Suomalaisen kansallisromantiikan pienistä pianokappaleista on joskus vaikea ammentaa musiikkia, mutta pianisti Janne Mertanen on siinä onnistunut. Esimerkiksi Mertasen hiljattainen suursaavutus, viiden levyn Sibelius-boksi, on tyylikkäin, tasapainoisin ja musikaalisin katsaus Sibeliuksen opusnumeroituun eli varsinaiseen pianomusiikkiin. Nyt Mertanen on jatkanut projektia kaapimalla laarinpohjalta mukaan myös Sibeliuksen opusnumeroimattomia pianokappaleita. Mokomaa silppua ei Mertasen taikakosketuskaan muuta kullaksi, mutta musiikkia hän kaivaa esiin niin paljon kuin se on mahdollista.
Levyn otsikko "Finnish folk songs & discoveries" viittaa löytöihin, mutta oikeasti levyn kappaleet on hyvin dokumentoitu kansallissäveltäjämme teosluetteloon. Anna Pulkkisin teosesittelyt kuvaavat niiden syntyhistoriaa suurentelematta - kyse on harjoitelmista, luonnoksista, lahjoista ystäville, kesäloman tunnelmakuvauksista tai pikkupuuhista joululehtiin. Onneksi Mertanen aloittaa levyn kuudella kansanlaulusovituksella, jotka ovat kohtuullisen näkemyksellisiä tai ainakin viimeisteltyjä. Sibeliuksen persoonallinen tyyli lomittuu romanttiseen kansanlaulukäsitykseen, ja vaikka säveltäjä kaivaa tunnelmia laulujen alkuperäisistä sanoista, toisen mokoman kaivaa Mertanen. Tulkinnan arvo korostuu entisestään, kun levy jatkuu silpulla ja katkelmilla. Lempeällä otteella, selvillä karaktääreillä ja kirkkailla sointiväreillä Mertanen tulkitsee parhain päin sävellysten kömpelötkin käänteet, ja elegantti pianoäänitys viimeistelee musiikillisen uskottavuuden.
Mutta kuten Mertanen asian on kauniisti ilmaissut, Sibeliuksen pianomusiikki on vaihtelevaa ja toisinaan pianistista. Tämän tosiseikan taakse kätkeytyy monta musiikillisesti huonoa ideaa, jotka luonteva pianistisuus olisi voinut parantaa, sekä monta musiikillisesti hienoa ideaa, jotka epäluonteva pianistisuus pilaa. Mertanen onneksi ymmärtää sekä musiikin että pianismin päälle ja paikkaa kun tarvitaan. Parempaa asianajajaa Sibeliuksen pianomusiikki tuskin voi saada, mutta silti tämän levyn valikoimasta ei kansanlaulusovitusten lisäksi löydy kuin satunnaisia hetkiä, joissa Sibeliuksen nerous pilkahtaa.
Jean Sibelius: Suomalaisia kansanlauluja ja harvinaisuuksia pianolle. - Janne Mertanen. (Sony, 19439888582)
Kuuntele Uudet levyt 25.11.2021, toimittajana Kare Eskola.