Hyppää pääsisältöön

Maa oli Pietari Brahen luutunsoittoon sangen tyytyväinen

1600-luvulla elänyt Pietari Brahe tunnetaan Suomen kuvernöörinä, joka laittoi hallintoa, kulttuuria ja arkielämää kuntoon sivistyneellä otteella ja siksi päätyi kansallisuusaatteen monumentiksi. Nykyajan musiikki-ihmisenä haluan ajatella, että Pietari Brahen suosio poliitikkona johtui siitä, että hän harrasti musiikkia. Brahen taidoista luutunsoittajana on jäänyt todisteeksi nuottikirja, johon hän kopioi suosikkikappaleensa opiskeluaikanaan Saksassa, ja Mikko Ikäheimon uutuuslevyn myötä pääsemme eläytymään nuoren Brahen musiikkimakuun.

Per Brahe's Lute Book - Mikko Ikäheimo
Per Brahe's Lute Book - Mikko Ikäheimo Uudet levyt

Pietari Brahen nuottikirjaa säilytetään Ruotsissa, Skoklosterin linnassa, ja se sisältää tabulaarit noin viiteenkymmeneen luuttukappaleeseen. Ohjelmisto ei paljasta Brahen musiikkiharrastuksesta suuria yllätyksiä: Hän soitti John Dowlandin hittejä ja muita tyyliteltyjä tanssisävelmiä niin kuin muutkin sivistyneet aatelispojat Keski-Euroopassa. Mukana on muutama tuttu koraalisävelmä kertomassa siitä, että Brahe opiskeli luterilaisessa yliopistossa.

Sisältönsä puolesta nuottikirja ei siis kelpaa osaksi suomalaisen musiikin suurta tarinaa, mutta hyvä silti, että Mikko Ikäheimo on rakentanut sen pohjalta levykokonaisuuden, jonka Pilfink on julkaissut. Ainakin minusta on hienoa eläytyä entisajan ylimysten musiikilliseen sivistykseen sekä suureen määrään yksinäisiä harjoitustunteja, jota perustasoisenkin luuttuohjelmiston hallinta vaatii. Ikäheimo toki soittaa paljon perustasoa korkeammalla, ja ohjelmistonkin hän on tyylikkäästi kohottanut Pietari Brahen nuottikirjaa paremmaksi ja moninaisemmaksi. Soitossa, ohjelmistossa ja myös Tomi Räisäsen äänityksessä on vahvasti läsnä tietty yksinäinen, kirkas lohdullisuus, johon kuulijan on luonteva eläytyä: Saksalaisessa yliopistossa Pietari Brahe oli tuleva suurmies, mutta hän oli myös yksinäinen nuori mies kaukana kotona.

"Per Brahe's Lute Book". - Mikko Ikäheimo, luuttu. (Pilfink, JJVCD-237)

Kuuntele Uudet levyt 25.11.2021, toimittajana Kare Eskola.

  • Monteverdi-valikoima hurmaa kuin pienoisooppera

    Levyarvostelu

    Barokkiguru Rinaldo Alessandrinin johtama laulu- ja soitinyhtye Concerto Italiano on levyttänyt Monteverdia ennenkin. Parin vuoden takainen valikoima Night poimi madrigaalimestarin aarrearkusta musiikkia sotaan ja rakkauteen, kun taas uutuus Daylight keskittyy lauluun, tanssiin ja flirttailuun. Kun näistä aiheista kasataan vetävä, pienoisoopperan kaltainen kokonaisuus, joka vieläpä esitetään kertakaikkisen makoisasti, on kevätkauden voimasoittolevy selvillä.

  • Belle époquen loistavaa laulutaidetta patriarkaatin varjoista

    Levyarvostelu

    Sopraano Laetitia Grimaldi ja pianisti Ammiel Bushakevitz ovat laatineet BIS-yhtiön uutuuslevylle ohjelmiston, joka erottuu edukseen taidemusiikin tasa-arvoistumisen tuottamassa levyvirrassa. Ombres-otsikon alla kokonaisuus esittelee Ranskan Belle époque -aikakauden naissäveltäjien laulutuotantoa, joka on jäänyt varjoihin taidemusiikkikulttuurin keskittyessä suurmiesten suurteoksiin. Joskus tällaisten levyjen parasta antia on moniarvoistumisen ilo, mutta nyt iloa tuo myös herkullisen suoraviivainen musiikki.

  • Mezzo Melis Jaatisen profiililevyllä Skandinavia kohtaa Pariisin

    Levyarvostelu

    Norjassa ja Suomessa opiskellut, Oslossa asuva mezzosopraano Melis Jaatinen on vakiinnuttanut paikkansa etenkin pohjoismaiden oopperalavoilla, mutta omaa levyä on jouduttu odottamaan - tähän asti. Alban julkaisema uutuus "Impressions du nord" esittelee paitsi pätevän laulajan myös kiinnostavan ohjelmistonurkkauksen: Skandinaavisen kansallisromantiikan ranskalaiset vaikutteet ovat tuottaneet intensiivistä, tumman sävykästä musiikkia, joka sopii Jaatisen äänelle.

  • Kotimaiset Vasks-tulkinnat kestävät vertailun

    Levyarvostelu

    Latvialainen säveltäjä Peteris Vasks on noussut mystisen minimalismin kansainväliseksi kärkinimeksi immersiivisellä tunnemusiikillaan. Alban uutuuslevyllä Vasks-tarjontaa lisää säveltäjän ystävä, kapellimestari Juha Kangas, joka Tallinnan kamariorkesterin kanssa on taltioinut kaksi Vasksin suosittua konserttoa. Solisteina sellisti Marko Ylönen ja alttoviulisti Lilli Maijala joutuvat kovaan kansainväliseen vertailuun - mutta pärjäävät hyvin, päätellen siitä että oma sieluni liikahtaa, ja vieläpä Vasksin tarkoittamaan suuntaan.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua