Hyppää pääsisältöön

Vikingur Olafsson on paras pianisti juuri nyt

Islantilainen Vikingur Olafsson on monin tavoin maailman paras pianisti, mistä kertoo sekin kotoinen seikka, että kollegani Aki Yli-Salomäen kanssa joudumme jakamaan vuorot Olafssonin uutuuksien arvioimiseen. Nyt on minun vuoroni, ja se on hyvä, sillä tuoreella DG:n julkaisulla Olafsson soittaa Mozartin ja aikalaisten musiikkia herkullisesti ja herkästi.

Vikingur Olafsson: Mozart & Contemporaries
Vikingur Olafsson: Mozart & Contemporaries Uudet levyt

Vikingur Olafssonin levyissä tiivistyy se, millä 2020-luvun taidemusiikissa pärjää. Ei riitä, että on teknisesti suvereeni ja tyyliltään omaperäinen. Lisäksi pitää osata kuratoida - ja Olafsson osaa. Hän rakentaa ikäkulusta resitaaliperinteestä poikkeavia ohjelmistoja, jotka sopivat täydellisesti hänen taiteilijuuteensa tai pitäisikö sanoa brändiinsä, mutta samalla kuljettavat hänen tarinaansa eteenpäin, uusille alueille.

Glassin, Bachin ja Debussy-Rameau -yhdistelmän jälkeen tuntuu luontevalta, että Olafsson jatkaa musiikin kartoittamista Mozart-levyllä. Yhtä luontevaa on se, että hän kuratoi ohjelmaksi tuntemattomia pikkukappaleita ja yksittäisiä sonaattiosia paitsi Mozartilta myös Galuppilta, Cimarosalta, Joseph Haydnilta ja C.P.E. Bachilta. Ja kuinka ollakaan, kappaleista punoutuu yhtenäinen narratiivi, jossa jokaisella kappaleella on paikkansa. Joku yksittäinen sonaattiosa hahmottuu preludiksi, joku toinen välisoitoksi. Sävellajien, karaktäärien ja tempojen suhteissa on aina dramatiikkaa. Olafssonin rohkeutta kuvaa, että jos kokonaisuuteen sopivaa osaa ei ole muuten löytynyt, Olafsson on sovittanut sen itse tai lainannut sovituksen toiselta aikakaudelta. Puristien mielestä on varmasti röyhkeyden huippu lopettaa Mozart-levy Lisztin hempeään Ave verum corpus -sovitukseen, mutta Olafssonin narratiivia se vain vahvistaa.

Tietysti kokonaisuus kuulostaa varsin paljon Vikingur Olafssonilta - eli hellältä kimmellykseltä, taivaallisen kevyeltä ketteryydeltä, hitauden ja hiljaisuuden äärettömyydeltä ja niiden ehdoilla syntyvältä dynamiikalta. Mutta ei tämä itseilmaisu Mozartin ja aikalaisten osuutta himmennä, päin vastoin. On heille kunniaksi, että heidän musiikkinsa elää myös 2020-luvun ehdoilla.

Omien kuulokkeideni voimasoitossa Vikingur Olafssonia on jo ennestään paljon, ja uutuus nousee sinne ilman muuta. Sitä en tiedä, kestääkö Olafssonin taide aikaa vai muuttuuko se pelkäksi instagram-kuvaksi tästä hetkestä. Mutta on sitä mukava kuunnella juuri nyt.

"Mozart & Contemporaries", säv. Baldassare Galuppi, W.A. Mozart, C.P.E. Bach, Domenico Cimarosa, Joseph Haydn. - Vikingur Olafsson, piano. (Deutsche Grammophon, 4860525)

Kuuntele Uudet levyt 14.10.2021, toimittajana Kare Eskola.

  • Maa oli Pietari Brahen luutunsoittoon sangen tyytyväinen

    Levyarvostelu

    1600-luvulla elänyt Pietari Brahe tunnetaan Suomen kuvernöörinä, joka laittoi hallintoa, kulttuuria ja arkielämää kuntoon sivistyneellä otteella ja siksi päätyi kansallisuusaatteen monumentiksi. Nykyajan musiikki-ihmisenä haluan ajatella, että Pietari Brahen suosio poliitikkona johtui siitä, että hän harrasti musiikkia. Brahen taidoista luutunsoittajana on jäänyt todisteeksi nuottikirja, johon hän kopioi suosikkikappaleensa opiskeluaikanaan Saksassa, ja Mikko Ikäheimon uutuuslevyn myötä pääsemme eläytymään nuoren Brahen musiikkimakuun.

  • Valoisa perusvigilia Latvian-tehtaalta

    Levyarvostelu

    Kaikki tietävät että Latvian radiokuoro on taitava, ja kaikki tietävät, että silloin tällöin se levyttää ortodoksista kirkkomusiikkia, jota Ondine innolla julkaisee. Siksi uusien levyjen tulvasta voisi perustellusti poimia jotain aivan muuta. Mutta toisaalta Latvian kuorotehtaan uusin valmiste, Aleksandr Gretshaninovin vigilia, on valonhohtoista, täyteläistä ja yksinkertaista kuoroherkkua, joka mainiosti sopii marraskuun lohtumusiikiksi.

  • Sibeliuksen pientä pianomusiikkia niin hyvin kuin se antaa myöten

    Levyarvostelu

    Suomalaisen kansallisromantiikan pienistä pianokappaleista on joskus vaikea ammentaa musiikkia, mutta pianisti Janne Mertanen on siinä onnistunut. Esimerkiksi Mertasen hiljattainen suursaavutus, viiden levyn Sibelius-boksi, on tyylikkäin, tasapainoisin ja musikaalisin katsaus Sibeliuksen opusnumeroituun eli varsinaiseen pianomusiikkiin. Nyt Mertanen on jatkanut projektia kaapimalla laarinpohjalta mukaan myös Sibeliuksen opusnumeroimattomia pianokappaleita. Mokomaa silppua ei Mertasen taikakosketuskaan muuta kullaksi, mutta musiikkia hän kaivaa esiin niin paljon kuin se on mahdollista.

  • Pehmeän luutun syleilyyn

    Levyarvostelu

    Ruotsalaissyntyinen luuttuguru Jakob Lindberg on saanut käsiinsä harvinaisen, ikivanhan luutun, jonka pehmeää, henkevää sointia olen aiemminkin ylistänyt Uudet levyt -ohjelmassa. Nyt Lindberg luuttuineen on tarttunut Bachin musiikkiin, mikä vaatii näkemyksellistä sovitustyötä. Lindbergin kokemus ja hänen luuttunsa erityinen sointi kuuluvat BISin julkaisemalla levyllä, mutta omassa levyhyllyssäni kilpailu on kovaa tälläkin erikoisalalla.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua