Hyppää pääsisältöön

Syksy saa tulla Ylen kattavan ohjelmatarjonnan parissa!

Rahti-draamasarja
Rahti-draamasarja Kuva: Ville Mennander/Yle/FremantleMedia Finland / FremantleMedia Finland Oy ihmissalakuljetus,draamasarjat

Iltojen hämärtyessä on hyvä käpertyä sohvalle ja uppoutua muihin maailmoihin upeiden uutuussarjojen parissa. Ylen syksy tuo mukanaan värikkään kattauksen laatuohjelmia Suomesta ja ulkomailta. Tässä artikkelissa pääset tutustumaan koko syyskauden parhaisiin paloihin.

Kotimaisen draaman syksyn tapaus on kansainväliseen ihmissalakuljetukseen ja sen Suomeenkin tunkeutuviin lonkeroihin pureutuva Rahti. Sarjan on ohjannut ja käsikirjoittanut Matti Kinnunen.

Pakenemisen teemaa käsitellään myös suositussa ja palkitussa Sekasin-sarjassa. Sen kolmas kausi kertoo neljästä teini-ikäisestä turvapaikanhakijasta, jotka pakenevat väkivaltaa, sotatraumoja ja häpeää Suomeen.

Syksyn kotimaisissa asia- ja dokumenttiohjelmissa aiheina ovat saamelaisuus Miisa Nuorgamin silmin, yksinäisyys Sami Kieksin käsittelemänä, erilaiset ihmissuhteet Essi Lampun Suhde²-sarjassa ja halu jäädä maalle omaan kotipitäjään LAKEUSlifessä. Turun puukotuksen vuosipäivänä alkaa dokumenttisarja Hassan Zubierin totuus.

Syksyn pimetessä ilahduttavat myös mm. kestosuosikit Sohvaperunat, Elämäni Biisi ja Nenäpäivä.

Kansainvälisen draaman tärkeimpiä tapauksia syysohjelmistossa ovat Colin Farrellin ja Jack O'Connellin tähdittämä The North Water, odotettu brittijännäri Vigil sekä Line of Duty -sarjan tekijöiden uutuus Showtrial. Solsidan ja Rakasta mua jatkuvat uusin jaksoin.

Solsidan Fredde ja Mikaela
Solsidan Fredde ja Mikaela Kuva: MATTIAS ANDERSSON Onnea onkimassa

Audioiden syksyssä on odotettavissa kaksi teemaviikkoa: Yle Radio 1:n Kirjan viikot – aiheena mm. Hemingway-myytti – ja jo toista kertaa vietettävä Tiedefestari.

Välillä sukelletaan mikrotietokoneiden kulta-aikaan, paneudutaan Johanna Vehkoon kanssa salaliittoteorioiden maailmaan, ja saadaan käsitys sukupuoliroolien ja perhekäsitysten muuttumisesta kuunnelmasarjassa Roolien murtajat. Jännää on luvassa, kun Yle Puheen studiossa pelataan kuusituntinen pöytäroolipelilive Uuden maailman ruhtinaat ja Paula Norosen luoma Räkkärimarketin kassa Tarja Kulho kiinnostuu rikosten selvittelystä.

Ja syksyllä myös juhlitaan, kun Yle täyttää 95 vuotta!

Sekasin
Sekasin Kuva: Jari Salo Sekasin

Kotimaista draamaa ja viihdettä

Sekasin 3
27.8. koko sarja Yle Areenassa

Suositun ja palkitun Sekasin-sarjan 3. kausi kertoo neljästä teini-ikäisestä turvapaikanhakijasta, jotka pakenevat väkivaltaa, sotatraumoja ja häpeää Suomeen. Täällä nuoret joutuvat kasvokkain sen tosiasian kanssa, ettei painajaisia pääse pakoon, vaan ne on rohkeasti kohdattava.

Rahti
3.9. koko sarja Yle Areenassa, 5.9. alkaen Yle TV1:ssä

Matti Kinnusen ohjaama ja käsikirjoittama draamasarja Rahti kertoo kansainvälisestä ihmissalakuljetuksesta ja joukosta ihmisiä, jotka joutuvat sen kanssa tekemisiin.

Karppi, Pihla Viitala
Karppi, Pihla Viitala Kuva: Jouni Harala / Dionysos Films Finland Oy Karppi

Karppi 3
29.10. kaikki jaksot Yle Areenassa ja 31.10. alkaen Yle TV1:ssä

Karppi 3 on tarina kahdesta toisensa pettäneestä rikosetsivästä Karpista (Pihla Viitala) ja Nurmesta (Lauri Tilkanen), jotka joutuvat jälleen tekemään yhteistyötä jahdatessaan raakaa murhaajaa. Oudolla symbolilla koristeltujen uhrien taustalta alkaa paljastua julma logiikka.

Yle täyttää 95 vuotta
elokuusta alkaen

Julkisen palvelun Yle täyttää syksyllä 95 vuotta. Ylen vuosipäivä on torstaina 9.9. Runsaan kuukauden ajan elokuun lopulta syyskuulle synttärijuhla näkyy tarjonnassa ja tapahtumina. Näkyvimmin Yle juhlii ohjelmien ja sisältöjen kautta.


Elämäni Biisi

4.9.2021 alkaen Yle TV1:ssä lauantaisin klo 21.05

Vuoden 2020 parhaan musiikkiviihdeohjelman Kultaisella Venlalla palkittu Elämäni Biisi palaa ruutuihin. Katja Ståhlin luotsaamassa suosikkiohjelmassa kuullaan taas huikeita musaesityksiä ja koskettavia tarinoita biisien takaa.

Sohvaperunat
24.9.2021 alkaen Yle TV2:ssa ja Yle Areenassa perjantaisin klo 21.00

Suomalaisten ikisuosikiksi nousseen sarjan 12. kausi käynnistyy perinteiseen tapaan edelliskauden kertauksella 24.9. Uudet jaksot starttaavat viikkoa myöhemmin.

Nenäpäivä – koko ilta maailman lasten auttamista
12.11. suora lähetys Yle TV1:ssä ja Yle Areenassa

Tänä vuonna Nenäpäivää vietetään kiitollisuuden teemalla. Kiitoksen ansaitsee jokainen, joka on ollut tavalla tai toisella toisten tukena läpi poikkeusaikojen – esimerkiksi tekemällä lahjoituksen Nenäpäivälle.

Trauma-sarjan juontaja Jere Tiihonen
Trauma-sarjan juontaja Jere Tiihonen Kuva: Helsingin Productum Oy televisiosarjat,Jere Tiihonen

Kotimaisia asiaohjelmia ja seurantadokumentteja

Hassan Zubierin totuus
16.8. kaikki jaksot Yle Areenassa ja Yle Fem -kanavalla alkaen 16.8.

Turun kauppatorin sankari, Hassan Zubier muuttui yhdessä yössä kansakunnan sankarista alhaiseksi valehtelijaksi. Kolmiosainen dokumenttisarja syventyy Zubierin tarinaan.


Katkeamaton

20.8. kaikki jaksot Yle Areenassa ja Yle TV2:ssa 24.8. alkaen

Yle Kioskin uusi paljastava ja rehellinen seurantadokumenttisarja saamelaisen Miisa Nuorgamin käänteentekevästä vuodesta.

Trauma – Henkirikoksen jäljet
30.8. kaikki jaksot Yle Areenassa ja Yle TV1:ssä 5.9. alkaen sunnuntaisin klo 21.05

Jere Tiihosen juontamassa sarjassa ääneen pääsevät suomalaiset, jotka ovat menettäneet läheisensä henkirikoksen uhrina.

Klassikkodokkarit
6.9. koko paketti Yle Areenassa, dokumentit nähdään myös Yle Teemalla ja Yle TV1:ssä syksyn aikana. Syksyn saapuessa Yle Areenaan saadaan toinen paketti kotimaisen dokumenttielokuvan klassikoita.

Planeetta on tulessa!
22.9. kaikki jaksot Yle Areenassa

Sarjassa seurataan kolmea nuorta aktivistia, jotka ovat päättäneet toimia, jotta maapallo pelastuisi ilmastokriisiltä.

Politiikka-Suomi
25.10. kaikki jaksot Yle Areenassa ja Yle TV1:ssä 28.10. alkaen torstaisin klo 19.00

Politiikka-Suomi kertoo sen, miten Suomesta tuli tällainen Suomi. Sarja on nyky-Suomen kasvutarina: se analysoi ilmiöt ja ihmiset, jotka ovat vaikuttaneet tapahtumien kulkuun.

LAKEUSlife
9.11. kaikki jaksot Yle Areenassa

LAKEUSlifessä seurataan pohjalaisia parikymppisiä, jotka haluavat pärjätä ja menestyä, mutta eivät muuttaa maalta kaupunkiin.

Suhde
19.11. kaikki jaksot Yle Areenassa

Polyamoriaa, mustasukkaisuutta vai ihmissuhdeanarkismia? Essi Lampun luotsaamassa sarjassa sukelletaan erilaisten ihmissuhteiden ytimeen.

