Nicholas Collon: "RSO:n tehtävä suomalaisen musiikin ja kulttuurin edistäjänä on minulle henkilökohtaisesti hyvin tärkeä"

Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina olet osa meille suomalaisille tärkeää kansallista instituutiota. Elämme kuitenkin aikaa, jolloin joudumme pohtimaan kansallisuuden merkitystä uudella tavalla. Millaisia ajatuksia tämä sinussa herättää?

En pidä itseäni kansallismielisenä ihmisenä. Nationalismi on luonteeltaan pois sulkevaa: jos sanon kuuluvani tiettyyn kansallisuuteen, suljen samalla joitain toisia siitä ulos, perustuen siihen missä he asuvat tai minne ovat syntyneet. Se ei ole kovin rakentava tapa katsoa maailmaa. Kotimaani Britannian historiassa on paljon sellaisia asioita, joita ilman muu maailma olisi voinut paremmin. Siksi en koe kansallismielisyyttä itselleni läheiseksi oman maani historian suhteen. Mutta jokaisella maalla on kuitenkin oma historiansa ja oma tapansa suhtautua siihen. Suomi on pieni kansakunta, joka onnistui puolustautumaan ja saavuttamaan itsenäisyyden. Sen historia on vaikuttavaa.

Kansallisuusaatteella on ollut musiikin historiassa suuri merkitys. 150 vuotta sitten Euroopan pienille kansakunnille oli äärimmäisen tärkeää löytää oma musiikillinen kielensä. Myös Sibelius näki oman roolinsa pitkälti juuri tällaisena. Suuri osa hänen tuotannostaan liittyy kiinteästi historialliseen aikaan ja paikkaan, siihen että hän oli juuri suomalainen ja koki Suomen vaiheet tuona nimenomaisena aikana.

Mitä Radion sinfoniaorkesteriin tulee, olen hyvin onnellinen saadessani olla mukana juhlistamassa vuoden 1917 tapahtumia itsenäisyyspäivän konsertin muodossa. Orkesterin tehtävä suomalaisen musiikin ja kulttuurin tukijana ja edistäjänä on itselleni henkilökohtaisesti hyvin tärkeä.

Itsenäisyyspäivän konsertin ohjelman pitää täyttää tiettyjä ehtoja: sen on sovittava juhlapäivän henkeen, mutta samalla sen pitää tietenkin olla myös sinun näköisesi. Oliko ohjelman suunnittelu haastavaa?

Oikeastaan ei. Lähtökohtana oli tietenkin se, että kaikki musiikki on suomalaista. Jo varhaisessa vaiheessa aloittaessani yhteistyötä RSO:n kanssa olin päättänyt, että ensimmäinen Sibeliuksen sinfonia, jonka haluan sen kanssa tehdä, on nimenomaan seitsemäs sinfonia. Kuningas Kristian II -sarjaa puolestaan olen itse johtanut aika paljonkin,mutta orkesteri ei ole soittanut sitä pitkään aikaan. Se on hieno teos ja katsoo kiinnostavalla tavalla historiaan.

Lotta Wennäkoski on yksi kauden teemasäveltäjistä, ja hänen teoksistaan mukaan valikoitui Sedecim. Tässä teoksessa pidän aivan erityisesti siitä, miten rikkaasti ja mielikuvituksellisesti orkesteria käytetään. Teoksessa voi kuulla valtavasti asioita, joista ei tiedä ollenkaan, mistä ne tulevat. Vinkaisut, kirskahdukset ja murahdukset voisivat tulla mistä vain, jostain soittimen osasta, kuiskauksista vaskisoittimen torveen tai jousisoitinten soittamisesta jousen puuosalla. Sedecimin orkesteri on iso, mutta enimmäkseen se ei kuulosta isolta, koska joka puolella tapahtuu paljon pieniä asioita. On kuin avaisi lelulaatikon ja leikkisi kaikilla mahdollisilla leluilla millä ikinä mieli tekee.

Jouni Kaipaisen alttoviulukonserttoa ehdotti intendentti Tuula Sarotie, ja siinä on solistina orkesterin oma soittaja Ilari Angervo. Se on hyvin virtuoosinen ja paikoitellen äärimmäisen kaunis teos, joka käyttää laajasti kaikkia alttoviulun rekistereitä. Alttoviulusolistille kirjoitetussa konsertossa suuri haaste on luonnollisesti balanssi soolosoittimen ja orkesterin välillä, ja tässä suhteessa Kaipaisen teos onnistuu erinomaisesti.

Sibeliuksen Kuningas Kristian II -sarjaa ja seitsemättä sinfoniaa erottaa noin neljännesvuosisata. Mitä sillä välillä hänen musiikissaan tapahtuu?

Sibeliuksen musiikissa tapahtuu tuona aikana valtavasti. Ennen kaikkea sen kompleksisuus lisääntyy: seitsemäs sinfonia on äärimmäisen komplisoitu kontrapunktisuudessaan ja tekstuurinsa kerrostuksellisuudessa. Kuningas Kristian II on melko yksinkertaista musiikkia – mutta sehän onkin näyttämömusiikkia, eikä sen pidäkään olla kovin monimutkaista. Sarjan ensimmäinen osa tuo vahvasti mieleen Sibeliuksen ensimmäisen sinfonian, siinä on paljolti samaa maailmaa. Seitsemänteen sinfoniaan on siitä maailmasta vielä pitkä matka.

Nyt kun olet viettänyt Suomessa jo paljon aikaa, millaisena pidät meitä suomalaisia?

Miellä orkesterissa on suomalaisten muusikoiden lisäksi myös paljon kansainvälisiä muusikoita. Yritän olla yleistämättä liikaa, kun sanon, että suomalaisissa on usein pinnanalaista syvyyttä, joka näyttäytyy sitä enemmän mitä kauemmin heihin tutustuu. Suomalaiset eivät paljasta kaikkea itsestään ensitapaamisella. Vie oman aikansa tutustua heihin ja ymmärtää mitä he ovat miehiään tai naisiaan, mutta sieltä paljastuukin sitten yleensä tosi paljon.

haastattelu Lotta Emanuelsson