Hyppää pääsisältöön

Mustaa klassista valkoisilla säännöillä?

Randall Goosby on 25-vuotias amerikkalaisviulisti, jonka levy-yhtiö Decca on kiinnittänyt paitsi soittotaidon myös diversiteettitrendin ansiosta. Klassinen musiikki ja viulunsoitto on perinteisesti ollut valkoista, mutta afroamerikkalais-korealaisen Goosbyn debyyttilevy "Roots" esittelee taidemusiikin afroamerikkalaisia sävyjä sekä säveltäjien että melodioiden kautta. Diversiteetti jää kuitenkin pinnalliseksi, koska levy pelaa taidemusiikin vanhoilla, valkoisilla säännöillä.

Randall Goosby: Roots
Randall Goosby: Roots Uudet levyt

Goosby on kehittynyt kansainvälisen tason taideviulistiksi perinteistä amerikkalaista reittiä lahjakkuuden ja kansainvälisten huippukoulujen kautta. Sillä reitillä hänen soittonsa pienimmätkin tyylipiirteet on muokattu vastaamaan romanttista, perinteistä viuluihannetta. Se on suuri saavutus, muttei takaa diversiteettiä.

Yhdessä säveltäjä-kontrabasisti Xavier Dubois Foleyn kanssa esitetty avausraita on blues-vaikutteinen, valoisa iloittelu, joka kelpaisi encoreksi minkä väriselle viulistille tahansa ilman pelkoa kulttuurisen omimisen synnistä. Seuraava Coleridge-Taylor Perkinsonin Blue/s Forms paljastaa sooloviulutykityksellään, että Goosbyn soitossa on ehtaa virtuoosivarmuutta ja -kantavuutta. Blues-asteikot ja rytmit osuvat kohdalleen, mutta ero Bartókin tai Ysaÿen sonaatteihin on tekninen, ei kulttuurinen. Jascha Heifetzin salonkisovitukset Gershwinin Porgy and Bess -hiteistä viimeistelevät Roots-otsikon tulkinnan: Goosbyn juuret ovat taideviulismissa, afroamerikkalainen kulttuuri-identiteetti jää vähemmälle.

Levyn seuraavat säveltäjänimet William Grant Still, Florence Price ja Samuel Coleridge-Taylor edustavat aikaa, jolloin taidemusiikki päästi värilliset säveltäjät ääneen vasta syrjinnän ja taistelun jälkeen, mutta heidän musiikkinsa kuulostaa nykykorvaan enemmän kansallisromantiikalta kuin identiteettitaistelulta - ja se on tavallaan hyvä. Levyn päättävä Dvorakin sonatiini puolestaan lainaa intiaanilauluista ja spirituaaleista kirkasotsaisen kolonialistisesti, ja jättää laimean maun suuhun.

Debyyttilevynsä perusteella Randall Goosby on kelpo viulisti, mutta ohjelmistovalinnoista ja diversiteetillä markkinoinnista minulle jää ristiriitainen olo. Taidemusiikin valkoista kulttuuria pitäisi uudistaa syvemmältä, mutta Decca-yhtiö ei halua tai osaa, koska on osa sitä, ja Randall Goosby on liian nuori. Mutta ainakin hän on taidoillaan ujuttautunut kulttuurin sisään - sieltä muutos on kätevä aloittaa, nyt kun tämä debyyttilevy on saatu alta pois.

"Roots", säv. Xavier Dubois Foley, Coleridge-Taylor Perkinson, George Gershwin, William Grant Still, Florence Price, Samuel Coleridge-Taylor, Antonin Dvorak. - Randall Goosby, viulu, ja Zhu Wang, piano. (Decca, 4851664)

Kuuntele Uudet levyt 30.9.2021, toimittajana Kare Eskola.

  • Valonhohtoista marraskuumusiikkia ukrainalaisin juurin

    Levyarvio

    Taidemusiikkiyleisö janoaa tällä hetkellä syystäkin lohdullisuutta. Levy-yhtiö Ondine on viime vuodet vastannut kysyntään Latvian radiokuoron varmatyylisillä levyillä, joista uusin sisältää Alfred Momotenkon arkaaista, kirkollista ja mystistä diatoniikkaa. Levy erottuu edukseen suitsukkeentuoksun ja valonhohteen tavallista luontevammalla yhdistelmällä, eivätkä Momotenkon ukrainalaiset juuret liene kokonaiselämykselle haitaksi.

  • Walter Sallisen musiikki kasaa soivia merkityksiä niin kuin postmodernin monitaiteen pitää

    Levyarvio

    Modest Musorgskin Näyttelykuvia Viktor Hartmannin näyttelyn pohjalta on kuuluisin esimerkki kuvataiteen innoittamasta taidemusiikista, vaikka usein unohtuu ettei Musorgski muuttanut musiikiksi tauluja vaan kuvitteellisen katselijan mielikuvia. Säveltäjä Walter Sallinen ja kuvataiteilija Markus Jäntti-Tuominen ovat nyt uuden sukupolven innolla tarttuneet Näyttelykuvien materiaaliin ja luoneet siitä postmodernin monitaideteoksen, jonka keskiössä ei ole vain visuaalisuuden ja musiikin vuorovaikutus, vaan myös se, miten vaikutteet, luennat, tekstit peilautuvat, muokkautuvat ja välittyvät taiteiden, aikojen ja ihmisten välillä. Kuulostaa sekavalta mutta tulos on rikkaudessaan luonteva.

  • Vaihteleva yksinlaululevy korostaa Aarre Merikannon melodisuutta

    Levyarvio

    Säveltäjä Aarre Merikannon narratiivi Suomen musiikinhistoriassa on yleensä traaginen. Modernistina hän oli niin paljon aikaansa ja paikkaansa edellä, ettei saanut teoksilleen esityksiä ja sortui oopiumiin. Alban tuore julkaisu säveltäjän kaikista yksinlauluista antaa osaltaan uusia sävyjä kömpelölle narratiiville. Nykykuulijalle Merikanto hahmottuu synnynnäisenä melodikkona, jonka liedeissä on niukalti modernismia mutta viljalti omaleimaista, tiivistä yötunnelmaa.

  • Barokkiviulisti Rachel Podger yksin keskellä hauskaa moninaisuutta

    Levyarvio

    Otsikko kertoo, että maailman parhaisiin barokkiviulisteihin lukeutuva Rachel Podger soittaa uutuuslevyllään "Tutta sola", ihan yksin. Barokin sooloviuluaarteistosta Podger löytää kuitenkin rikkautta, jota ei uskoisi, kun levy käynnistyy sovituksella Bachin urkumonoliitista Toccata ja fuuga d-molli.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua