Hyppää pääsisältöön

Yle Areenan äly-tv-sovellukset uudistuvat

Yle Areenan uuden äly-tv-laitteille tehdyn sovelluksen etusivunäkymä
Yle Areenan uusi äly-tv-sovellus tuo sisällöt paremmin esiin Yle Areenan uuden äly-tv-laitteille tehdyn sovelluksen etusivunäkymä Yle Areena,älytelevisio,sovelluskehitys

Yle Areenan käyttö internetiin yhdistettävillä älytelevisioilla kasvaa kaiken aikaan. Vuoden 2020 aikana kasvua tuli koko yleisössä huimat 100%. Eräänlainen digitaalinen vallankumous olohuoneissa on siis käynnissä. Vastaamme tähän kehitykseen tuomalla uuden Yle Areena -sovelluksen yleisöjemme käyttöön.

Nykyiset sovelluksemme on tehty vuosien varrella osittain yhteistyössä eri kumppaneiden kanssa. Jo reilun vuoden päivät olemme kuitenkin kehittäneet oman tiimimme voimin uutta Yle Areenan käyttökokemusta, jonka julkaisemme pääosin tämän vuoden aikana eri päätelaitteille. Uusi sovellus on yleisölle helppokäyttöisempi, vakaampi ja esittelee sisältöjä näyttävämmin. Meille se on mahdollistaa sujuvamman jatkokehityksen ja auttaa meitä ymmärtämään lisää, miten Areenaa televisiossa käytetään.

Suomalaisten televisiolaitekanta on niin moninaista, että olemme joutuneet tekemään valintoja sen suhteen, mille laitteille pystymme uuden sovelluksen tarjoamaan ja missä järjestyksessä. Älytelevisioiden tekniikka on kehittynyt viime vuosina nopeasti, joten viisikin vuotta vanha televisio saattaa olla jo suorituskyvyltään liian heikko uusimpien sovellusten sujuvaan käyttöön. Nykyinen Areena-sovellus toimii kuitenkin jatkossakin vanhemmissa vuosimalleissa, eikä käyttäjän tarvitse tehdä tätä varten mitään.

Aloitamme uusien sovellusten julkaisut Areena-käyttäjien suosituimmista päätelaitteista. Samsung- ja LG-sovellukset tulevat ladattaviksi syksyn alkuun mennessä. Android TV -laitteet ovat saaneet päivitetyn sovelluksen käyttöönsä jo kevään aikana.

Uuden sovelluksen LG:n ja Samsungin tuki on ensisijaisesti vuosien 2018–2021 malleille. Androidia hyödyntävillä laitteilla tarkoitetaan tässä Sonyn ja Philipsin tuoreita malleja sekä DNA TV:tä. Syksyn uudistukset avaa Samsungin 2019–2021-malleille tehty Areena-sovellus. 2018-mallin uudistus tulee hetikohta perässä.

Uuden sovelluksen voi ottaa käyttöön, kun televisio sitä tarjoaa. LG-televisioissa uusi Yle Areena -sovellus korvaa vanhan, mutta Samsungissa on aluksi saatavilla sekä vanha että uusi sovellus. Samsung-käyttäjien pitää itse hakea uudempi sovellus laitteen sovelluskaupasta.

Mitä uudistuksessa on siis luvassa Yle Areenan käyttäjille? Sisällöt tuodaan selkeämmin esiin, ne on helpompi valita ja löytää. Jatkokehitämme Suorat-osiota; näkymästä on nyt valittavissa myös menneitä ohjelmia. Lisäksi olemme tuoneet ohjelmasarjojen tuotantokaudet helpommin valittaviksi. Seuraavaksi tuomme Yle Areenan kuunneltavat sisällöt mukaan. Android-pohjaisissa laitteissa audiot saatiin mukaan jo ensi vaiheessa. Seuraavaksi uutta sovellusta aletaan tehdä Sonyn PS4- ja PS5-pelikonsoleille, Elisan ja Telian digibokseille ja Sonyn uusimpiin ei-Android-pohjaisiin älytelevisioihin. Muiden päätelaitteiden kohdalla seurataan käyttäjämääriä ja toteutetaan uusi sovellus tarvittaessa.

Alkukesästä paransimme äly-tv-sovellustemme suorien tv-lähetysten kuvanlaatua.

  • Yle Areenan äly-tv-sovellukset uudistuvat

    Yle Areenan äly-tv-sovellukset uudistuvat

    Yle Areenan käyttö äly-tv-laitteilla kasvoi vuoden 2020 aikana 100%. Aiemmat eri päätelaitteille tehdyt äly-tv-sovellukset on tehty vuosien varrella eri kumppaneiden kanssa. Vuoden 2021 aikana julkaistavat sovellukset tehdään Yle Areenan omassa tiimissä. Uudistuksen myötä sovelluksen käyttökokemus paranee ja sisällöt löytyvät paremmin. Meille sovellusten jatkokehitys on helpompaa.

  • Näin käytät Yle Areenaa autossa

    Yle Areenan käyttö autoissa helpottuu.

    Yle Areenaa voi nyt käyttää entistä kätevämmin ja turvallisemmin autoissa, kun Yle Areena tuodaan autojen viihdejärjestelmiin. Kyseessä on Ylen kuunneltavat sisällöt – videosisältöä ei voi toistaiseksi käyttää näiden autoviihdejärjestelmien avulla.