Jonni Roos
Yle
Anita Seppä on Taideyliopiston Kuvataideakatemian taidehistorian ja -teorian professori ja laulaja-lauluntekijä Liisa Lux. Musiikki on ollut tärkeä osa hänen elämäänsä lapsuudesta alkaen. Akateeminen ura vei kuitenkin hänet mukanaan ilman sen kummempia haaveita tai suunnitelmia. Akateemisen työn ohessa Sepän tärkein hanke tällä hetkellä on Liksom Lux -lauluntekijäkolmikko, joka tekee ensimmäistä LP-levyään. Siihen kuuluvat hänen lisäkseen kirjailija ja kuvataiteilija Rosa Liksom ja muusikko Eeva Koivusalo.
Kuusi kuvaa taideteorian professori Anita Sepän elämästä
Anita Sepän varhaisimmat muistikuvat liittyvät Pelastusarmeijan lastentarhaan, joka sijaitsi samalla kadulla Lahdessa kuin heidän silloinen kotinsa. Vilkas tyttölapsi oli laitettu muiden pienimpien tavoin päiväunille, mutta koska uni ei tullut, hän seisoi sängyssään ja lauloi kovalla äänellä. Koska tämä toistui päivästä toiseen, hänet siirrettiin isompien ryhmään yli vuotta aikaisemmin kuin muut.
– Laulaminen oli aivan ensimmäinen äidinkieleni, Seppä sanoo.
Musiikki oli kuulunut perheen vanhempien elämään läheisesti. Isä soitti rautalankamusiikkia lahtelaisessa Harry and the Raggars -bändissä. Äiti harrasti laulamista: hänellä oli kaunis altto. Vanhemmat erosivat Anitan ollessa puolitoistavuotias. Siitä alkoi kahden kodin välillä suhaaminen.
Isän luona Hollolan Pyhäniemessä oli soittimia. Siellä Anita tutustui kitaraan ja harmonikkaan jo pikkulapsena. Kitara oli 12-kielinen ja aivan uusi. Tosin se oli lapselle melkein liian raskassoittoinen. Isä kulki se mukanaan kaikkialle, ja hänet nähtiin naapuruston monissa juhlissa kitaransa kanssa. Harmonikka oli kouvolalainen, painava ja kiehtova.
Kahden kodin väliä kulkiessa ei onneksi tarvinnut olla yksin, koska kaksi vuotta vanhempi isosisko Irene eli Irkku oli aina mukana – hän oli esikuva ja ihailun kohde.
– Musiikki oli aina se positiivinen asia jonka äärellä perheessämme oltiin yhdessä. Myös Irkun kanssa lauloin paljon ihan taaperoiästä alkaen. Itse asiassa laulaminen on äidinkieleni, sillä aloin laulaa ennen kuin osasin puhua. Hittibiisini oli sen ajan radion suosikkikappale Mustan kissan tango. Osasin myös laulaa Irwin Goodmanin klassikon St. Pauli ja Reeperbahn jo konttausiässä.
Kouluaikoina Anita Seppä soitti punkhenkisessä rockbändissä sekä lukion bändissä – ja teki myös omia biisejä.
Jyväskylä tuntui taivaan esikartanolta
Kun Seppä muutti Jyväskylään yliopisto-opintojen takia, maailma avautui hänelle uudella tavalla.
– Se oli kuin taivaan esikartano. En ollut osannut ajatellakaan kuinka kivaa se olisi! Yhtäkkiä minulla oli ympärilläni paljon ihmisiä, jotka olivat kiinnostuneita samoista asioista kuin minä. Joka neljäs vastaantulija oli humanisti.
Seppä oli hurahtanut kirjallisuuteen jo 12–13-vuotiaana, ja nyt siitä tuli yliopistossa hänen pääaineensa. Lisäksi hän luki taidehistoriaa ja taidekasvatusta.
Ajatus juuri Jyväskylän yliopistoon menemisestä liittyi siihen, että lapsuudenystävä Minna Malja (ent. Laukkanen) oli ollut myös kiinnostunut kirjallisuudesta ja musiikista, ja hän oli päässyt Jyväskylän yliopistoon vuotta aikaisemmin.
– En ollut lukenut pääsykokeisiinkaan. Minna sattui olemaan käymässä Pyhäniemessä juuri pääsykokeiden aikaan, ja hänellä oli pääsykoekirja. Ajoimme yhdessä Jyväskylään ja luin pääsykokeisiin automatkan ajan.
Yliopistossa sai siihen aikaan opiskella hyvin vapaasti kaikkea, mikä sattui kiinnostamaan, ja Seppä keräsi opintoviikkoja eri aloilta valtavan määrän. Musiikki pysyi silti mukana. Eräällä taidekasvatuksen opiskelijoiden opintomatkalla Lontoossa hän ystävineen näki ensimmäistä kertaa laulettavan karaokea – ja he menivät heti itsekin laulamaan käännösiskelmiä suomeksi.
