Hyppää pääsisältöön

Terapeuttinen eetos koskee meitä kaikkia. Millaisena näet opetuksen ja tieteen tekemisen mahdollisuudet Suomessa?

Toimittaja Satu Kivelä, Havaintoja ihmisestä -ohjelmasta.
Toimittaja Satu Kivelä, Havaintoja ihmisestä -ohjelmasta. Kuva: Jukka Lintinen/Tuuli Laukkanen Yle Radio 1,havaintoja ihmisestä

Terapeuttisella eetoksella on kytköksiä myös taloudellistumiseen eli kaiken mahdollisen tehostamiseen ja taloudellisen hyödyn korostamiseen.

– Me elämme melkoista aikaa, jolloin oletukset, kohtelut ja suhde itseen, toisiin ja ympäristöön muodostuvat taloudelliselle ja psykologiselle kielelle, jolla sitten sanallistetaan ongelmia, kokemuksia, kärsimyksiä, pelkoja ja paineita, sanoo kasvatustieteen professori Kristiina Brunila Helsingin yliopistosta.

Brunilan mukaan valta toimii niin, että se tärähtää yksilöön. Tärähdys siirtää kaikki yhteiskunnalliset, kulttuuriset, historialliset ja poliittiset näkökulmat katvealueelle. Keskiössä on ikään kuin vapaita valintoja tekevä yksilö, jota kehotetaan kääntymään itseen ja muokkaamaan suhdetta itseen.

Jännä juttu on se, että keskeneräisyyden ja riittämättömyyden ei ole tarkoituskaan hävitä.

– Jännä juttu on se, että keskeneräisyyden ja riittämättömyyden ei ole tarkoituskaan hävitä. Tästä syystä psykologiset ja terapeuttiset sanastot ja ymmärrys ovat nousseet niin suosituiksi, kertoo Brunila.

Psykologisten silmälasien avulla tarkastellaan yhteiskunnallisten instituutioiden toimintaa, meitä itseämme, vuorovaikutusta, suhdetta toisiin. Terapeuttisessa eetoksessa on kyse vallasta ja valtasuhteista. Se koskee meitä kaikkia.

Esimerkiksi kuormittuneille lukiolaisille tarjotaan ratkaisuksi tunnetaitojen opettelua. Uupuneille korkeakouluopiskelijoille avuksi tarjotaan itsemyötätunnon opiskelua. Väsymisen taustalla on myös rakenteellisia syitä, kuten esimerkiksi opintojen suorittaminen yhä nopeammassa tahdissa. Onko yliopisto tehdas?

– Vastaan, että kyllä ja ei. Markkinavoimat ja taloudellistuminen säätelevät toimintaa monin tavoin. Opetus, tutkimus ja ja ajatus tiedosta uhkaavat kapeutua. Olemme tarkastelleet näitä muutoksia Koko elämä töihin. Koulutus tietokykykapitalismissa -kirjassa.

Brunilan mukaan yliopiston toimintaa ja johtamista kuvaa uustaylorilaisuus. Työ teknistyy, se on toistavaa, ja päätösvalta keskittyy pienelle johtoryhmälle.

– Meistä, yliopiston henkilökunnasta, tehdään moduulien tarjoajia rattaisiin, joiden pitää pyöriä. Toisaalta yritämme toki sisältä käsin pistää hanttiin tälle mentaliteetille. Kasvatamme ja koulutamme kriittisesti ajattelevia ja hanttiin pistäviä ihmisiä, jotka muuttavat maailmaa, sanoo Brunila.

Vastaa kyselyyn maanantaihin 20.9. mennessä
. Vastauksesi voi olla osa Havaintoja ihmisestä -ohjelmaa. Halutessasi voit kertoa kokemuksestasi nimimerkillä. Valitse nimimerkiksi erisnimi.

Havaintoja ihmisestä -ohjelmassa kuullaan kokemuksia terapeuttisen eetoksen vaikutuksista torstaina 4.11. kello 12.10. Yle Radio 1 ja Yle Areena.

Täytä lomake.
  • Hartauspuhujat joulukuussa

    Yle Radio 1:n hartauspuhujat joulukuussa 2021

    Aamuhartaus ma-la klo 6.15 ja 7.15 (uusinta). Iltahartaus ma-pe klo 18.50, ehtookellot ja iltahartaus la klo 18.00. Iltahartauden uusinta ma-la klo 23.00.

  • Jumalanpalvelukset joulukuussa

    Yle Radio 1:n jumalanpalvelukset joulukuussa 2021

    Sunnuntaisin klo 10.00 luterilainen jumalanpalvelus. Sunnuntaisin klo 11.00 ortodoksisen liturgian kanssa vuorottelevat vapaiden kirkkojen ja seurakuntien sekä katolisen kirkon jumalanpalvelukset.

  • Hartauspuhujat marraskuussa

    Yle Radio 1:n hartauspuhujat marraskuussa 2021

    Aamuhartaus ma-la klo 6.15 ja 7.15 (uusinta). Iltahartaus ma-pe klo 18.50, ehtookellot ja iltahartaus la klo 18.00. Iltahartauden uusinta ma-la klo 23.00.

  • Jumalanpalvelukset marraskuussa

    Yle Radio 1:n jumalanpalvelukset marraskuussa 2021

    Sunnuntaisin klo 10.00 luterilainen jumalanpalvelus. Sunnuntaisin klo 11.00 ortodoksisen liturgian kanssa vuorottelevat vapaiden kirkkojen ja seurakuntien sekä katolisen kirkon jumalanpalvelukset.