Hyppää pääsisältöön

Yle hankki pysyvät oikeudet ennätyksiä rikkovaan Armi Aavikko -musiikkidraamaan

Armi Aavikkoa sarjassa esittää näyttelijä Minka Kuustonen.
Armi Aavikkoa sarjassa esittää näyttelijä Minka Kuustonen Armi Aavikkoa sarjassa esittää näyttelijä Minka Kuustonen. Kuva: Jukka Lintinen / Yle Armi Aavikko,Yle

Huippusuosioon noussut musiikkidraama Armi Aavikko – siinä välissä olin elossa on kuunneltavissa myös jatkossa Yle Areenassa.

Yle on hankkinut pysyvät oikeudet heinäkuun alussa julkaistuun Armi Aavikosta kertovaan musiikkidraamaan. Armi Aavikko – siinä välissä olin elossa -audiosarja on käynnistetty Yle Areenassa jo yli 4,9 miljoonaa kertaa. Se on myös Yle Radio Suomen kautta aikojen kuunnelluin musiikkidraama.

"Audiodraamat ovat olleet jo vuosia erittäin suosittuja sekä Yle Areenassa että Radio Suomessa, mutta tämän kesän Armi Aavikosta kertova sarja on noussut aivan omalle tasolleen. On ilo kertoa, että tämä laajasti yleisöä koskettanut sarja jää pysyvästi Yle Areenaan suomalaisten kuunneltavaksi", kertoo radio- ja audiopäällikkö Jonna Ferm.

20-osainen audiosarja kertoo yhden mahdollisen totuuden Armi Aavikon elämästä ja suomalaisesta musiikkibisneksestä 1970-luvulta alkaen.

Yle Draaman tuottaman Armi Aavikko – siinä välissä olin elossa -musiikkidraaman on käsikirjoittanut Kati Kaartinen ja ohjannut Antti Leino. Äänisuunnittelusta ovat vastanneet Jukka Herva ja Anders Wiksten. Apulaistuottajana sarjassa on toiminut Eveliina Solja ja dramaturgina Pipsa Enqvist. Sarjan on tuottanut Pekka Savolainen ja pääroolin Armi Aavikkona näyttelee Minka Kuustonen.

Aavikosta kertova sarja on osa Radio Suomen kesäohjelmiston musiikkidraamoja. Aiempia tuotantoja ovat olleet esimerkiksi Kaikki huutaa Dingo!, Itkisitkö onnesta? – tarina Gösta Sundqvistista sekä Kikka – tarina tähdestä.

Musiikkidraama Armi Aavikko – siinä välissä olin elossa on kuunneltavissa kokonaisuudessaan Yle Areenassa.