Hyppää pääsisältöön

Nicholas Collon: Strauss halusi elää 1700-luvun kuplassa, jossa musiikki on täydellistä"

Kapellimestari Nicholas Collon
Kapellimestari Nicholas Collon Kuva: Petteri Sopanen / Yle kapellimestarit,Radion sinfoniaorkesteri,Nicholas Collon

Tämän konsertin teosten yhteinen nimittäjä on ajallinen läheisyys toiseen maailmansotaan. Miten se musiikissa näkyy?

Maailmansodan vaikutus musiikkiin oli mullistava. Suurimman muutoksen sodan jälkeen toivat Stockhausen, Boulez ja uusi Darmstadtin koulu, jotka todellakin pyrkivät johonkin uuteen – ikään kuin sota olisi pyyhkinyt pois kaiken vanhan. Mutta näiden neljän teoksen kohdalla ei ole kyse tästä. Kaikkien neljän säveltäjän tuotannossa päin vastoin yhdistyvät hämmästyttävällä tavalla vuosisadan ensimmäinen ja jälkimmäinen puolisko. Jokaisessa neljässä teoksessa on oma näkökulmansa ajankohtaan, vaikka mikään niistä ei liity sotaan suoraan.
Ainoa henkilö tästä nelikosta joka todella eli sodan läpi ja koki sen konkreettisesti oli Richard Strauss. Tässä vaiheessa, vuonna 1945, hän kirjoittaa musiikkia, joka kuulokuvan perusteella voisi olla vuodelta 1910, Ruusuritarin ajoilta. Myöhäistuotanto oli hänen kuuluisa intiaanikesänsä. Sen musiikki katsoo taaksepäin hieman stravinskymaisessa uusklassismin hengessä, mikä saattaa hyvinkin olla sodan vaikutusta. Mehän tiedämme, että Strauss sävelsi oboekonserttonsa amerikkalaiselle sotilaalle
ollessaan loukossa huvilallaan sodan päättyessä. On ihmeellistä, että hän kirjoitti tällaisen teoksen tilanteessa, jossa hänen maansa ja elämänsä olivat raunioina. Vähän varhaisempi Metamorfoosit kuvastaa tilannetta paljon enemmän, mutta konsertossa Strauss on niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. 80-vuotias elämänsä loppuvaiheessa oleva säveltäjä uskottelee itselleen, että maailma on yksinkertainen ja kaunis. Teoksessa on hyvin vähän tuskaa, pelkästään kauneutta. Se, että Strauss kykeni kirjoittamaan tällaista musiikkia niissä olosuhteissa, kertoo hänestä paljon. Hänen valintansa oli kulkea silmälaput päällä näkemättä tuhoa ympärillään. Samalla tavoin hän myös politiikan suhteen käänsi katseensa pois rumuudesta. Strauss halusi elää 1700-luvun kuplassa, jossa musiikki on täydellistä – niin kuin hän olisi teeskennellyt olevansa Mozart samalla kun pommit putoilevat ympärillä. En ymmärrä, miten hän kykeni siihen.

Millaista osaa sota näytteli muiden kolmen säveltäjän elämässä?

Sota oli merkittävä tekijä Benjamin Brittenin elämässä, sillä kuten tunnettua hän oli pasifisti ja vastusti omantunnon syistä sotaa jyrkästi. Myös Britten pakeni omalla tavallaan todellisuutta. Hän lähti sodan jaloista Amerikkaan ja kirjoitti siellä äärimmäisen englantilaisen oopperan. Sekään ei kuitenkaan heijasta oman aikansa Englantia, vaan 200 vuoden takaista George Crabben runouden maailmaa. Peter Grimes on Brittenin ensimmäinen suuri ooppera (hän oli tosin jo säveltänyt Paul Bunyan -oopperan), ja on hämmästyttävää, mitä hän saavuttaa tässä teoksessa niin nuorena ja kokemattomana oopperan parissa. Peter Grimes on todella täydellinen teos, ja nämä siitä irrotetut Neljä meriaiheista välisoittoa ovat loistavaa konserttimusiikkia. Mutta tämäkään teos ei tunnusta sodan läsnäoloa – se elää aivan omassa maailmassaan. Sota ei kuulu myöskään Aaron Coplandin Appalakkien keväässä, joka muistuttaa hieman Straussia. Se on luonnon, laajojen preerioiden, menneiden vaatimattomien aikojen, kveekarihengen musiikkia. Teos on uskomattoman hienosti sävelletty, mutta sillä ei ollut mitään tekemistä niiden satojentuhansien amerikkalaissotilaiden kanssa, joita samaan aikaan laivattiin Eurooppaan ja Aasiaan kohtaamaan kuolemansa. Amerikassa sotaan suhtauduttiin joka tapauksessa hieman eri tavalla; se oli kaukaisempi, koska heillä ei koskaan ollut sotaa omalla maaperällään. Appalakkien kevät määritteli tuleville sukupolville amerikkalaisen musiikin: avoimista kvarteista ja kvinteistä, tonaalisuudesta ja rytmisyydestä tuli sen tunnusmerkkejä. Konsertin säveltäjistä sota vaikutti eniten Stravinskyyn, ja nimenomaan se näkyy Kolmiosaisessa sinfoniassa. Stravinsky oli nähnyt sotafilmejä marssivista sotilaista ja ruokaa etsivistä kiinalaisista talonpojista. Ne olivat tehneet häneen lähtemättömän vaikutuksen, mikä heijastuu sinfonian väkivaltaisiin sotilasmarsseihin.

Suomessa amerikkalaista musiikkia soitetaan suhteellisen vähän. Millainen on sen asema
brittiläisessä musiikkikulttuurissa?

Britanniassa Coplandia, Bernsteinia ja muita yhdysvaltalaissäveltäjiä soitetaan kyllä varsin paljon. Monella englantilaisorkesterilla on tämä repertuaari verissä, sen tunnistettava tyyli, jazz-vaikutteet, laajat avoimet sointikentät, vaskien loisto. Mutta silti amerikkalainen musiikki on melko kaukana omasta perinteestämme, ja sen värit ja karaktäärit ovat hyvin toisenlaisia. Nautin itsekin amerikkalaisen repertuaarin johtamisesta. Ihailen esimerkiksi juuri Coplandin taitoa ja huolellisuutta. Monessa suhteessa hän muistuttaa 1950- ja 60-lukujen eurooppalaisia säveltäjiä schönbergiläisessä tarkkuudessaan. Mutta Appalakkien keväässäkin on tiettyä sentimentaalisuutta ja nostalgiaa, jota ei niinkään löydy brittimusiikista. Me britit emme näytä tunteita samalla tavoin.

Missä määrin Stravinsky amerikkalaistui hänen emigroiduttuaan Yhdysvaltoihin 30-luvun
lopulla?

Stravinsky otti paljonkin amerikkalaisvaikutteita musiikkiinsa, esimerkiksi juuri Kolmiosaisen sinfonian jazz-elementit, tai sen viimeinen sointu, joka voisi olla suoraan Hollywood-elokuvasta. Hänhän tosiaan katseli elokuvia ja eli muutenkin hyvin erilaista elämää kuin vanhalla mantereella. Hän paistatteli kuuluisuudessa aivan eri tavalla kuin entisessä elämässään, matkusteli ja johti omaa musiikkiaan ympäri Yhdysvaltoja. Ei se aina helppoa ollut, eikä hänellä ollut ikinä tarpeeksi rahaa. Mutta hänen musiikissaan uusi elämä näkyy tietynlaisena amerikkalaisena kerroksena stravinskymaisen ytimen ympärillä. Stravinskyn suhde sinfonian perinteeseen oli aina hieman ongelmallinen. Kolmiosainen sinfonia on hyvin tiivis 22 minuutin kestollaan. Siinä suhteessa se muistuttaa Prokofjevin Klassista sinfoniaa. Uusklassisella kaudellaan Stravinskylle tuntuivat erityisesti tuottavan päänvaivaa hitaat osat. Tässäkään sinfoniassa toinen osa ei oikeastaan ole hidas, vaan menuetin tapaan tanssillinen. Rytmisissä, perkussiivisissa ääriosissa puolestaan kuuluvat uuden kotimaan vaikutteet, samalla kuin ne viittaavat takaisin päin aina Kevätuhriin asti.

haastattelu Lotta Emanuelsson