Hyppää pääsisältöön

Seppo Kantosen orgaaninen sävelkieli saa Seljan runot soimaan

Sirkka Selja ei ole yhtä tunnettu runoilija kuin aikalaisensa Aale Tynni ja Eila Kivikk'aho, mutta vahvasti hänen sanansa soivat, ainakin Seppo Kantosen uudessa laulusarjassa, josta Alba on juuri julkaissut levyn. Kantosen sävelkielessä ja levyn esittäjistössä eri genret yhdistyvät kitkatta, mikä avaa tilaa Seljan omaääniselle, unenomaiselle luontolyriikalle.

Seppo Kantonen - Selja
Seppo Kantonen - Selja Uudet levyt

Vuonna 1920 syntynyt Selja eli pitkän elämän. Kantosen laulusarjan runot ovat enimmäkseen kokoelmasta Pisaroita iholla, joka ilmestyi vuonna 1978. Runoissa kuuluu miellyttävä luontolyriikka kuin kaikuna menneestä, mutta varhainen modernismi, 60-luku ja surrealismi antavat niille ryhtiä. Samoin Kantosen sävellykset vaihtelevat kauniista laulelmasta ekspressiivisiin orkesteritaustoihin ja avaraan Suomi-jazziin.

Mikä parasta, Kantonen pianossa, Ville Herrala bassossa ja Ville Pynssi rummuissa eivät kuulosta jazz-lisältä, ja yhteistyö Lapin kamariorkesterin kanssa sujuu molemminpuolisella ymmärryksellä. Kantonen lienee Suomen paras säveltämään orgaanista taidejazzlaulelmaa, mutta levyllä kuuluu myös kapellimestari John Storgårdsin kokemus.

Annimaria Rinne laulaa ja välillä lausuu kypsällä, hallitulla äänellä, joka auttaa kuulemaan luontoaiheisten tekstien syvemmät virrat. Laulusarja kyllä saattaisi sopia myös klassiselle laulajalle, eikä persoonallisempi ote ehkä olisi pahitteeksi.

Valitettavasti levyn äänitys ei yllä teoksen ja esityksen tasolle. Yleensä Markku Veijonsuo hallitsee haastavat genreyhdistelmät, mutta nyt kolea tila ja etäisyys korostavat orkesterin ohuutta eikä Rinteen läsnäolo äänikuvassa ole luontevaa, etenkin kun ässät suhahtelevat digitaalisesti. Mutta kenties teos levyn myötä löytää tiensä jonkun ison, elokuvallisen makeasti soivan orkesterin konserttiohjelmistoon.

"Selja". Seppo Kantonen: Laulusarja Sirkka Seljan runoihin. - Annimaria Rinne, laulu, Seppo Kantonen, piano, Ville Herrala, basso, ja Ville Pynssi, rummut, sekä Lapin kamariorkesteri/John Storgårds. (Alba, ABACD 25)

Kuuntele Uudet levyt 30.9.2021, toimittajana Kare Eskola.

  • Maa oli Pietari Brahen luutunsoittoon sangen tyytyväinen

    Levyarvostelu

    1600-luvulla elänyt Pietari Brahe tunnetaan Suomen kuvernöörinä, joka laittoi hallintoa, kulttuuria ja arkielämää kuntoon sivistyneellä otteella ja siksi päätyi kansallisuusaatteen monumentiksi. Nykyajan musiikki-ihmisenä haluan ajatella, että Pietari Brahen suosio poliitikkona johtui siitä, että hän harrasti musiikkia. Brahen taidoista luutunsoittajana on jäänyt todisteeksi nuottikirja, johon hän kopioi suosikkikappaleensa opiskeluaikanaan Saksassa, ja Mikko Ikäheimon uutuuslevyn myötä pääsemme eläytymään nuoren Brahen musiikkimakuun.

  • Valoisa perusvigilia Latvian-tehtaalta

    Levyarvostelu

    Kaikki tietävät että Latvian radiokuoro on taitava, ja kaikki tietävät, että silloin tällöin se levyttää ortodoksista kirkkomusiikkia, jota Ondine innolla julkaisee. Siksi uusien levyjen tulvasta voisi perustellusti poimia jotain aivan muuta. Mutta toisaalta Latvian kuorotehtaan uusin valmiste, Aleksandr Gretshaninovin vigilia, on valonhohtoista, täyteläistä ja yksinkertaista kuoroherkkua, joka mainiosti sopii marraskuun lohtumusiikiksi.

  • Sibeliuksen pientä pianomusiikkia niin hyvin kuin se antaa myöten

    Levyarvostelu

    Suomalaisen kansallisromantiikan pienistä pianokappaleista on joskus vaikea ammentaa musiikkia, mutta pianisti Janne Mertanen on siinä onnistunut. Esimerkiksi Mertasen hiljattainen suursaavutus, viiden levyn Sibelius-boksi, on tyylikkäin, tasapainoisin ja musikaalisin katsaus Sibeliuksen opusnumeroituun eli varsinaiseen pianomusiikkiin. Nyt Mertanen on jatkanut projektia kaapimalla laarinpohjalta mukaan myös Sibeliuksen opusnumeroimattomia pianokappaleita. Mokomaa silppua ei Mertasen taikakosketuskaan muuta kullaksi, mutta musiikkia hän kaivaa esiin niin paljon kuin se on mahdollista.

  • Pehmeän luutun syleilyyn

    Levyarvostelu

    Ruotsalaissyntyinen luuttuguru Jakob Lindberg on saanut käsiinsä harvinaisen, ikivanhan luutun, jonka pehmeää, henkevää sointia olen aiemminkin ylistänyt Uudet levyt -ohjelmassa. Nyt Lindberg luuttuineen on tarttunut Bachin musiikkiin, mikä vaatii näkemyksellistä sovitustyötä. Lindbergin kokemus ja hänen luuttunsa erityinen sointi kuuluvat BISin julkaisemalla levyllä, mutta omassa levyhyllyssäni kilpailu on kovaa tälläkin erikoisalalla.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua