Hyppää pääsisältöön

Jesse Markin loi Bättre Folkin lauantai-iltapäivään rock-uskottavan minikosmoksen – taiteen “kärsimyksen säännössä” on joskus myös lohtua

Toisen festivaali-illan viimeisen esiintyjän Chisun keikka jätti toivomaan kuratoitujen konserttien nousukautta.

Oulun Hailuodossa pidettävän Bättre Folkin toinen festivaalipäivä alkoi pakollisella välipuheella, jossa päiviteltiin säätä. Jesse Markin seisoi fleecepuserossaan lavalla merituulen armoilla. Takana soitti kolmihenkinen bändi.

Sidney Poitierin kohdalla tuuli oli voimakkaimmillaan, mutta Markinin energiatasot perin korkealla. Yleisö jaksoi taputtaa, eikä tuuli näkynyt kenenkään kasvoilta.

Keep it going, Markin aloitti seuraavan biisin.

Valinta päivän ensimmäisestä keikkaslotista oli alkuun arveluttava, vaikka ohjelma olikin luotu nelikymppisiä ajatellen. Uusi Fantasia, yhtye, joka ei ollut tuoretta Kuuletko?-biisiä lukuun ottamatta julkaissut musiikkia kymmeneen vuoteen, soitti neljä tuntia Markinin jälkeen.

Paluun tehnyt Uusi Fantasia aloitti keikkansa Toton Takin’ It Back -samplella ja nosti lopuksi halkoja ilmaan Freemanin kanssa.

Niin hyvää puuta, yhtye toisteli.

Jesse Markin kannatteli päivän avanneella show’llaan kuitenkin koko yleisön krapulaa, väsymystä tai muuta tunnetilaa, joka monipäiväiseen festarointiin voisi liittyä. Juuri tätä Hailuoto lauantai-iltapäivänä tarvitsi.

Keikka ei ehkä ollut teatraalisin, mutta varsin vakuuttava.

Markinin tuore Noir-albumi on kovan luokan todiste artistin ammattitaidosta ja tyylitajusta. Hän avasi kesäkuun Soundissa levyä edeltäneitä ajatuksia ja elämäntilanteita, jotka johtivat Noirin tekoon. Vakavan parisuhteen päättyminen ja itsensä hukkaaminen saivat Markinin kysymään oikeita kysymyksiä ja luomaan niiden pohjalta runsaan, rock-uskottavan minikosmoksen.

Ehkä taiteen kärsimyksen säännössä on joskus lohtua. Siinä naurettavuudessa, että hyvän taiteen vuoksi täytyisi kärsiä. Markin oli hetken hukassa, jotta voisimme nauttia ensiluokkaisesta musiikista.

Ehkä Antti Tuiskun laulussa on perää. Ehkä “Jesse” todella on frendi.

Loppuosan Exodus täydensi ympyrän. Bottom line, this is your time to shine, Markin lauloi. Toivottavasti itselleen.

Kuvat: Nelli Kenttä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Chisun, eli Christel Roosbergin folioon kääritty keikka oli visuaalisesti ja koreografisesti illan harkituin esitys.

Keikka herätti kysymyksen konseptiajattelun tilasta. Tarvitseeko keikkojen olla kokonaisuuksia ja kuinka yhteneviä sellaisia? Kumpi singlejulkaisun murskavoittokaudella on luontevampaa, eri hajuisista ja makuisista palasista koottu settilista vai yhden vahvan konseptin konsertti?

Bättre Folkissa Chisu esitti tuotantoaan neljäntoista vuoden varrelta, ensimmäisestä soolosinglestään Mun koti ei oo täällä saakka. Eräs festivaalikävijä harmitteli bussijonossa jälkikäteen, kuinka kaverinsa oli mainostanut Chisun nykykeikkaa esityksenä, jossa voi “tapahtua mitä vain”. Sen sijaan hän todisti Baden-Badenit ja Sabotaget.

Eikä ihme. Varhaisen tuotannon kappaleille on ollut edelleen ottajia. Kohtalon omaa (2011) on tämän viikon aikana soitettu radioissa useammin kuin reilu kuukausi sitten julkaistua Mysteeri-singleä. Spotifyn viidestä tämän hetken kuunnelluimmasta Chisun biisistä neljä ovat yli kymmenen vuotta vanhoja.

Kolmeen EP-julkaisuun jaettu Momentum 123 -levy palkittiin vuoden 2019 parhaan albumin Emma-patsaalla. Aikaisemmasta eroava, joskin luonnollista jatkumoa oleva sisältö toimi piristysruiskeena koko Chisun tekemiselle.

Kun biisi vaihtui elektroilottelusta lastenlaulunomaiseen Saaliit-renkutukseen, oli tunnelman muutos kuitenkin valtava. Tarkkaan mietitty moderni esitys levähti pitkin lattiaa.

Parhaimmillaan lava-Chisu on intensiivinen, leikkisä ja loistaisi estradilla täysin yksinkin. Kyseinen versio vaatii tosin riskinottoa. Uskallusta luopua kaavasta, jossa jokaisen keikan täytyy olla samanlainen kooste kaikesta, mitä on ehtinyt tehdä. Näennäisesti pitkä ja hajanainen CV, joka ei lopulta jää kenenkään mieleen.

Suomessa festivaaleja ja monenlaisia festivaaliyleisöjä riittää. Chisun laajasta biisikatalogista voisi rakentaa mielenkiintoisia, eheitä paketteja milloin mihinkin tarkoitukseen. Kuka ryhtyisi kuratointitalkoisiin?

Kuvat: Nelli Kenttä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Päivällä esiintyneen Yonan, eli Johanna Rasmuksen, ääniaallot peittivät alleen kaiken mihin ylettivät.

Tapiola Sinfonietan kanssa tehty bambisilmäinen Uni johon herään -albumi on kokonaisuutena kunnioitettava. Tarkka konsepti on viety kaikessa disneymusikaalimaisuudessaan loppuun saakka.

Kun levyn sinfoniaorkesterin riisui, jäi lavalle jäljelle vain Yonan harjaantunut, kantava lauluääni. Bättre Folkissa nähty bändikokoonpano sellisteineen tuntui toissijaiselta.

Yona laulatti yleisöä korneilla äänialaesittelyillä, jotka olivat keikan kiusallisinta antia.

Kuvat: Nelli Kenttä.

18.7. 20.54: Poistettu maininta siitä, että Yona olisi käyttänyt keikallaan vokaalitaustanauhoja. Kyseessä oli livemiksaus. Lisätty maininta sellististä ja poistettu tavallinen-sana bändikokoonpanon yhteydestä.