Hyppää pääsisältöön

Jyväskylä Sinfonia jatkaa esimerkillisesti aikamme musiikin taltioimista

Kapellimestari Ville Matvejeff on johdatellut Jyväskylä Sinfoniaa hyvinkin eri tyyppisistä taltioimisprojekteista toiseen. Yhdistävä tekijänä on ollut etenkin aikamme musiikkiin keskittyminen. Sama kunnioitettava linjanveto jatkuu edelleen, kun orkesterin uusimmalla julkaisulla kuullaan ranskalaisen Éric Tanguyn (s. 1968) orkesterikappale Matka sekä viulu- ja klarinettikonsertto.

Eric Tanguy äänitteen kansi
Eric Tanguy äänitteen kansi Éric Tanguy

Vuonna 2017 valmistunut klarinettikonsertto on enemmän tai vähemmän jatkuvassa liiketilassa. Avausosassa klarinetisti Pierre Génisson hyppyyttää pienfraaseja lakkaamatta ylös ja alas. Hieman hillitymmin ja vaimennetummin etenevä keskiosa kuljettaa kohti uutta rynnistystä. Pisimmän korren teoksista tuntuu vetävän tänä vuonna taltioitu viulukonsertto. Parikymmentä vuotta aiemmin sävelletty viulukonsertto tuntuu etenevän vapautuneemmin ja maltillisemmalla otteella. Siinä Tanguyn hienostunut ranskalaiskolorismi soi parhaimmillaan intiimisti ja lyyrisesti, kuten hitaassa osassa Dolce. Viulisti Júlia Pusker tekee laadukasta jälkeä. Melodiat hehkuvat niin ala- kuin ylärekisterissä intensiivisesti. Rytmisesti soitto on ärhäkkää ja jäntevää. Matvejeff pitää solistien ja orkesterin välisen, aikoin kiemuraisenkin vuoropuhelun jäsenneltynä.

Orkesterin tilausteos Matka on valmistunut Sibeliuksen juhlavuoden mainingeissa. Äänistö kulkee vähitellen useammassa aallossa voimistuen ja huipentuen kohti odotettua, sitä kaikkein voimallisinta päätösmylläystä.

Tämän tyyppisillä taltioimisprojekteilla on epäilemättä suotuisa vaikutus orkesterin soinnin kehittämiseen ja henkiseen vireystilaan. Näiden taltiointien perusteella on Jyväskylä Sinfonia hyvän kehityksen tiellä.

Kuuntele Uudet levyt 21.10.2021, toimittajana Aki Yli-Salomäki.

  • KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    Äänitysprojektien toteuttaminen pandemiaolosuhteissa ei useimmiten ole ihan suoraviivainen prosessi. Tämän sai omakohtaisesti todeta myös 50-vuotisjuhlavuottaan viettävä Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri. Lykkäyksistä huolimatta saatiin ensimmäinen julkaisu uuden taiteellisen johtajan viulisti Malin Bromanin kanssa tehtyä.

  • Eero Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Säveltäjä Eero Hämeenniemen (s. 1951) itsenäisen ajattelun tulokset ovat viime vuosikymmenten aikana löytäneet muotonsa niin soivassa ja kuin kirjallisessakin muodossa. Tällä kertaa puhuu muusikko Hämeenniemi, jonka pianoimprovisaatiot heijastelevat muun muassa jazz-, gospel-, barokki- ja karnaattista musiikkia.

  • Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Säveltäjä Erkki Melartinin (1875–1937) musiikkia ei äänitteillä tai konsertiohjelmistoissa liian usein vastaan tule. Tämä on tietysti harmillista, koska Melartinin herkkävireistä äänistöä kuulisi mielellään enemmänkin. Melartin hehkui etenkin orkesterisäveltäjänä, mutta muutakin kiinnostavaa hänen tuotannostaan löytyy.

  • Seitakuoro juhlii ensitaltoinneilla

    Seitakuoro juhlistaa neljällä uudella ensitaltoinnilla

    Rovaniemellä toimiva Seitakuoro on yksi pohjoisen tärkeistä kulttuuritoimijoista ja lappilaisen identiteetin ylläpitäjistä. Kadri Joametsin johtaman kokoonpanon uusin julkaisu huipentaa kymmenen vuotta sitten alkaneen Lappi-trilogian. Edeltävillä levyillä soi pääosin vuosien varrella kuoron konserteissa tutuksi tullut ohjelmisto.