Hyppää pääsisältöön

Seilin saarella on arvoituksellinen hauta, jonka tarina on nyt paljastunut – taustalla äidin ja pojan traaginen kohtalo

Seilin saareen perustettiin 1600-luvulla leprasairaala, joka myöhemmin muuttui mielisairaalaksi. Parantumattomasti mielisairaat suljettiin Seiliin usein loppuelämäkseen. Seilin hautausmaalle on haudattu mielisairaalan potilaita, joiden elämäntarinat ovat usein hyvin traagisia. Tässä on yksi tarina, tai oikeastaan kaksi tarinaa, autonomian ajan sortovuosilta.

Seilin saaren historia kiehtoo monia, ja saaresta on tullut suosittu turistikohde. Vierailin Seilissä koulujen alettua elokuussa, jolloin saarella oli hieman hiljaisempaa. Sain rauhassa ihailla Seilin hienoa vanhaa kirkkoa ja sen vieressä olevaa hautausmaata, johon on haudattu sekä saaren paikallisia asukkaita että mielisairaalan hoitajia ja potilaita.

Hautausmaalla kiinnitin huomioni aivan kirkon vieressä olevaan isohkoon hautaan. Se oli selvästi jonkun tärkeän henkilön hauta, koska se oli hyvin lähellä kirkkoa ja koska hauta oli niin suuri. Ensin ajattelin, että voisiko kyseessä olla sairaalan ylihoitaja.

Olivia Borodkinin hauta Seilin hautausmaalla.
Olivia Borodkinin hauta Seilin hautausmaalla. Olivia Borodkinin hauta Seilin hautausmaalla. Kuva: Harri Alanne / Yle Mihail Borodkin,Seili,Seilin kirkko,hautausmaat

Hautakivessä luki kaptenskan Olivia Borodkin 1821-1910. Kaptenskan? Eli kapteenin rouva? Oliko kyseessä sittenkin jonkun paikallisen merikapteenin tai sotilaan vaimo?

Jo hautausmaalla etsin tietoa Oliviasta kännykästäni. En löytänyt juuri mitään Oliviasta, paitsi pari mainintaa, että hänen poikansa oli "Suomen syöjä" Mihail Mihailovitsh Borodkin.

Kiinnostuin toden teolla. Ihmettelin miten Suomessa syntyneestä ja suomalaisen äidin pojasta tuli Suomen syöjä, joka halusi purkaa Suomen erityisaseman ja liittää maan tiukemmin Venäjään? Ja miksi Olivia oli haudattu Seiliin?

Edessäni oli mysteeri, jota oli yksinkertaisesti pakko ryhtyä selvittämään.

Kuka oli Olivian poika Mihail Borodkin?

En ollut aikaisemmin kuullut Mihail Borodkinista. Kun pääsin tietokoneen äärelle, ryhdyin selvittämään asiaa tarkemmin.

Kansallisbiografian mukaan Mihail Borodkin (1852-1919) valmisteli Suomen erillisen sotaväen lakkauttamista vuonna 1901. Hän kirjoitti monia teoksia Suomen historiasta, mutta ne eivät ansioistaan huolimatta saaneet tunnustusta Suomessa.

Haastattelin Kristiina Kalleista. Kristiina on Helsingin yliopiston poliittisen historian dosentti ja Keisariaika-tutkijaverkoston perustajajäsen ja koordinaattori. Kristiina jos kuka tuntee autonomian ajan historian. Hänelle Mihail Borodkin on toki tuttu nimi.

Kristiinan mukaan Borodkinin merkitys Suomen historiassa tulee sekä hänen historiatutkimustensa että Nikolai Bobrikov -yhteytensä kautta. Borodkinin ja suomalaisten vihaaman kenraalikuvernööri Bobrikovin yhteys oli kiinnostava tieto. Kävi ilmi, että Borodkin oli Bobrikovin hyvä ystävä ja avustaja.

Borodkinilla näytti olevan iso rooli Suomen historiassa.

Kristiina käyttäisi Borodkinista nimitystä "isovenäläinen". Isovenäläiset ajoivat keisarikunnan mahdollisimman suurta yhtenäisyyttä. Isovenäläisestä näkökulmasta Suomen suuriruhtinaskunta näyttäytyi poikkeuksellisen itsenäisenä alueena, joka haluttiin 1800-luvun lopulla liittää tiukemmin keisarikunnan yhteyteen.

