Hyppää pääsisältöön

Sinfoniaorkesteri ei alistu Ismo Alangon bändiksi - ja se on hyvä

Vuosikymmen sitten Radion sinfoniaorkesteri kutsui solistikseen maamme karismaattisimman popparin Ismo Alangon ja tilasi hänen hiteistään sovitukset ihan oikeilta säveltäjiltä, niin että sinfoniaorkesteri voisi soittaa omalla äidinkielellään eikä taantuisi crossover-kuorrutteeksi. Kapellimestari Jaakko Kuusisto on jatkanut projektin kehittelyä, ja nyt tarjolla on uutuuslevy, jolla Ismo Alangon bändinä soittaa Oulu Sinfonia. Meno on rajua - kuten kuuluukin.

Kaiken maailman kehtolauluja / Ismo Alanko & Oulu Sinfonia
Kaiken maailman kehtolauluja / Ismo Alanko & Oulu Sinfonia Uudet levyt

Lauluntekijänä Alanko on tavannut yhdistää särmikkäät, vimmaiset tekstinsä kirveellä veistettyihin melodioihin, jotka yhdessä hyvän bändin kanssa ankkuroivat kokonaisuuden Suomi-rockiksi. Mutta minusta tuntuu, että tuttujen Alanko-hittien koko potentiaali vapautuu vasta nyt, kun paketista poistetaan rock-viitteet. Modernin sinfoniaorkesteri-ilmaisun kiivas, omapäinen rikkaus ja Alangon karisma yhdistyvät tavalla, joka saa minut kuuntelemaan Hullun papereita, Taiteilijaelämää ja muita hittejä avoimemmin, ilman rock-ennakkoluuloja, katarttisena taiteena jota ne ovat.

Etenkin Lotta Wennäkosken modernismi, Markus Fageruddin postmodernismi ja Kimmo Hakolan neoromantiikka sopivat Alangon taiteen kohottajiksi. Timo Hietala ja Marzi Nyman kulkevat sovituksissaan sovinnaisempia polkuja, mutta ymmärtävät silti, että projektin arvo on nimenomaan rock-elementtien poissaolossa. Jaakko Kuusiston sovittama Anteeksiantaja tremoloineen ja kellopeleineen, vaskivalleineen ja studiojousineen on tarpeellinen hengähdystauko levyn keskellä, mutta enempää isoa orkesteriviihdettä projektin idea ei olisi kestänyt.

Nykyaikaiseksi taidemusiikiksi sovitetut kappaleet toimivat levyllä parhaiten, koska Ismo Alangon lauluäänestä ei ole viihdeorkesterin solistiksi. Mutta kun hän manaa päihdehuuruisia säkeitään sinfoniaorkesterin edessä, homma sujuu vähintään yhtä uskottavasti kuin rokkibändin keulilla. Siitä on kiittäminen myös äänitystä, jossa orkesteri soi täyteläisen akustisesti, mutta yhdistyy silti vahvistettuun rock-lauluun. Tämä on tietysti vaatinut, että äänitykset tehdään eri tiloissa. RSO:n alkuperäisessä livekonsertissa homma ei todellakaan onnistunut yhtä hyvin.

Levyltä on valitettavasti jätetty pois muutama mielenkiintoinen sovitus, joita esimerkiksi Kirmo Lintinen ja Juhani Nuorvala tekivät projektia varten. Mutta kenties tunnin kesto riittää, koska viesti tulee selväksi: Genret yhdistyvät parhaiten, kun osapuolet saavat olla mitä ovat. Sinfoniaorkesterista ei kannata tehdä Ismo Alangon bändiä, koska sillä on enemmän annettavaa itsenään.

Ismo Alanko & Oulu Sinfonia, joht. Jaakko Kuusisto: Kaiken maailman kehtolauluja. Sov. Marzi Nyman, Lotta Wennäkoski, Timo Hietala, Markus Fagerudd, Jaakko Kuusisto ja Kimmo Hakola. (Fullsteam Records, 19439913762)

Kuuntele Uudet levyt 14.10.2021, toimittajana Kare Eskola.

  • Maa oli Pietari Brahen luutunsoittoon sangen tyytyväinen

    Levyarvostelu

    1600-luvulla elänyt Pietari Brahe tunnetaan Suomen kuvernöörinä, joka laittoi hallintoa, kulttuuria ja arkielämää kuntoon sivistyneellä otteella ja siksi päätyi kansallisuusaatteen monumentiksi. Nykyajan musiikki-ihmisenä haluan ajatella, että Pietari Brahen suosio poliitikkona johtui siitä, että hän harrasti musiikkia. Brahen taidoista luutunsoittajana on jäänyt todisteeksi nuottikirja, johon hän kopioi suosikkikappaleensa opiskeluaikanaan Saksassa, ja Mikko Ikäheimon uutuuslevyn myötä pääsemme eläytymään nuoren Brahen musiikkimakuun.

  • Valoisa perusvigilia Latvian-tehtaalta

    Levyarvostelu

    Kaikki tietävät että Latvian radiokuoro on taitava, ja kaikki tietävät, että silloin tällöin se levyttää ortodoksista kirkkomusiikkia, jota Ondine innolla julkaisee. Siksi uusien levyjen tulvasta voisi perustellusti poimia jotain aivan muuta. Mutta toisaalta Latvian kuorotehtaan uusin valmiste, Aleksandr Gretshaninovin vigilia, on valonhohtoista, täyteläistä ja yksinkertaista kuoroherkkua, joka mainiosti sopii marraskuun lohtumusiikiksi.

  • Sibeliuksen pientä pianomusiikkia niin hyvin kuin se antaa myöten

    Levyarvostelu

    Suomalaisen kansallisromantiikan pienistä pianokappaleista on joskus vaikea ammentaa musiikkia, mutta pianisti Janne Mertanen on siinä onnistunut. Esimerkiksi Mertasen hiljattainen suursaavutus, viiden levyn Sibelius-boksi, on tyylikkäin, tasapainoisin ja musikaalisin katsaus Sibeliuksen opusnumeroituun eli varsinaiseen pianomusiikkiin. Nyt Mertanen on jatkanut projektia kaapimalla laarinpohjalta mukaan myös Sibeliuksen opusnumeroimattomia pianokappaleita. Mokomaa silppua ei Mertasen taikakosketuskaan muuta kullaksi, mutta musiikkia hän kaivaa esiin niin paljon kuin se on mahdollista.

  • Pehmeän luutun syleilyyn

    Levyarvostelu

    Ruotsalaissyntyinen luuttuguru Jakob Lindberg on saanut käsiinsä harvinaisen, ikivanhan luutun, jonka pehmeää, henkevää sointia olen aiemminkin ylistänyt Uudet levyt -ohjelmassa. Nyt Lindberg luuttuineen on tarttunut Bachin musiikkiin, mikä vaatii näkemyksellistä sovitustyötä. Lindbergin kokemus ja hänen luuttunsa erityinen sointi kuuluvat BISin julkaisemalla levyllä, mutta omassa levyhyllyssäni kilpailu on kovaa tälläkin erikoisalalla.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua