Hyppää pääsisältöön

Yle mukana Planin tyttöjen päivän tempauksessa

Meeri Havumäki seisoo ja katsoo suoraan kameraan.
Jyväskyläläinen Meeri Havumäki on ollut mukana Planin lastenhallituksessa vuodesta 2020. Meeri Havumäki seisoo ja katsoo suoraan kameraan. Kuva: Plan Suomi Plan

17-vuotias Meeri Havumäki toimii lokakuussa päivän ajan Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaavana päätoimittajana.

Yle on tänä syksynä mukana Plan Internationalin #GirlsTakeover -tempauksessa, jossa johtajat ja päättäjät luovuttavat päivän ajaksi tehtävänsä nuorten tyttöjen ja naisten huomaan. Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen vastaava päätoimittajana onkin 7. lokakuuta Jouko Jokisen sijaan 17-vuotias lukiolainen Meeri Havumäki. Tempaus on osa YK:n kansainvälisen tyttöjen päivän (11.10.) juhlintaa.

Tempauksen teemana on tänä vuonna tieto ja tasa-arvo.

“Pääsy luotettavan tiedon äärelle on ihmisoikeus. Esimerkiksi Afganistanin tilanteen takia tyttöjen ja naisten koulutus ja tiedonsaannin turvaaminen tuntuvat juuri nyt entistäkin tärkeämmiltä. Olen todella iloinen, että voimme edistää luotettavaa ja faktoihin pohjautuvaa tiedonvälitystä myös tällä tavalla,” Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen sanoo.

Päätoimittajapäivänsä aikana Havumäki on mukana uutiskokouksissa, osallistuu journalistiseen päätöksentekoon ja tuo esiin omia näkökulmiaan päivän uutisaiheista ja uutistoiminnasta. Häntä kiinnostaa erityisesti tiedon saavutettavuus ja esteettömyys.

“Yleisradiolla on suuri vastuu luotettavan tiedon jakamisessa sekä sen saavutettavaksi tekemisessä. Haluan päästä katsomaan, miten Yle varmistaa tiedon kulkeutumisen kaikille samanarvoisesti, ja miten se varmistaa tiedon luotettavuuden. Haluan myös kertoa tiedon vaikutuksesta tyttöjen oikeuksiin sekä meillä Suomessa että muualla maailmalla, ja kuinka tärkeää luotettava tieto on tyttöjen etenemiselle elämässä”, Havumäki sanoo.

Planin tempaus järjestetään Suomessa nyt viidettä kertaa. Jokisen lisäksi mukana ovat tasavallan presidentti Sauli Niinistö, Sitran yliasiamies Jyrki Katainen, Bayer Nordicin toimitusjohtaja Miriam Holstein, Nesteen toimitusjohtaja Peter Vanacker sekä Duunitorin toimitusjohtaja Thomas Grönholm.