– Ihmisiä tuli kadulta asti kuuntelemaan, mitä ihmettä siellä tapahtui!
Samantien he perustivat Minnan kanssa myös bändin nimeltään Heristä kukkaa, joka sittemmin teki keikkoja Jyväskylän opiskelijapiireissä. Pian bändejä tuli lisää: Jussi Siukolan kanssa perustettu Merry go round, joka soitti englanninkielistä poppia ja Terra Verde, joka esitti lahtelaisen Vesa Anttosen folkhenkisiä sävellyksiä runoihin.
Kahdeksan vuoden opintojen jälkeen Seppä valmistui maisteriksi ja hän oli samoihin aikoihin julkaissut ensimmäisen soololevynsä nimellä Liisa Lux. Levyn tekemisen yhteydessä hän oli tutustunut Eeva Koivusaloon, joka oli levyn tuottaja.
– Eeva kysyi minulta muutamaankin kertaan, että olinko miettinyt muusikon ammattia. Mutta koin, että sen valinnan aika oli minun elämässäni jo mennyt.
Anita Seppä otti pseudonyymi Liisa Luxin jonkinlaiseksi yksityisyyden suojaksi ja siksikin, että hänellä oli jo akateeminen ammatti, johon hänen syntymänimensä oli totuttu liittämään.
– En ollut kiinnostunut pintajulkisuudesta. Levy-yhtiöistä tarjottiin kyllä sooloartistin uramahdollisuuttakin, mutta se ei kiinnostanut minua silloin. Ajattelin Liisa Luxin eräänlaiseksi projektiksi omille biiseilleni. Helena Sinervo sanoitti ensimmäisen levyni biisit. Toisella levyllä sanoituksetkin olivat enimmäkseen minun omiani.
Akateeminen ura vei mukanaan
Samaan aikaan akateeminen ura lähti kunnolla vauhtiin. Anita Seppä oli Ilona Reinersin kanssa julkaissut Etiikka ja estetiikka -kirjan, jota luettiin paljon, ja lisäksi estetiikan professori Arto Haapala oli houkutellut hänet hakemaan rahoitusta Suomen Akatemian tutkimushankkeeseen. Rahoitus järjestyi, ja Seppä jatkoi opintojaan.
– Yliopistomaailma vei minut mukanaan. En koskaan suunnitellut rakentavani akateemista uraa. Olen tietysti ollut onnekas, koska sain ammatin ja työn niistä asioista, joita olen palavasti rakastanut.
Tohtoriksi valmistuttuaan hänet kutsuttiin samantien silloisen Taideteollisen korkekoulun professoriksi. Työssään professorina hän pääsi heti suunnittelemaan uudenlaista visuaalisen kulttuurin koulutusohjelmaa. Tämä ohjelma myöhemmin siirtyi osaksi Aalto-yliopiston General studies -ohjelmaa.
Heti uran alussa Seppä pääsi myös tekemään isoa kansainvälistä hanketta: He ideoivat yhdessä valokuvaaja, professori Jan Kailan ja hollantilaisen Henk Slagerin kanssa tutkimuspaviljongin kansainvälisen nykytaiteen suurtapahtuman Venetsian biennaalin yhteyteen.
– Se oli paviljonki, joska tarjoaisi vähän erilaisia näyttelyitä ja jossa tuotaisiin esiin suomalaista korkeata osaamista taiteellisen tutkimuksen edelläkävijämaana. Tästä tuli iso kansainvälinen hitti. Se oli taideyliopiston ensimmäinen kansainvälinen hanke, jossa kaikki kolme akatemiaa Sibelius-Akatemia, Teatterikorkeakoulu ja Kuvataideakatemia olivat mukana.
Anita Seppä johti tutkimuspaviljongin toimintaa sen ensimmäiset vuodet. Hän pitää itseään hyvin onnekkaana, kun on saanut tehdä töitä niiden asioiden parissa, jotka ovat häntä eniten kiinnostaneet. Hän sanoo, että hänen akateeminen uransa on kehittynyt pitkälti suunnittelematta ja ”vähän vahingossa”.
– Olen saanut leikkiä oikeastaan koko elämäni. Työn tekeminen ja syvimmät intohimoni ovat yhteenpunoutuneita.
Elämää saaristoluonnon keskellä
Anita Sepän perheeseen kuuluvat Tilla, hänen tyttärensä aikaisemmasta liitosta, ja nykyinen puoliso Corinne. Perheen kesiä on viime vuosina vietetty Corinnen suvun saarimökillä Inkoon ulkosaaristossa. Venematka sinne kestää mantereelta moottoriveneellä noin 20 minuuttia, ja on varsinkin loppuosistaan hyvinkin hankalasti kuljettava.
