Tekijät kertovat: Miten Salasaaren seikkailijat tehtiin?

Kahden kauden mittainen Salasaaren seikkailijat on Ylen lastenohjelmille poikkeuksellisen mittava tuotanto. Kokonainen seikkailujen maailma rakennettiin Mediapoliksen suureen kuvaushalliin. Moniammatillisen yhteistyön tuloksena syntyi jännittävien yksityiskohtien täyttämä fantasiamaailma, joka hurmasi sarjan lapsiseikkailijat ja katsojat.

Tuottaja Saila Lintula:

Yle lastenohjelmien tuottaja Saila Lintula kertoo, että Salasaaren seikkailijat on ollut lastenohjelmille suuri tuotannollinen satsaus.

- Lastenohjelmissa on harvakseltaan mahdollista tehdä tämän mittaluokan tuotantoja. Salasaaren maailma rakennettiin ja ohjelmasarja kuvattiin Tampereen Mediapoliksen suuressa Factory-kuvaushallissa, jonka jokainen neliö hyödynnettiin tehokkaasti salasaarelaisten käyttöön, kertoo Lintula.

Salasaaressa seikkailevat lapset ovat ohjelmasarjan päähenkilöitä, ja myös heitä on Salasaaressa mukana melkoinen määrä. Sarjassa on kahdella kaudella yhteensä neljäkymmentä jaksoa ja jokaisessa jaksossa seikkailee kaksi lasta. Ohjelman teossa oli siis mukana kaikkiaan 80 lasta.

Koska sarja on suunnattu esikouluikäisille lapsille, myös seikkailijoiksi etsittiin eskari-ikäisiä ja ekaluokkalaisia.

- Koekuvauksia emme tätä varten järjestäneet. Lapsien löytäminen ohjelmaan sujui hyvin, yhteistyössä Tampereen seudun koulujen opettajien kanssa, sanoo Lintula.

Salasaaren seikkailijat -sarjan ensimmäinen kausi kuvattiin alkuvuodesta 2020, ja jaksot ehdittiin kuvata juuri ennen pandemiaa. Toiset kaksikymmentä jaksoa kuvattiin joulukuussa 2020, jolloin kuvauksissa noudatettiin pandemia-ajan ohjeistuksia.

Tunnelma kuvauksissa pysyi korkealla molemmilla kausilla. Ensimmäisen ja toisen kauden kuvauksissa on kuitenkin selvä ero, sillä toisella kaudella lapset tiesivät, millaiseen maailmaan he olivat tulossa.

- Ensimmäisellä kaudella ilmassa oli hyvin paljon jännitystä siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Toisella kierroksella lapset olivat vapautuneempia toimimaan, omalaatuiset hahmotkin olivat jo kuin vanhoja tuttuja.

Tuottaja Lintulalle palkitsevinta olikin nähdä, miten ohjelmassa vierailevat lapset innostuivat Salasaaren maailmasta.

- Oli hienoa nähdä, kuinka lapset eläytyivät kuvaustilanteessa: VAU olen Salasaarella! Vaikka kuvauksissa välillä on pakko pistää peli poikki, tämä ei häirinnyt lapsia ollenkaan, vaan he eläytyivät tapahtumiin heti taas niiden jatkuessa. Lapsista oli jännittävää nähdä myös ohjelman tekoprosessia. Eräs lapsista kommentoikin ääneen että ”on tää kyllä aika hyvin tehty!”

Myös vanhemmilta ja muilta aikuisilta katsojilta on tullut ohjelmasta kiitosta. Ohjelmasarjaan tehty panostus on nähty ja tunnustettu. Ohjelma on innostanut lapsia leikkimään Salasaari-leikkejä kotonakin.

- Eräs vanhempi lähetti meille terveiset Salasaari-teemasynttäreiltä. Ohjelmaan kuului pahvilaatikosta rakennetulla kuumailmapallolla ajelua, tehtävien suorittamista ja lopuksi vietettiin juhlat, aivan kuten Salasaaressa, kertoo Lintula.

Käsikirjoittaja Silja Sillanpää:

Käsikirjoittaja, kirjailija Silja Sillanpää oli luonteva valinta lapsia osallistavan ohjelmasarjan käsikirjoittajaksi, sillä hänellä oli vastaavanlaisesta fantasiaseikkailusta vankkaa kokemusta. Sillanpää on käsikirjoittanut myös maineikkaan Syrhämä-ohjelmasarjan, jota esitettiin TV2:ssa vuosina 2003–05.

- Kun minua pyydettiin kehittelemään uuden seikkailusarjan konseptia, olin tietysti innoissani, sillä edellisestä lasten seikkailuohjelmasta oli jo liki kaksikymmentä vuotta. Opin Syrhämää tehdessäni paljon, ja nyt pystyin käyttämään näitä oppeja uutta sarjaa kirjoittaessani, kertoo Sillanpää.

Syrhämä oli kouluikäisille suunnattu fantasiasarja, ja melkoisen jännittäväkin, mutta nyt tehtiin sarjaa nuoremmille lapsille, esikouluikäisille.

- Hyvin nopeasti syntyi ajatus siitä, että nyt haluan tehdä iloista, valoisaa, eskapistista maailmaa, jossa on turvallista olla. Vastavoima pitää olla, mutta turvallisen kaukana.

- Lähtökohtanani oli kirjailija, suunnittelija Ingrid Fetell Leen kehittelemä ilon estetiikka, joka kehottaa nostamaan esiin asioita, jotka tuovat iloa maailmaan. Sellaisia asioita kuten kuumailmapallo, kimalle, hattara…

Inspiraatiota fantasiamaailman luomiseen Sillanpää etsi mm. fantasia-aiheisista kuvista, saduista ja fantasiakirjallisuudesta. Henkilöhahmojen luomisessa innoittivat erityisesti Tove Janssonin Muumilaakson hahmot. Lea Pennasen Piilomaan Pikku Aasi -kirjan Mukkelis Muuli puolestaan oli esikuva Maja-Akalle.

Salasaaren majakasta muita tarkkailevaa ja itsekseen mököttävää Maja-Akkaa ohjelmassa seikkailevat lapset eivät kohtaa, sen sijaan seikkaillaan mukavien hahmojen kanssa. On tutkimusmatkailija Juju, muutosmies Vara-Vara, sopulikellonsoittaja Lemmu Lemming, hattarapuun Mummu Puu ja toisella kaudella uutena hahmona Armas Ajopuu.

- Henkilöhahmojen tuli olla sellaisia, joiden seurassa lasten oli helppo avautua ja tehdä asioita yhdessä. Hahmoja, jotka ovat helposti lähestyttäviä, hyvin selkeästi ystävällisiä. Hyvisten katse pitää olla sellainen, että he kannustavat lapsia osaamaan, kaikki ovat sopivia.

- Yhden hahmoista piti olla sellainen, jolla oli haastetta olla sopiva, eli siitä tuli luonnollisesti sopuli, sopulikellonsoittaja Lemmu, kertoo Sillanpää.

- Halusin myös törmäyttää tavanomaisia käsityksiä: eli seikkailija ei olekaan mikään vanha merikarhu, vaan nuori seikkaileva nainen, Juju. Mummu Puun hahmo kehittyi, kun näin näyttelijä Elisa Piispasen ilma-akrobatiaa. Oivalsin, että hän voisi olla Mummu, joka onkin myös akrobaatti.

Silja Sillanpää on kirjoittanut myös sanat ohjelman lopussa laulettavaan, Matti Kallion säveltämään Sinä olet sopiva -lauluun.

- ”Sinä olet sopiva” on johtolause, joka ohjasi koko käsikirjoitustyötäni, sanoo Sillanpää.

Silja Sillanpään työpanos ei jäänyt pelkästään käsikirjoittamiseen, vaan hän oli mukana kehittelemässä ohjelman toteutusta Salasaaren seikkailijoiden tekijätiimin kanssa. Sillanpää oli myös mukana kuvauksissa henkilöohjaajana ja opasti lapsia kulissien takana eteenpäin ystävällisenä Edla-hahmona.

Sillanpään luottamus TV2:n ammattilaisiin oli jo vanhastaan vankkumaton.

- Kun on mahtavat tekijät mukana, voi luottaa siihen, että kyllä ne lumomeduusat sinne valmistuvat. Uskalsin kirjoittaa vapaasti, kun tiesin, että on ammattilaisia ratkomassa, miten asiat toteutetaan.

Silti lopputulos, Mediapoliksen suurimpaan kuvaushalliin rakennettu fantasiamaailmaa yllätti myös käsikirjoittajan.

- Ihan käsittämätöntä! Se mittakaava oli jotakin sellaista, jota en ole ennen kokenut. Kokonainen suuri halli oli täynnä Salasaaren maailmaa. Kun meni ovista sisään, tuntui että sujahti sisälle satuun. Koko työryhmäkin tuntui olevan lavasteissa hirmuisen hyvällä tuulella!

Lavastussuunnittelija Minna Wallenius:

Lavastussuunnittelija Minna Walleniukselle Salasaaren seikkailijat -sarjan lavastaminen oli mittasuhteiltaan aivan poikkeuksellinen projekti. Salasaaren lavasteet rakennettiin Mediapoliksen Factory-halliin, joka on kolme kertaa isompi kuin mikään Tohlopissa käytössä oleva televisiostudio

- Kyllä Salasaari oli todella mittava työ, mitään näin isoa en ole urani aikana suunnitellut Mediapolikseen, kertoo Wallenius.

Mediapoliksen Factory-halli on laajuudeltaan noin 1 400 neliötä, ja sinne rakennettiin koko seikkailujen maailma, kahdeksan eri lavastetta. Ainoastaan Maja-Akan majakassa tapahtuvat osuudet kuvattiin eri paikassa, Mediapoliksen ykkösstudiossa, sillä lapset eivät seikkaillessaan käy Maja-Akan luona lainkaan.

Wallenius kiittelee erityisesti Silja Sillanpään käsikirjoitusta, johon Sillanpää oli tehnyt kattavan konseptisuunnitelman. Tämän pohjalta Wallenius itse lähti suunnittelemaan, kahlaamaan aihepiiriin liittyvää kuvastoa ja etsimään inspiraation lähteitä.

- Seikkailijoiden talosta minulla oli vahva visio. Halusin siihen sellaista valaan vatsan tuntua, niin että katsojakin tuntee olevansa syvyyksissä. Tätä tuntua vahvistettiin lisäämällä ikkunan taakse taustaprojisointeja vedenalaisesta maailmasta, kertoo Wallenius.

Seikkailijoiden talon muotokin muistuttaa valaan vatsaa, ja tämä mahdollisti myös poikkeukselliset sisustusratkaisut: fantasian tuntua tilaan tuovat painovoimaa uhmaavat kirjahyllyt, jotka kaartuvat ylöspäin kohti kattoa.

Toinen keskeinen lavaste oli hattarapuu, Mummu Puun asunsija. Hattarapuu toimi myös inspiraation lähteenä muulle suunnittelulle.

- Ajatus oli, että hattarapuun juuret ulottuvat saaren läpi ja tämä näkyy muissakin Salasaaren paikoissa. Kun lapset siirtyvät paikasta toiseen juurakkomaisen tunnelin läpi, ajattelin, että nämä juuret ovat saman hattarapuun juuria.

Haastetta suunnitteluun toi, että hattarapuu oli myös paikka, missä näytellään.

- Hattarapuu, jossa Mummu Puu elää, piti suunnitella niin, että se kestää ihmisen painon. Puun piti olla myös riittävän tukeva, jotta ilma-akrobaatti voi laskeutua puusta turvallisesti.

Puuta ei kiinnitetty seinään, sillä kuvaajan toiveena oli, että puun taakse saa valoja ja puun ympärillä pystyy jonkin verran liikkumaan.

Noin seitsemän metriä korkean ja tyvestä kolme metriä leveän hattarapuun rakentaminen olikin aivan oma projektinsa. Pelkästään hattarapuuta työsti kolme lavastemiestä.

- Hitsautettiin tukeva metallirunko, jonka päälle rakennettiin puun muoto vanerista ja styroksista. Kun tämä oli valmista, tilattiin iso uretaaniauto, joka ruiskutti rungon päälle uretaania. Lopuksi ruiskutettu pinta vielä muotoiltiin ja maalattiin.

Puuta ei mahduttu rakentamaan lavastamossa, vaan se rakennettiin Mediapoliksen varastohallissa. Rakentamisen jälkeen hattarapuu oksineen purettiin osiin, jotta se pystyttiin siirtämään Factory-halliin. Siellä puu jälleen koottiin uudelleen.

Lapsia osallistava ohjelma toi lavastussuunnitteluun myös käytännön haasteita.

- Sarjassa toimijoina ovat lapset, jotka eivät toimi käsikirjoituksen mukaan, vaan he kulkevat lavasteissa. Piti miettiä turvallisuutta tavallista tarkemmin. Esimerkiksi seikkailureitin riippusillan ja lummepolun suunnittelussa piti huomioida, että lapset uskaltavat ja pystyvät turvallisesti menemään reitin läpi, kertoo Wallenius.

- Kävikin niin, että reiteistä tuli ensi alkuun jopa liian helppoja. Testaajalapset juoksivat reitit läpi. Sen jälkeen reittejä tehtiin hieman haastavammiksi, askelmia harvennettiin.

Samaan aikaan lavasteita piti ajatella kokonaisvaltaisemmin, ei pelkästään televisiokatsojien kannalta. Seikkailun piti tuntua aidolta lapsiseikkailijoiden mielessä.

- Piti ajatella miltä se maailma näyttää kolmiulotteisesti, sillä mukana olevat lapset ovat lavasteiden sisällä seikkailemassa. Illuusio Salasaaresta täytyi pitää yllä lavasteissakin.

Pukusuunnittelija Tiina Eskelinen:

Pukusuunnittelija Tiina Eskelisen suunnittelutyö sai suorastaan lentävän lähdön, sillä Salasaaren seikkailijoiden suunnittelutyön alkaessa toukokuussa 2019 Eskelinen oli lähdössä apurahamatkalle Thaimaahan, Bangkokiin. Matka osoittautui hyödylliseksi myös Salasaaren kannalta, sillä matkan vapaahetkinä Eskelinen katseli kankaita ja esineitä sillä silmällä, mikä voisi sopia Salasaaren seikkailuihin.

- Olen suunnittelijana hyvin materiaalilähtöinen ja suunnittelu lähtee aika usein liikkeelle siitä, että pidän hyppysissäni jotakin kangasta, ja mietin, mitä siitä voisi tulla. Eräästä bangkokilaisesta kangastavaratalosta löysin kauniin, vihertävän turkoosin kankaan, jossa oli irtokukkia. Siitä tuli osa Mummu Puun hamekangasta.

Mummu Puun komea, liaanien ja kukkien koristama mekko onkin Salasaaren näyttävin asu. Hamekangas vaikutti myös osittain Salasaaren värimaailmaan, kun Eskelinen matkalta palattuaan palaveerasi yhdessä lavastussuunnittelija Minna Walleniuksen ja graafikko Marja Siiran kanssa.

- Puvustuksen koko värimaailma lähti oikeastaan tästä vihertävän turkoosista helmakankaasta. Värikartoista etsimme sopivia värinäytteitä, ja mietimme, mitkä värit sopivat kokonaisuuteen, kertoo Eskelinen.

Mummu Puun mekon suunnittelun pohjana oli Silja Sillanpään käsikirjoitus, jonka mukaan Mummu Puu on ”pehmeää kimallepumpulia ja suloisia kirsikankukkia, siroa sokeria ja hentoa perhosenlentoa”.

- Ajattelin, että hän on pikkutyttönä tullut saarelle ja kasvanut sen puun mukana, tästä se ajatus Mummu Puun asun suunnitteluun lähti, sanoo Eskelinen.

Bangkokilaisessa kankaassa oli kukkia jo valmiiksi, mutta Eskelinen huovutti kankaaseen vielä enemmän kukkia ja lisäsi puuhun viittaavat liaanit. Puvun hihoiksi ommeltiin läpinäkyvää kangasta, jossa oli ruusunnuppuja.

