Hyppää pääsisältöön

Radion viihdeorkesterin viulukappaleet sopivat löydettäviksi!

Tiedote ja levyteksti kertoo, että viulisti Linda Hedlundin uutuus sisältää hiljattain löydettyjä suomalaisia teoksia viululle ja orkesterille. Näin YLEn ohjelmassa lienee syytä korjata, etteivät teokset hukassa olleet vaan Yleisradion nuottiarkistossa ja monet jopa kantanauhoitettuina. Hienoa silti, että Hedlund saattaa teokset laajemman yleisön kuuluviin vapaille markkinoille, kyse kun on varsin laadukkaasta viuluviihteestä.

Evening Dusk Serenade / Linda Hedlund
Evening Dusk Serenade / Linda Hedlund Uudet levyt

Tohtori Olli-Pekka Tuomisalon esiin penkomat teokset ovat jäänne siltä kauniilta ajalta, jolloin George de Godzinskyn johtama Radion viihdeorkesteri sekä viulisti Wolde Jussila halusivat tarjota kansalle kevyitä mutta taiten aseteltuja viihdesäveliä. Levyn teoksista kansainvälistä light music -tyyliä edustavat parhaiten de Godzinskyn omat sävellykset ja sovitukset, mutta Harry Bergströmin Rakkausserenadin viettelevä melodia, Fougstedtin Caressen viulistisuus ja Yrjö Gunaropouloksen Canzonettan kansallisromanttinen kaiho kelpaisivat nekin mainiosti nykyviulistien konserttikäyttöön. Levyn teosten tyyli on kevyt mutta soitinnus varsin klassinen - vasta Eino Partasen suosikkitango Näkemiin tähtisilmä saa herkullisempaa viihdesävyä kitarasta, haitarista ja saksofoneista.

Kantanauhavertailun perusteella viulisti Linda Hedlund hehkuttaa kertaluokkaa puhtaammin kuin Wolde Jussila eikä tyylikeinoissa ole juuri eroa - molemmat sävyttävät taideviulismin perinnettä vain kevyesti viihteen suuntaan. Mutta Radion viihdeorkesterin kantanauhoilla musiikki virtaa ja svengaa hitaassakin tempossa, kun taas Hedlund ja Jyri Nissilän johtama La Tempesta jäävät usein venymään paikalleen. Esimerkiksi de Godzinskyn Humoreskissa ero on selvä, ja muissakin kantanauhoitetuissa kappaleissa kuuluu, että de Godzinskyn suhde rytmimusiikkiin oli läheisempi, olkoonkin että Jyri Nissilä ja La Tempesta hoitavat osuutensa asiallisesti.

Hieman suuremmalla orkesterilla ja hehkuvammalla äänityksellä levy viettelisi viuluviihteen pariin vielä vakuuttavammin, mutta tällaisenaankin kyse on hienon kulttuuriperinnön pelastamisesta. Tämä Wolde Jussilan ja de Godzinskyn mestaroima kevyt osa suomalaista musiikkihistoriaa ansaitsee paitsi tämän levytyksen myös eläviä esityksiä.

"Evening Dusk Serenade", hiljattain löydettyjä suomalaisia sävellyksiä viululle ja orkesterille, säv. Bergström, de Godzinsky, Fougstedt, Gunaropoulos, Kaski, Klami, Szentirmay, Partanen. - Linda Hedlund, viulu, ja Elisa Järvi, piano, sekä La Tempesta -orkesteri/Jyri Nissilä. (Naxos, 8.579095)

Kuuntele Uudet levyt 14.10.2021, toimittajana Kare Eskola.

  • Monteverdi-valikoima hurmaa kuin pienoisooppera

    Levyarvostelu

    Barokkiguru Rinaldo Alessandrinin johtama laulu- ja soitinyhtye Concerto Italiano on levyttänyt Monteverdia ennenkin. Parin vuoden takainen valikoima Night poimi madrigaalimestarin aarrearkusta musiikkia sotaan ja rakkauteen, kun taas uutuus Daylight keskittyy lauluun, tanssiin ja flirttailuun. Kun näistä aiheista kasataan vetävä, pienoisoopperan kaltainen kokonaisuus, joka vieläpä esitetään kertakaikkisen makoisasti, on kevätkauden voimasoittolevy selvillä.

  • Belle époquen loistavaa laulutaidetta patriarkaatin varjoista

    Levyarvostelu

    Sopraano Laetitia Grimaldi ja pianisti Ammiel Bushakevitz ovat laatineet BIS-yhtiön uutuuslevylle ohjelmiston, joka erottuu edukseen taidemusiikin tasa-arvoistumisen tuottamassa levyvirrassa. Ombres-otsikon alla kokonaisuus esittelee Ranskan Belle époque -aikakauden naissäveltäjien laulutuotantoa, joka on jäänyt varjoihin taidemusiikkikulttuurin keskittyessä suurmiesten suurteoksiin. Joskus tällaisten levyjen parasta antia on moniarvoistumisen ilo, mutta nyt iloa tuo myös herkullisen suoraviivainen musiikki.

  • Mezzo Melis Jaatisen profiililevyllä Skandinavia kohtaa Pariisin

    Levyarvostelu

    Norjassa ja Suomessa opiskellut, Oslossa asuva mezzosopraano Melis Jaatinen on vakiinnuttanut paikkansa etenkin pohjoismaiden oopperalavoilla, mutta omaa levyä on jouduttu odottamaan - tähän asti. Alban julkaisema uutuus "Impressions du nord" esittelee paitsi pätevän laulajan myös kiinnostavan ohjelmistonurkkauksen: Skandinaavisen kansallisromantiikan ranskalaiset vaikutteet ovat tuottaneet intensiivistä, tumman sävykästä musiikkia, joka sopii Jaatisen äänelle.

  • Kotimaiset Vasks-tulkinnat kestävät vertailun

    Levyarvostelu

    Latvialainen säveltäjä Peteris Vasks on noussut mystisen minimalismin kansainväliseksi kärkinimeksi immersiivisellä tunnemusiikillaan. Alban uutuuslevyllä Vasks-tarjontaa lisää säveltäjän ystävä, kapellimestari Juha Kangas, joka Tallinnan kamariorkesterin kanssa on taltioinut kaksi Vasksin suosittua konserttoa. Solisteina sellisti Marko Ylönen ja alttoviulisti Lilli Maijala joutuvat kovaan kansainväliseen vertailuun - mutta pärjäävät hyvin, päätellen siitä että oma sieluni liikahtaa, ja vieläpä Vasksin tarkoittamaan suuntaan.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua