Julkaisemme Ylestä lehdille lähetettyjä kirjoituksia, vastauksia ja oikaisuja. Tämä vastaus on lähetetty Aamulehdelle 20.7.2021.
Juhani Koivisto kirjoitti (AL 17.7.) Yle Radio Suomen liikennetiedotteista. Koivisto arveli, että liikennetiedotteiden määrä on kasvanut räjähdysmäisesti. Tämä ei pidä paikkaansa, vaikka kesän aikana onkin muun muassa erikoiskuljetusten vuoksi ollut päiviä, jolloin tiedotteita on ollut varsin paljon.
Yle Radio Suomella on lakisääteinen tehtävä toimia yhdessä viranomaisten kanssa. Siihen kuuluu olennaisena osana liikennetiedottaminen.
Suuri osa tiedotteista tulee alueradioiden lähetysaikana aamu- ja iltapäivisin, jolloin ne kuullaan vain sillä alueella, jota tiedote koskee.
Maamme liikennekeskukset julkaisevat keskimäärin kolmisenkymmentä tiedotetta päivässä, ja tässä luvussa ovat mukana niin ensitiedot kuin tilanne ohi -päivityksetkin. Tiedotteet luetaan kahdesti, koska tienumero tai paikkakuntatieto voi helposti mennä ensikuulemalta ohi korvien.
Liikennetiedotteet palvelevat paikallisten lisäksi myös pidemmässä ajossa olevia tienkäyttäjiä heidän reittivalinnoissaan.
Olli Junes
Yle, vastaava tuottaja