Mummu Puun mekko onkin suunnittelija Eskeliselle itselleen Salasaaren rakkain puku. Mekon ompelutöihin vaadittiin monen ompelijan työpanos, ja työtuntejakin tuli yhteensä noin 250 tuntia.

Myös sopuli Lemmun asu oli suuritöinen. Tähänkin asuun tuli vaikutteita Eskelisen Bangkokin matkalta.

- Näin siellä Bangkokissa mallinuken, jonka päälle oli rakennettu jättimäiset huulet. Huulet oli tehty tyllistä – ja ne näyttivät karvaisilta.

Lemmu-sopulin asu päätettiinkin tehdä tyllistä, jonka avulla saatiin pukuun kevyempi ja hengittävämpi rakenne. Puku ei ole niin raskas ja kuuma kuin karva-asu.

- Meillä on Tohlopissa ompelimossa aarre, vastaava ompelija Kaisu Luomajärvi, joka on keksinyt monet kerrat, miten ompelutyö ratkaistaan. Lemmun asu tehtiin tyllisuikaleista, jotka on rypytetty Lemmun karvaksi.

Suunnittelijan ja ompelijoiden luovuudelle tuli käyttöä myös Maja-Akan lukuisissa asuissa. Eräässä jaksossa Maja-Akalla nähdään yllään karvainen puku. Se asu tehtiin kokonaan hiuslisäkkeistä.

Villit prillit -jaksossa Maja-Akalla puolestaan on yllään rakkulainen asu, joka on tehty kuplamuovista. Puvun helmassa on täytettyjä ilmapalloja, jotka kiinnitettiin muovitikkujen avulla puvun vyötärölle ommeltuun kaitaleeseen.

Myös Villit prillit -jakso hyötyi Eskelisen Thaimaan-matkasta, sillä osa hassuista laseista oli ostettu bangkokilaisesta myyntikojusta.

- En oikein osaa tehdä näitä töitä niin, että vain työaikana suunnittelisin ja tekisin hankintoja, vaan kyllä vapaa-aikanakin näitä usein miettii ja katselee ohjelmiin sopivia kankaita, vaatteita ja asusteita aina kun sellaisia vastaan tulee. Lomamatkoiltanikin olen tuonut ohjelmiin kankaita, kertoo Eskelinen.

Graafinen suunnittelija Marja Siira:

Seikkailujen saaren mystiset kuvatehtävät, salaperäiset kirjat jännittävine kuvineen ja outoine eläimineen – näiden kaikkien kuvien takana on Ylen graafinen suunnittelija Marja Siira.

Siiran tehtäviin kuului ohjelman ilmeen sekä Salasaaren ulkomuodon suunnittelun lisäksi rekvisiittaan ja ohjelman tehtäviin liittyvä grafiikka. Mukana ohjelman teossa oli myös kolme muuta graafikkoa, Markku Lyytinen, Matti Kurkela ja Jani Kemppinen. Lyytinen ja Kurkela keskittyivät toteuttamaan ohjelman tunnuksen 3D-grafiikkaa, sekä lavasteen taustaprojisointeja, kuten vedenalaisia maisemia. Kemppinen oli mukana rekvisiitan- ja lavastegrafiikan toteutuksissa.

Siira teki varsinkin Salasaaren seikkailijoiden ensimmäisellä kaudella tiiviisti yhteistyötä käsikirjoittaja Silja Sillanpään kanssa. Myös rekvisiitasta vastanneet rekvisitöörit Vilja ja Mikko Kuivasto olivat ohjelman teossa läheisiä työkavereita.

- Jos ohjelman käsikirjoituksessa luki esimerkiksi ”labyrinttitehtävä”, suunnittelimme sisällön yhdessä Siljan ja materiaalit rekvisitöörien kanssa, kertoo Siira.

Vahvimmin Siiran kädenjälki näkyy seikkailijoiden talossa, missä ratkotaan lukuisia kuvatehtäviä ja piirrellään iiris-ikkunaan. Ikkuna oli käsikirjoituksessa alun alkaen ”ruudukko”, mutta Siiran käsittelyssä siitä tuli silmän muotoinen mystinen tehtäväosio, iiris-ikkuna.