Punkaharjun pojat
Punkaharjun pojat Kuva: Rabbit Films Ltd tosi-tv

Punkaharjun pojat
25.11. kaikki jaksot Yle Areenassa ja 25.11. alkaen Yle TV2:ssa

Punkaharjulla asuu tiivis kaveriporukka, joka tunnetaan nimellä Biisonimafia.15-vuotiaina poikina he alkoivat kuvata YouTubeen mopovideoita, joiden suosio kasvoi hitaasti, mutta vakaasti. Punkaharjun pojat on 10-osainen tarina kellarin kasvateista, haaveiden toteuttamisesta ja realiteettien kohtaamisesta.

Nämä kotimaiset suosikit palaavat syksyllä uusin jaksoin:

Toivomus (En önskan) 29.8. Yle Fem, 2.9. Yle TV1
Some Deep Story 4.10. Yle Areena
Itse asiassa kuultuna 7.10. Yle TV1
Eränkävijät 11.10. Yle Areena, 17.10. Yle TV1
Topi – nuoren miehen elämää 3.11. Yle Areena ja Yle TV2

Kulttuuria

Yle Teeman uusi kulttuuridokumenttipaikka
2.9. alkaen Yle Teemalla torstaisin klo 21.00

Teema avaa uuden viikoittaisen ohjelmapaikan kulttuurisarjoille ja kulttuurihistorialle, kotimaisille ensi-illoille ja maailman parhaille kokoillan dokumenttielokuville

Uudistuvat lauantai-illat: Kino Klassikko
4.9. alkaen Yle Teemalla klo 21.00

Yle Teeman lauantai-illoissa nähdään syksyllä uudistunut elokuvakokonaisuus, kun illan Kino Klassikko ympäröidään Ennen elokuvaa- ja Enemmän elokuvaa -ohjelmilla. Elokuvasyksyn aloittaa näyttävästi Alfred Hitchcockin klassikkojännäri Takaikkuna.

RSO:n konsertit
6.9. alkaen Yle Teema, Yle Radio 1 ja Yle Areena

Syksyllä 2021 aloittaa kautensa Radion sinfoniaorkesterin uusi ylikapellimestari, nuori britti Nicholas Collon, joka on ensimmäinen ulkomaalainen muusikko virassa. Yle Teema lähettää RSO:n konsertit viivästettyinä suorina lähetyksinä keskiviikkoisin/perjantaisin klo 20.00.

Ulkomaista draamaa

Rakasta mua
Rakasta mua Kuva: Nordic Entertainment Group UK Limited draamasarjat

Hospital Real
15.8. Yle Areenassa 1. kausi ja Yle Teemalla 24.8. alkaen ti–pe klo 20

Romantiikkaa ja jännitystä yhdistelevä espanjalaisdraama sijoittuu 1700-luvulle.


Rakasta mua 2

1.9. Yle Areenassa ja Yle Fem -kanavalla 5.9. alkaen klo 20

Josephine Bornebuschin ohjaama menestyssarja Rakasta mua palaa uudella kaudella. Kuinka eri sukupolvet käsittelevät rakkautta, surua, intohimoa ja suhteita?


The Long Call

30.10. alkaen Yle TV1:ssä lauantaisin kello 19.40

Ann Cleavesin kirjasarjaan perustuva uusi rikossarja. Etsivä Matthew Venn
palaa lapsuudenmaisemiinsa isänsä kuoltua. Avoimesti aviomiehensä kanssa elävä Matthew joutuu jälleen kohtaamaan ahdasmieliset perheenjäsenensä, jotka aikanaan saivat miehen aloittamaan uuden elämän kaukana kotoa.

Vigil, draamasarja
Vigil, draamasarja Kuva: World Productions draamasarjat


Vigil

1.10. alkaen koko sarja Yle Areenassa ja Yle TV1:ssä 3.10. alkaen sunnuntaisin kello 22.20

Brittijännäri Vigilissä kalastusalus katoaa salaperäisesti Skotlannin rannikolla ja lähistöllä sukellusvene HMS Vigilillä sattuu epäilyttävä kuolemantapaus. Rikosetsivä Amy Silva lähetetään tutkimaan tapausta syvälle meren pohjaan.

Showtrial
14.11. alkaen Yle TV1:ssä sunnuntaisin kello 22.20

Varakkaan perheen tytärtä syytetään opiskelukaverinsa, vähävaraisen yksinhuoltajan tyttären katoamisesta. Koukuttava uutuussarja seuraa tapauksen selvittämistä molempien osapuolten kannalta aina pidätyksestä tuomioon asti.