Takaisin Seilin saareen

Päätin tehdä Oliviasta ja Mihailista radio-ohjelman. Kuuntele Suomen syöjä, joka rakasti Suomea

Syyskuussa palasin Seiliin selvittämään Olivian tarinaa. Pyysin mukaani Kansallisarkistossa työskentelevän Anne Wileniuksen, joka tuntee saaren historian hyvin. Anne työskenteli aikaisemmin Seilin kirkon hoitajana, ja hän on myös tutkinut Seilin mielisairaalaan arkistoa, jota säilytetään Kansallisarkiston Turun toimipisteessä.

Annekin oli kiinnittänyt huomiota hautaan, joka on hautausmaan suurin hauta. Annen mukaan haudan sijainti aivan kirkon vieressä kertoo siitä, että henkilö tai hänen sukunsa on ollut merkittävä.

Annelta sain tietää, että Olivia oli mielisairaalan potilas. Seilin potilaskirjanpidon mukaan Olivia saapui Seiliin vuonna 1869 ja vietti siellä neljä vuosikymmentä.

Mutta miksi Olivia päätyi Seiliin? Miten hänen pojastaan tuli Suomen syöjä?

Bomarsundin tragedia

Olivian tarina alkoi selvitä, kun etsin tietoa Kansalliskirjaston digitoimista vanhoista sanomalehdistä. Kiinnitin huomioni lyhyeen artikkeliin, joka julkaistiin monessa suomalaisessa sanomalehdessä keväällä vuonna 1899:

"Öwersti Borodkinin isä oli aikoinaan alikapteeni ja palveli Ahvenanmaalla rangaistuskomppanian päällikkönä. Mutta alaistensa sotilaitten rääkkäämisestä hän menetti virkansa ja alennettiin tavalliseksi sotamieheksi. Siten hän ei voinut enää pitää huolta lapsistaan, joita hänellä oli useampia Suomesta syntyisin olevan vaimonsa kanssa. Vaimonsa sukulaiset ottivat silloin pitääkseen huolta lapsista. Ja niinpä Mihail Borodkin joutui erään suomalaisen, tosin venäläisessä virassa palvelleen enonsa kasvatettavaksi."

Mitä Ahvenanmaan Bomarsundissa 1800-luvun puolivälissä oikein tapahtui?

Oliko tässä syy miksi Olivia joutui Seiliin? Menettikö hän mielenterveytensä sen vuoksi, että hän joutui luopumaan lapsistaan?

Etsin netistä lisää tietoa Bomarsundin tapahtumista. Löysin ruotsinkielisen nettiartikkelin, joka vaikutti viittaavaan tapahtumiin. Artikkelin kirjoittaja oli Christoffer Sundman. Sain hänen yhteystietonsa Ahvenanmaan maakuntamuseosta.

Otin yhteyttä Christofferiin, joka osoittautui jättipotiksi: hän on selvittänyt hyvin paljon Borodkinin elämänvaiheita arkisto- ynnä muista lähteistä. Mihail Borodkin oli hänen isoäitinsä eno.

Christoffer oli selvittänyt myös sitä, mitä Bomarsundissa tapahtui 1800-luvun puolivälissä.

Piirros Bomarsundin linnoituksesta.
Bomarsundin linnoitus. Piirros Bomarsundin linnoituksesta. Kuva: Johan Knutson, alkuperäisen kuvan tekijä Adler und Dietze, Museovirasto Bomarsund

Olivian mies alikapteeni Mihail Ivanovitsh Borodkin todellakin palveli linnoituksessa rangaistuskomppanian päällikkönä. Häntä alettiin kuitenkin epäillä väärinkäytöksistä.

Oikeusprosessi kesti pitkään, ja vuonna 1854 hänet todettiin syylliseksi yksityisten urakoiden teettämisestä, kirjanpidon laiminlyönneistä, vankien vaatetuksen ja ruuan laadusta huolehtimatta jättämisestä, ja mikä pahinta kuolemantuottamuksesta; hän oli ruoskinut erään vangin hengiltä.

Mihail Ivanovitsh tuomittiin ja alennettiin tavalliseksi sotamieheksi. Hän menetti tulonsa ja eläkkeensä, mikä oli katastrofi monilapsiselle perheelle.

Kaiken kukkuraksi pian tuomion jälkeen englantilaiset ja ranskalaiset joukot valloittivat Krimin sodassa Bomarsundin linnoituksen. Mihail Ivanovitsh joutui pariksi vuodeksi sotavangiksi Englantiin. Borodkinien perhe oli puilla paljailla. Rahaa ei ollut edes ruokaan.

Olivia vetosi suoraan keisariin miehensä upseerinarvon ja eläkkeen palauttamiseksi:

"Kaikkein armollisin Keisari! Teidän Keisarillisen korkeutenne mitä pyhimmät kruunajaiset, joita kunnioitettiin monien hallitsijoiden armonosoituksin herättivät minussa rohkeuden laskea Teidän jalkojenne juureen mieheni kohtalon, mitä alamaisimmin pyytäen sen helpottamista: hänen upseerinarvonsa palauttamista siten, että hänet määritettäisiin palvelemaan invalidijoukoissa, joissa hän vanhuudestaan huolimatta, voimiensa mukaan ja sammumattomalla kiihkollaan voisi jatkaa palvelusta ja sitä kautta saavuttaa ainoan keino ruokkia suuren perheensä."

Keisarilta herui vain pieni kertakorvaus.

Olivia ja Mihail Ivanovitsh joutuivat luopumaan lapsistaan.

Mihail Mihailovitsh päätyi Olivian veljen luo Sipooseen. Christoffer Sundmanin mukaan Mihail kuitenkin viihtyi vauraan enonsa kartanossa. Myöhemmin hänelle järjestettiin opiskelupaikka Pietarin lähellä sijaitsevasta Hatshinan orpokoulusta. Kesäisin hän palasi enonsa luo Sipooseen.

Mihail Mihailovitsh päätti lähteä sotilasuralle. Hän pääsi kadettikouluun Konstantinovin sotilasakatemiaan. Kaikista Suomi-yhteyksistään huolimatta hänestä tuli identiteetiltään venäläinen.

Mihail Borodkin univormussa.
Vänrikki Mihail Borodkin. Mihail Borodkin univormussa. Kuva: Christoffer Sundmanin yksityiskokoelma Mihail Borodkin

"Hän piti itseään venäläisenä. Hän oli todella konservatiivi. Hänelle oli tärkeää itsevaltius, ortodoksinen kirkko ja venäjän kieli. Hänen tulkintansa historiasta oli se, että Suomi oli valloitettu venäläisin asein ja liitetty Venäjään maakunnaksi", sanoo Christoffer Sundman.

Suomen suuriruhtinaskunnalla oli oma tulliraja, oma valuutta, omat postimerkit, mutta Christofferin mukaan Borodkin piti pahimpana asiana sitä, että Suomi oli saanut oman asevelvollisuusarmeijan, joka ei kuitenkaan ollut velvoitettu puolustamaan koko Venäjää vaan vain Suomea.

"Se kismitti häntä suunnattomasti."

Mikä teki Mihail Mihailovitshista näin venäläismielisen kaikista Suomi-yhteyksistä huolimatta?

Minusta näytti siltä, että Borodkinin tausta saattoi olla tässä merkittävä tekijä. Borodkin lähti sotilasuralle, ja hänen isänsä saama tuomio ja äitinsä mielisairaus olivat varmasti rasitteita. Venäjän armeijan upseerina hänen oli ehkä pakko rakentaa identiteettinsä venäläisyyden varaan. Hänestä tuli isovenäläinen panslavisti, joka ajoi kiihkeästi Venäjän valtakunnan yhtenäisyyttä.

Ehkä se tarkoitti myös suomalaisen, hulluksi tulleen, äidin unohtamista.

Seilin mielisairaalan arkistossa

Jatkoin Anne Wileniuksen kanssa Olivian vaiheiden selvittämistä Seilin arkistossa. Olivia joutui Seiliin vuonna 1869 loppuelämäkseen. Hänen diagnoosikseen oli merkitty "paranoia kronika" eli jonkinlainen krooninen vainoharhaisuus.

Annen mukaan Seiliin saapuneilla potilailla oli usein takanaan jonkinlainen laitoskierre muissa hoitolaitoksissa. Seiliin päätyivät niin kutsutut parantumattomasti sairaat.