Koska ohjelmassa seikkaillaan saarella aivan meren keskellä, ja monet tehtävätkin liittyvät meren mielikuvituksellisiin olentoihin, myös grafiikka sai hyvin paljon merellisiä ulottuvuuksia.

- Merikirjat ovat Salasaaren myötä tulleet tutuiksi. Käsikirjoituksessa saattoi olla ohjeistusta, että oliolla on ”miekkavalaan sarvi” ja ”meduusan pyrstö”, ja sitten piti lähteä selvittämään, että miten ne sopivat yhteen eläimeen.

Siira teki usein aluksi karkeita luonnoksia ohjelmassa nähtävien tehtävien kuvista, ja käsikirjoittajan ja rekvisitöörien kanssa yhdessä ratkottiin, kuinka tehtävien visuaalisuus ja toiminnallisuus pelaavat yhteen.

Grafiikoiden sopivuus kokonaisuuteen ja ohjelman värimaailmaan puolestaan suunniteltiin yhdenmukaiseksi lavastussuunnittelija Minna Walleniuksen ja pukusuunnittelija Tiina Eskelisen töiden kanssa.

Siira kuvailee, että ohjelman tekeminen oli sen tekijöillekin melkein kuin seikkailu.

- Hienointa tässä produktiossa on ollut suunnittelun kerroksellisuus. Salasaaressa kaikki on vähän salaista, kaikki on tehtävien takana, eikä mitään tehdä yksiviivaisesti. Palapelienkin palat pitää löytää jostakin, ennen kuin päästään taas eteenpäin. Tämä on tuonut myös suunnitteluun iloa, on saanut ideoida tavallista pidemmälle, sanoo Siira.

Rekvisitöörit Vilja ja Mikko Kuivasto:

Salasaaren seikkailijoiden maailma on täynnä kiehtovia yksityiskohtia, uniikkeja esineitä, jotka luovat fantasiamiljöön tunnelman. Salasaaren runsaan rekvisiitan takana ovat Vilja ja Mikko Kuivasto, Ylen TV2:ssa tuotantojärjestäjinä työskentelevä aviopari.

Salasaaren seikkailijoiden tuotannossa he olivat mukana rekvisitöörin ammattinimikkeellä. Heidän tehtävänään oli vastata fantasiamaailmaan sopivan rekvisiitan hankinnasta, valmistuksesta ja ylöspanosta.

Rekvisiittaa lähdettiin jahtaamaan ennen kaikkea Ylen omista varastoista.

- Näistä varastoista löytyy sellaista tavaraa, mitä on myös tavallisten ihmisten kodeissa. Mutta kun näitä esineitä tuodaan fantasiamiljööseen, esineet muuttuvat, niihinkin tulee sitä fantasian outoutta, sanoo Mikko Kuivasto.

Toisella kaudella sarjaan saatiin uusi henkilöhahmo, Armas Ajopuu, jonka taustatarinaan kuului, että hän on tehnyt lautan mereen ajautuneista matka-arkuista. Näitä matka-arkkuja Mikko Kuivasto löysi Ylen Pasilan pommisuojasta.

- Pasilan pommareissa oli valtava määrä vanhoja matkatavara-arkkuja, lähes lahonneita, vesivahingoistakin kärsineitä. Mutta toisen roska on toisen aarre, koskaan ei voi tietää, kuka tarvitsee. Ja kun löytyy se oikea tavara, on kiva ulkoiluttaa tätä meidän rekvisiittaa, sanoo Mikko Kuivasto.

Esineitä, joissa oli ajan patinan tuntua, valmistettiin myös itse. Seikkailijoiden talon kaartuviin kirjahyllyihin tarvittiin vanhoja kirjoja. Ja niitä tarvittiin paljon. Kirjojen piti kuitenkin olla kevyitä, jotta ne saatiin turvallisesti kiinni hyllyihin.

- Ohjelmaa varten tehtiin valekirjoja päällystämällä kirjan kokoisia vanerilevyjä vanhoilla nahanpaloilla. Näitä tehtailtiin varmaankin pari sataa – ja meillä oli työelämään tutustuva tettiläinenkin näitä tekemässä, kertoo Vilja Kuivasto.

Ohjelmassa on myös kirjoja, joilla on merkitystä seikkailujen vaiheissa. Näiden kirjojen valmistaminen vaati huomattavasti huolellisempaa käsityötä. Vilja Kuivasto päällysti vanhoja kirjoja nahalla, teki kirjojen päällyksiin kuviointeja ja kiinnitti graafikko Marja Siiran tekemät kuvat kirjojen sivuille.

Pandemian aikana keväällä 2020 Kuivastot siirtyivät etätöihin, ja sarjan toisen tuotantokauden rekvisiittaa suunniteltiin kotioloissa.

- Pääsin kotona kokeilemaan, millaisia toisella kaudella nähtävät lumomeduusat voisivat olla. Ompelin etätöissä kotona meduusoja ohuesta kankaasta. Toisen kauden jaksoissa sitten nuketin lumomeduusoja.

Vilja Kuivastolle itselleen mieluisinta Salasaaren seikkailijoiden tekemisessä olikin, että hän pääsi myös nukettamaan. Lumomeduusojen lisäksi hänen kätensä oli mukana liikuttamassa Armas Ajopuun rintataskussa asuvaa kilpikonna Umia ja seikkailijoiden talon lumottua käsikirjaa.

Lumottu käsikirja seikkailujen talossa onkin yksi toisen tuotantokauden ihmeistä. Käsikirja on konkreettisesti ”käsikirja”, eli kirja, jonka kansissa on hansikkaat. Kirjaa lukiessaan lukija työntää kätensä hansikkaiden sisään.

Kuivastot pohtivat lumottua käsikirjaa yhdessä käsikirjoittaja Silja Sillanpään kanssa, ja ensimmäinen ajatus oli, että kirja olisi seinällä käden mallisessa telineessä. Vilja Kuivasto kuitenkin ehdotti: ”Entä jos käsi liikkuisi?”

Sekä käsikirjoittaja Sillanpää että Kuivastot innostuivat ideasta, ja Vilja Kuivaston käsi sai roolin ohjelmassa. Lumottu käsikirja nähdään seikkailijoiden talossa matalan kaapin päällä, liikkuvassa kädessä.

Kuvauksia varten kaapin pintaa kohotettiin niin, että Vilja Kuivasto saatiin mahtumaan kaapin sisään. Sisällä kaapissa hänellä oli monitori, josta hän pystyi näkemään, mitä seikkailijoiden kanssa tapahtuu. Samaan aikaan hän sai kuulokkeisiin ohjaajan ohjeita, milloin kättä tuli liikuttaa.

Puvustosta löytyi vielä hienot paljettikäsineet, joista saatiin kädelle kaunis asuste. Lumotun käsikirjan kohtaukset ovatkin toisen kauden taianomaisia hetkiä, ja herättivät ihmeen tuntua ja uteliaisuutta lapsiseikkailijoissa.

- Illuusio kuitenkin säilytettiin kuvauksissa koko ajan, se ei särkynyt, sillä lapset eivät nähneet, kun menin kaapin sisään ja tulin sieltä ulos, kertoo Vilja Kuivasto.

Salasaaren seikkailijoiden tuotanto tulee jäämään Kuivastojen mieleen poikkeuksellisena kokemuksena.

- Oli hyvä, että tuotanto oli resursoitu niin, että saatiin aikaa ja mahdollisuutta ideoida. Ja sitten vielä saatiin kokea lasten kautta se ohjelman tekovaihe. Tässä oli ohjelmateon taikaa, sanoo Mikko Kuivasto.

- Salasaaren seikkailut oli myös hyvin erilainen kuin ne ohjelmat, joissa on näyttelijöitä ja draamaa. Tässä moni esine oli lapsen kosketeltavana ja seikkailun välineenä. Tämähän oli lapsille ainutkertainen kokemus, koska kohtauksia ei voitu ottaa uudestaan. Ajoituksellisesti kaiken piti toimia nappiin. Ohjelmassa onkin teatterin tai suoran lähetyksen tunnelmaa, sanoo Vilja Kuivasto.