The North Water
20.11. alkaen Yle TV1:ssä lauantaisin kello 21.05

1800-luvulle sijoittuva sarja kertoo arktiselle alueelle purjehtivasta valaanpyyntialuksesta, johon pestautuu myös Patrick Sumner (Jack O'Connell), entinen armeijan kirurgi. Hyytävät olosuhteet ja laivan miehistöön kuuluva julma tappaja Henry Drax (Colin Farrell) muuttavat matkan kamppailuksi elämästä ja kuolemasta.

Solsidan 7
Yle Fem, Yle Arenan ja Yle TV2, syksy 2021

Felix Herngrenin suosittu komediasarja Solsidan palaa uudella kaudella. Tällä kaudella saamme seurata kolmen tutun pariskunnan elämänkriisejä, joita onnentavoittelu saa aikaan.

Muita uusia sarjoja ja uusia jaksoja

Muita syksyn uusia ulkomaisia draamasarjoja ovat Tukahduttava rakkaus (Smother, 15.8.), Onnenlahti (Lyckoviken, 2.9.), Rantakaupungin mysteerit (Whitstable Pearl, 18.9.), Deg (19.10.), The Larkins (22.10.), The Orchestra (13.11.) ja Annika (27.11.).

Ihastuttava kanadalaissarja jatkuu uuden seitsemännen kauden jaksoilla.
Ihastuttava kanadalaissarja jatkuu uuden seitsemännen kauden jaksoilla. Kuva: Crown Media/Carlton Group Yle TV1,Sydämen kutsumus

Nämä suosikkisarjat jatkuvat uusin tuotantokausin: Sydämen kutsumus (17.8.), Hakekaa kätilö (10.9.), Neiti Fisher nuoremman tutkimukset (24.9.), Hiljainen todistaja (marraskuussa) ja Persaukiset (marraskuussa).

Uusia ulkomaisia asia- ja dokumenttisarjoja

Uusia ulkomaisia asiasarjoja ovat mm.: Lomaunelmia – Australia (15.9.), Murha 24/7 (23.9.), Ainsleyn Välimeren herkut (4.10. Areena ja 6.10. Yle Teema). Syksyllä nähdään mielenkiintoisia uusia dokumenttisarjoja, mm. Luontoseikkailua (3.9.), Hemingway (7.9.), Terrori-iskun sukupolvi (9.9.) ja Historia: Hitlerin aikakausi (16.11.)

Uusia jaksoja nähdään suosikeista Sotalaiva – elämää merellä (9.9. Yle Areena ja Yle TV2 joulukuussa) ja Suuri ompelukisa (28.9.).

Urheilu

Lentopallon miesten EM-kisat
1.–19.9. Yle TV2:ssa, Yle Puheessa ja Yle Areenassa

Yleisurheilun Ruotsi-ottelu
4.–5.9. Yle TV2:ssa, Yle Puheessa ja Yle Areenassa

Jääkiekkokierros Yle Puheessa 9.9. alkaen

Suomen MM-ralli
30.9.–3.10. Yle TV2:ssa ja Yle Areenassa

Uusi sarja: A whole new ball game
14.10. koko sarjan Yle Areenassa ja 14.10 alkaen Yle TV2

Tähtiä pursuava brittiläinen dokumenttisarja Valioliigan ensimmäisestä vuosikymmenestä, 1990-luvusta, sisäpiiriläisten kertomana. Pelaajat, agentit, journalistit ja lajin bisnesvelhot pohtivat, miten 100-vuotinen peli muuttui miljardeja puntia tuottavaksi saippuaoopperaksi niin kentällä kuin sen ulkopuolella.

Audiot ja podcastit

Uuden maailman ruhtinaat
3.9. Yle Puhe

Yle Puhe heittäytyy 3.9. fantasian maailmaan, kun kello 18–24 pelataan kuusituntinen, Arto Saaren käsikirjoittama pöytäroolipelilive Uuden maailman ruhtinaat. Pelipöydässä istuu tunnettuja roolipeliharrastajia. Lisäksi yleisö voi vaikuttaa Yle chatissä juontaja Juhani Kenttämaan pelaaman hahmon ratkaisuihin.

Tarja Kulho
Tarja Kulho Kuva: Seppo SarkkinenAnnukka Palmén-Väisänen rikossarjat

Tarja Kulhon rikospodcast
3.8. Yle Areena kaikki jaksot

Räkkärimarketin kassalta tuttu Tarja Kulho (Paula Noronen) kiinnostuu rikosten selvittelystä ja perustaa true crime -podcastin.