Anne löysi Seilin arkiston kirjeenvaihdon joukosta kirjeen, jossa luetellaan Lapinlahden sairaalasta Seiliin siirtyneet potilaat. Olivian nimi on heidän joukossaan, ja kirjeen mukaan hän joutui Lapinlahteen jo vuonna 1861.

Olivia Borodkin valokuvassa katsoon kameraan.
Olivia Borodkin. Olivia Borodkin valokuvassa katsoon kameraan. Kuva: Christoffer Sundmanin yksityiskokoelma Mihail Borodkin

Mihail oli siis alle 10-vuotias, kun hänen äitinsä joutui mielisairaalaan. Katkesiko äidin ja pojan yhteys? Pitikö Mihail mitenkään yhteyttä äitiinsä? Siitä tai Olivian muiden lasten yhteydenpidosta emme Anne Wileniuksen kanssa löytäneet mitään viitteitä Seilin arkistosta. Tosin arkisto on hyvin hajanainen, ja kaikkia yksittäistä potilasta koskevia tietoja voi olla vaikea löytää.

Venäläisten lehtien kirjeenvaihtaja

Borodkin ryhtyi 1880-luvun alussa julkaisemaan nimimerkillä "Abow" Suomea koskevia kirjoituksia venäläisissä sanomalehdissä. Kirjoituksissa Borodkin arvosteli Suomen suuriruhtinaskunnan erityisasemaa Venäjän keisarikunnassa. Suomalaiset sanomalehdet noteerasivat kirjoitukset usein närkästyneesti.

Borodkin opiskeli sotilastuomariksi ja palveli Helsingin lisäksi Vilnassa, Varsovassa ja Pietarissa.

Suomen ja Venäjän välit olivat vielä melko hyvät 1860- ja 70-luvuilla. Seuraavalla vuosikymmenellä keisari Aleksanteri III havahtui Suomen erityisasemaan ja siihen, että Suomi alkoi yhä enemmän muistuttaa oikeata valtiota. Aleksanteri III vaati, että asialle pitää tehdä jotain.

1890-luvun alussa Borodkin muutti Pietariin. Sotaministeriössä hän valmisteli erilaisissa komiteoissa Suomen erillisen sotaväen uudistamista. Borodkin myös tutustui Suomen tulevaan kenraalikuvernööriin Bobrikoviin ja heistä tuli hyviä ystäviä.

Suomen asevelvollisuusarmeijan lakkauttaminen oli asialistan kärjessä, kun keisari Nikolai II nimitti Bobrikovin Suomen kenraalikuvernööriksi vuonna 1898.

Ensimmäinen sortokausi

Bobrikov pyysi tuolloin Pietarissa asunutta Borodkinia avukseen Helsinkiin, mutta Borodkin kieltäytyi.

Christoffer Sundmanin mukaan syy oli käytännön sanelema. Samana vuonna suomalaisissa sanomalehdissä oli levinnyt tieto, että juuri Borodkin oli Suomen asemaa venäläisissä sanomalehdissä arvostelleen Abow-nimimerkin takana. Borodkinista kirjoitettiin hyvin myrkyllisesti suomalaisissa sanomalehdissä. Borodkin päätteli, että Helsingissä työskentely olisi hankalaa, joten hän päätti avustaa Bobrikovia Pietarista käsin.

Christofferin mukaan Borodkinin ja Bobrikovin yhteydenpito oli kuitenkin tiivistä.

Bobrikov kysyi lähes joka käänteessä Borodkinilta neuvoa.

Bobrikovin kautta kutsutaan myös ensimmäiseksi sortokaudeksi. Sortotoimet alkoivat toden teolla Helmikuun manifestilla vuonna 1899. Sen avulla venäläiset kykenivät sivuuttamaan Suomen omat säätyvaltiopäivät ja suomalaiset päätöksenteosta. Bobrikov pisti vauhdilla käyntiin paljon muitakin toimenpiteitä, joilla Suomen erityisasemaa purettiin ja maata venäläistettiin.

Eugen Schauman ampuu kenraalikuvernööri Bobrikovia
Eugen Schauman ampuu kenraalikuvernööri Bobrikovia Kuva: Museovirasto Nikolai Bobrikov,Eugen Schauman,Sortovuodet 1994–2004,autonomian aika

Bobrikovin vastustaminen yhdisti suomalaiset. Eugen Schauman kuitenkin toimi yksin, kun hän ampui Bobrikovin vuonna 1904.

Ihmeellistä kyllä, Bobrikovin murhasta ei koitunut juuri mitään rankaisutoimenpiteitä. Pietarissakin todettiin, että Bobrikovin politiikka ei ollut toiminut, vaan se oli yhdistänyt suomalaiset Venäjää vastaan.

Christoffer Sundman arvelee, että Bobrikovin murha oli järkytys Borodkinille. Tämä oli ollut paitsi perheystävä, myös tehokas sotilas, joka vei uudistuksia nopeasti eteenpäin. Borodkin ihaili Bobrikovia ja kutsui häntä sotatieteiden Rubinsteiniksi.

Suomen syöjä, joka rakasti Suomea

Kaikesta huolimatta Borodkin julkaisi pari vuotta myöhemmin Hufvudstadsbladetin yleisöpalstalla kirjeen, jossa hän harmitteli suomalaisten sanomalehtien kirjoituksia. Niissä hänen sanottiin vihaavan suomalaisia. Borodkinin mukaan mikään ei ollut kauempana totuudesta. Hän rakasti Suomea ja suomalaisia. Hänen äitinsä oli suomalainen. Omasta mielestään hän oli kirjoittanut Suomen hyvistä puolista venäläiselle yleisölle enemmän kuin kukaan muu.

Borodkinin kirje ei herättänyt suomalaisissa vastarakkautta.

Toinen sortokausi alkoi muutama vuosi Bobrikovin murhan jälkeen. Tällä kertaa Borodkinin rooli oli hieman erilainen. Hän ryhtyi kirjoittamaan laajaa kokonaisuutta Suomen historiasta venäläisestä näkökulmasta. Borodkin aloitti suomalaisten rakastaman keisari Aleksanteri II:n valtakaudesta, jolloin Suomi oli saanut omat valtiopäivät. Borodkin todisteli, että suomalaiset olivat harhauttaneet keisaria ja saaneet erivapauksia petollisuudella.

Borodkinin teossarja on uskomattoman laaja, mutta se ei ole saanut tunnustusta Suomessa venäläisen näkökulmansa vuoksi.

Äidin ja pojan traaginen loppu

Olivia kuoli toisen sortokauden aikana vuonna 1910. Hän oli kuollessaan 88-vuotias. Hänen hautansa on aivan kirkon vieressä. Vaikka yritin selvittää asiaa, en saanut selville kuka haudan kustansi. Tai osallistuiko Mihail edes äitinsä hautajaisiin. Tai osallistuiko kukaan Olivian lapsista?

Seilin arkistossa huomasin, että sairaala ei ilmoittanut Olivian kuolemasta Mihailille vaan hänen sisarelleen Kalistalle.

Itseäni jäi vaivaamaan myös eräs yksityiskohta. Olivian haudassa hänen syntymäpäiväkseen on merkitty 10.3.1821. Kirkonkirjojen mukaan Olivia olisi kuitenkin syntynyt 12.3. Mihail Borodkin oli tarkka mies; jos hän olisi osallistunut hautajaisiin, voisi kuvitella, että hän olisi vaatinut päivämäärän korjaamista.

Venäjällä keisarivalta päättyi vuonna 1917 ja Suomikin itsenäistyi. Kaikki minkä varaan Mihail Borodkin oli rakentanut elämänsä ja minkä eteen hän oli työskennellyt romahti.

Borodkinin tarkkaa kuolinajankohtaa tai -paikkaa ei tiedetä. Todennäköisesti bolševikit tappoivat hänet keväällä vuonna 1919.

Ainoita konkreettisia asioita, mikä Suomessa muistuttaa Mihail Borodkinista on hänen äitinsä Olivian hauta Seilissä.

Olivia Borodkinin hauta Seilissä.
Olivia Borodkinin hauta Seilissä. Kuva: Christoffer Sundmanin yksityiskokoelma Mihail Borodkin,Seili,Seilin hospitaali

Kuuntele sarja Suomen syöjä, joka rakasti Suomea Yle Areenasta!