun niitä mustia ruutuja jaettiin, niin moni nosti esiin, että ei tämä voi olla sellainen, että tehdään vain kerran, mutta muutos vaatii symbolisia eleitä. Se mielenilmaus voi tuntua näytöksenomaiselta somessa, kun kyseessä on laajalti hyväksytty aihe, mihin jengin on helppo lähteä mukaan. Mutta ei se ole arvotonta, ja siinä oli varmasti myönteisiä juttuja.

Päkä: Koen, että se käynnisti suomalaisessa musabisneksessä keskustelun, jonka olisi pitänyt alkaa jo ehkä vuosia sitten. Mekin on jouduttu ottaa asioista selvää ja miettimään omaa asemaamme.

Thube Hefner: Me on pohdittu, mikä on oma asema vitivalkoisena keskiluokkaisena naapurinpoikana. Meillä on ollut aina mahdollisuus tehdä mitä halutaan ilman, että kukaan kyseenalaistaa. Oltaisiin voitu tehdä räppiä, indietä, mitä vaan, latu on aina ollut auki.

Päkä: Kun tutustuu omiin etuoikeuksiin, niin pystyy jollain tasolla tunnistaa sitä rakenteellista rasismia, jota tässä maassa on. Kyse ei ole siitä, että räppärit olisi natseja, vaan täällä on toisilla ihmisillä hankalampi saavuttaa asioita kuin meillä.

Thube Hefner: Kun tätä keskustelua käytiin Yeboyahin aloitteesta enemmän niin se kolahti tosi kovaa, kun Gracias sanoi, että hän ei voi valita milloin puhutaan rasismista ja milloin ei, koska häneltä kysytään siitä aina. Ja että häntä kyllästyttää olla aina se tyyppi, joka puhuu tästä, että valkoiset voisi välillä myös osallistua.

Päkä: Sen kuuleminen kyllä sattui.

Totta kai halutaan, että myös levy-yhtiöt tekevät asioille jotain. Musabisnes voisi näyttää mallia.― Pekka "Päkä" Salminen

Hätä-Miikka: Me ei olla mitenkään loputtoman poliittinen yhtye. Kun avaa suunsa niin pelkää, että tulee väärinymmärryteksi ja sanoneeksi jotain tyhmää, ja se vetää jo ihmisiä kipsiin. On ollut voimaannuttavaa huomata, että näitä asioita pohtii yhä enemmän sen ansiosta, että keskustelu on alkanut. Kun pidetään jatkossa avoin linja, niin uskon, että se on tosi tärkeää ja asioille tapahtuu positiivista muutosta. Mitä useampi käy pohdintoja, niin se rohkaisee muitakin ihmisiä.

Thube Hefner: Näen, että kaikista tärkein asia, mitä voidaan bändinä tehdä on että tarkastellaan omia ajatuksia, arvoja ja tekoja. Keikkatilanteissa pyritään pitää tilat turvallisina paikkoina kaikille, ja jos siellä esiintyy jotain häirintää, niin pyritään puuttumaan siihen välittömästi. Se on artistien vastuulla pitää huoli siitä, että kaikilla on turvallinen olo.

Päkä: Kun Sony Musicilla oli Blackout Tuesday, niin he ostivat koulutuksia ulkopuolelta koko henkilöstölle. Kävimme työpajoissa, keskusteltiin ja pyrittiin tiedostamaan ongelmia, ja mitä niille voisi tehdä. Totta kai halutaan, että myös levy-yhtiöt tekevät asioille jotain. Musabisnes voisi näyttää mallia.

Thube Hefner: Kaikenlaisen yhteiskunnallisen muutoksen kohdalla yksilöillä on vastuu omasta toiminnasta, mutta nopeaa muutosta saadaan aikaan, kun isot instituutiot lähtee mukaan. Se on vähän sama ilmastonmuutoksen kanssa: voidaan sammutella hehkulamppuja, mutta muutos alkaa vasta, kun isommat toimijat lähtevät mukaan. Se on myös rakenteellisen rasismin saralla äärimmäisen tärkeetä. Festarit, radioasemat, suomalaista kulttuuria tukevat tahot ministeriötasolla – näiden kaikkien pitää ottaa tämä vakavasti. Somea me ollaan bändinä käytetty lähinnä hassutteluun, mutta ollaan viime aikoina tajuttu, että se on iso väline meidän kokoisella bändillä, ja sitä kannattaa hyödyntää muuhunkin.

Päkä: Meille hiphop-kulttuurista ponnistaneena bändinä tasa-arvo ja monikulttuurisuusasiat on tuntunut itsestäänselviltä. Tuli yllätyksenä, että meillä on nuorta yleisöä, joka ei ole kuullutkaan hiphop-kulttuurin peruslähtökohdista.

Hätä-Miikka: Meidän yhdessä postauksessa oli siis kommentteja, missä jengi yritti kyseenalaistaa, että suomalainen hiphop ei ole mitään velkaa yhdysvaltalaiselle hiphop-kulttuurille.

Thube Hefner: Se on aina ollut meille se afroamerikkalaisen musiikin perintö, minkä pohjalta tätä tehdään. Ehkä meidän pitää sitten sanoa se vielä kunnolla ääneen.