Kirjan viikot
28.8.–11.9. Yle Radio 1, Yle Teema ja Yle Areena

Kirjan viikkojen aikana kuullaan ja nähdään lukuisia mielenkiintoisia sisältöjä, jotka luotaavat tärkeää kirjallisuutta; mennyttä, uutta ja tulevaa. Yksi Kirjan viikkojen kohokohdista on 7.9. Yle Teemalla alkava Ernest Hemingway -sarja, joka on herättänyt runsaasti kansainvälistä huomiota.

Kotimikrojen kronikka – Antti Melkko
kaikki jaksot Yle Areenassa 1.9, Yle Puhe 3.9. alkaen.

Antti Melkko jatkaa retromaailman vempaimien äärellä uudessa Kotimikrojen kronikka -sarjassa. Sarjassa keskitytään suomalaisen tietokonekulttuurin kehitykseen ennen pelikonsolien yleistymistä.

Roolien murtajat
3.10. alkaen Yle Radio 1 ja Yle Areena kaikki jaksot

Dokumentaariseen ja fiktiiviseen materiaaliin perustuva kuunnelmasarja luo lempeän ja kriittisen katseen suomalaiseen tasa-arvoaktivismiin sekä lapsi- ja perhepolitiikkaan 1960- ja 2020-luvulla.

Tiedefestari 2
1.11.–7.11. Yle Radio 1 ja Yle Areena

Alkuvuodesta suuren suosion saavuttanut Tiedefestari palaa syksyllä Yle Radio 1:een ja Yle Areenaan. Tiedeykkösen lisäksi mukana on lukuisia Yle Radio 1:n viikoittaisia ohjelmia, jotka osallistuvat festareihin omalla näkökulmallaan.

Valheenpaljastaja
1.11. alkavalla viikolla, Yle Areena kaikki jaksot

Johanna Vehkoon Valheenpaljastaja-brändi loikkaa salaliittoteorioiden maailmaan! Mikä salaliittoteorioissa kiehtoo? Millaiset psykologiset mekanismit saavat meidät lankeamaan misinformaatioon? Kussakin jaksossa Johanna tapaa vieraan, jonka kanssa hän ruotii päivän teemaa keskustellen.


Lapin ja luonnon lauluja -yhteislaulukonsertti Rovaniemellä (suora)

ma 1.11. klo 18

Suomalaisten toivomuksista ja tarinoista koottu yhteislaulukonsertti, joka järjestetään koronarajoitusten puitteissa. Teemana Lappi ja luonto. Tilaisuuden juontaa Yle Radio 1:n kuuluttaja Maaria Holma.

Nuoret


Meidän luokka 4

1.9. Yle Areenassa

Varhaisessa teini-iässä oleville lapsille suunnattu sarja käsittelee kysymyksiä ja ongelmia, jotka ovat tärkeitä, mutta jotka aikuiset jättävät useimmiten huomiotta. Miten ystävyys joutuu koetukselle, kun kaksi ystävystä rakastuvat samaan tyttöön? Minkälaista on, kun tuntee olevansa näkymätön?

Elevrådet
1.10. kaikki jaksot Yle Areenassa ja Yle Fem -kanavalla 4.10 alkaen maanantaisin klo 20.30

Humoristisessa draamasarjassa seurataan oppilaskunnan jäseniä toisen asteen koulussa heidän ensimmäisenä syyslukukautenaan.

Hullu hullumpi yläaste

4.11. Yle Areena

Animaatiosarjan 5. kausi kuvaa kaveriporukan ja teini-ikäisten päähänpistoja, kipupisteitä ja kasvunpaikkoja, piikitellen ja teräviä havaintoja ajasta tehden. Komedia älyvapaasta koulumaailmasta.

Spegelvägen
Yle Areena lokakuussa, Yle Fem -kanavalla alustavasti marraskuussa

Uusi jännittävä draamasarja 7–9-vuotiaille lapsille. Spegelvägenissä seikkailevat Leia ja Uno, jotka ovat molemmat ulkopuolisia luokassaan, mutta joutuvat luottamaan toisiinsa joutuessaan mukaan mystisiin tapahtumiin koulumatkalla ja koulurakennuksessa. Molempien vanhemmat ovat kadonneet. Mutta mitä on tapahtunut ja missä he ovat nyt?

Lastenohjelmat

Nappulat
5.9. alkaen sunnuntaisin

Reppu-Heppu ja Botti

24.9. alkaen perjantaisin

Uudet lasten audiosarjat


Jyrkin ja Neposen aikaralli

10.9. alkaen Yle Areenassa

Kapteeni Pelkopois

18.10. alkaen Yle Areenassa

Lue myös - yle.fi:stä poimittua