– Corinne ja hänen veljensä Raoul tuntevat sen kivi kiveltä, koska he ovat kulkeneet sitä lapsesta asti. Itse en ole vielä uskaltanut ohjata venettä siinä.
Saarelle kuljetaan katetulla moottoriveneellä, joka on usein lastattu täyteen laitoja myöten.
– Corinne on varsinainen roudaaja. Kun saavumme Inkoon satamaan ihmiset katsovat usein, että tuolta ne taas tulevat – auto on täynnä tavaraa, vene on täynnä tavaraa.
Tosin heidän on kuljetettava mökille myös käyttövesi maista. Mökin sähköt on tuotettu aurinkoenergialla, ja tästä kesästä alkaen käytössä on myös arinkokäyttöinen vedenpuhdistusjärjestelmä, joka tekee juomavettä merivedestä. Saaristoluonto luo paikalle oman tunnelmansa.
– Siellä pääsee läheltä seuraamaan lintujen elämää. Ihmiset ovat siellä häiriö- ja poikkeustila. Saaristoluonto on tosi herkkää. Siellä näkyvät ilmastonmuutokset ja muut isot kysymykset, joiden äärellä me nyt painimme. Mutta siellä näkyvät myös puhtaan luonnon mahdollisuus, luonnon monimuotoisuus ja se, kuinka tärkeä sitä on suojella.
Kantaaottavia lauluja tähän päivään
Liksom Lux -projekti syntyi vanhojen ystävysten kesken viitisen vuotta sitten.
– Eeva Koivusalon olen tuntenut jo parikymmentä vuotta – ensilevystäni alkaen. Rosa Liksomin tunnen myös jo vuosien takaa, hänkin on minulle rakas, läheinen ystävä. Liksom Lux sai alkunsa, kun Eeva tuli käymään luonani kylässä. Hän kysyi, oliko minulla pöytälaatikossa mitään lauluja.
Seppä vastasi, että hänellä ei ollut, mutta että hän oli kaivannut sellaisia lauluja, jotka puhuisivat suoraan meidän aikamme ilmiöistä.
– Kerroin, että olin haaveillut siitä, että saisin Rosan innostumaan tekemään laulujen tekstejä. Eeva palasi myöhemmin asiaan pariinkin kertaan.
Seppä esitteli idean Rosalle, mutta tämä empi, koska ei ollut kirjoittanut lauluja aiemmin. Seppä kysyi asiaa muutaman kerran uudestaan, ja niin eräänä syksynä Rosa yhtäkkiä lähettikin sähköpostitse yhdeltä istumalta kirjoitettuja laulujen tekstejä, joista osa oli jo valmiiksi tehty laulun muotoon ja osa oli fragmentaarisempia ideoita.
– Meilasin ne Eevalle samantien, ja me olimme tietysti heti ihan että vau! Pyörittelimme niitä Eevan kanssa kolmisen vuotta ja nyt viime vuonna aloimme tehdä ensimmäisiä levytyksiä.
Mukaan tulivat muusikot Roni Martin ja Mamba Assefa. Ensimmäiset singlet on julkaistu ja LP-levy on tekeillä.
– Me olemme kaikki tosi innoissamme. Kokoonnumme usein istumaan iltaa ja kuuntelemme näitä biisejä. Meillä on nyt monenlaisia teemoja lautasella! Me olemme ensimmäisissä kappaleissa käsitelleet tämän hetken yhteiskunnallista ja poliittista maailmaa vähän kuin Agit Prop aikanaan – mutta meidän musiikkimme on tavallaan enemmän proppia kuin agittia. Seuraavissa kappaleissa tulee olemaan teemoja, jotka liittyvät ilmastonmuutokseen ja ihmisen asemaan luonnossa. Rosan tekstit ovat todella upeita, ja Eeva on todella taitava rakentamaan sitä musiikillista maailma, jota teemme yhdessä Ronin ja Mamban kanssa.
Kuudes kuva – se, joka on vielä ottamatta – liittyy Anita Sepän mielikuvituksessa tavalla tai toisella eteläisempään Eurooppaan. Perheessä unelmoidaan ulkomaille muuttamisesta: Tilla on jo ilmoittanut aikovansa muuttaa ystävänsä kanssa Pariisiin. Anita ja Corinne pohtivat Italiaan muuttoa lähivuosina.
– Italia on minulle todella tärkeä paikka. Uskon filosofi Nietzschen ajatukseen, että jokaisella ihmisellä on henkinen ilmasto, ja minusta tuntuu, että äitini pohjalaisen suvun kautta minulla on jotain vähän eteläisempää verenperintöä. Tietty vilkkaus kulkee sukumme naisten perinnössä. Italiassa minusta aina tuntuu, että ihmisten tempo on itselleni tuttu.
