Hyppää pääsisältöön

Ahon konsertot yhä soittimenmyötäisempiä

Kalevi Ahon tavoitteena on säveltää konsertto kaikille orkesterisoittimille, ja levy-yhtiö BISin tavoitteena on saattaa ne kuultavaksemme. Runsaus on hyvästä, koska projektin edetessä olen herännyt huomaamaan, kuinka Ahon ilmaisu on alati kirkkaampaa mutta myös luovempaa - ja samalla kunnioittaa ja ymmärtää soittimien ominaispiirteitä yhä syvemmin. Uuden levyn kaksois- ja kolmoiskonsertot tuovat nämä seikat hienosti esiin.

Kalevi Aho: Double & Triple Concertos
Kalevi Aho: Double & Triple Concertos Uudet levyt

Ahon kaksoiskonsertto vuodelta 2014 englannintorvisti Dimitri Mestdagille ja harpisti Anneleen Lenaertsille lienee ainoa laatuaan. Minä en osannut kuvitella, mikä yhdistelmältä luontuisi parhaiten, mutta Aho osasi. Englannintorven linjakkaasta honotuksesta paljastuu hauras ja huokoinen puoli, kun taas harpun helinälle vastapainoa tulee bassokielten koleista, kehollisista värähtelyistä. Orkesteri tihentää arvoituksellista mutta inhimillistä tunnelmaa bassohuminoilla ja diskanttikihinöillä. Kunnon orkesterivälikkeistä tulee dramaattista ytyä ja orkesteri antaa myös rytmistä energiaa solistiduon kellutteluun.

Kolmoiskonsertto viululle, sellolle, pianolle ja kamariorkesterille ei perinteisen kokoonpanon takia lupaa yhtä kiehtovaa sointiväriseikkailua, vaan sekös Ahoa haittaisi. Avausosan kehtolaulusta alkaen hän panostaa melodiseen keinutteluun ja avoimiin, valoisiin harmonioihin. Harva nykyään hallitsee pianotriolle luontevan, perinteisen ilmaisun Ahon lailla, ja viisaasti Aho käyttää orkesteria lähinnä tehostamaan täyteläisen solistikolmikon edesottamuksia. Storioni-pianotrion iloksi musiikki pysyy soittimellisena myös harmonioiden tihentyessä sekä nopeiden osien rytmisessä, elastisessa kieputtelussa, joka on tuttua Ahoa. Lopussa kehtolaulu palaa viisaampana ja täyteläisempänä muistuttamaan, että likitonaalinen ilmaisu on vain yksi keino Ahon työkalupakissa - tavoitteena on aina jotain kokonaisvaltaisempaa.

Solistit soittavat konserttonsa erinomaisesti, muistuttaen miksi intohimoisesti soittimeensa suhtautuvat muusikot jatkuvasti tilaavat Aholta soitettavaa. Palkitsevuus on tasapainossa haasteiden kanssa ja soittimen ominaislaatu pääsee esiin. Kelpaa siinä soittaa, kun vielä Olari Eltsin johtama Antwerpenin sinfoniaorkesteri hoitaa tehtävänsä sävykkäästi ja tilaa antaen.

Kalevi Aho: Kaksoiskonsertto englannintorvelle, harpulle ja orkesterille; Kolmoiskonsertto viululle, sellolle, pianolle ja kamariorkesterille. - Anneleen Lenaerts, harppu, Dimitri Mestdag, englannintorvi, Storioni-trio sekä Antwerpenin sinfoniaorkesteri/Olari Elts. (BIS-242)

Kuuntele Uudet levyt 9.12.2019, toimittajana Kare Eskola.

  • Tähden kirkkautta ja paimenten ihmetystä keskiajalta

    Levyarvostelu

    Joululevyvalikoiman ajallisesti etäisin uusi joululevy tuo joulun ihmeen kaikista lähimmäksi, ainakin minulle. Boston Camerata ja kokenut keskiaikatyylittelijä Anne Azema ovat rakentaneet pelkistetyistä soittimista, muinaisista lauluista ja latinankielisistä teksteistä levyn, jolla soi tähden kirkkaus, paimenten ihmetys ja vähän myös itämaiden tietäjien eksotiikka.

  • Gambojen pehmeä särinä tuo joulun 1600-luvulta

    Levyarvostelu

    1600-luvun vaihteessa kuningatar Elisabeth I:n Englannissa joulua odotettiin hartaammin kuin nykyään, eikä joulupäivästä alkanut juhlakausikaan ollut rajua riekkumista, etenkään hovissa. Tässä hengessä loistava gambayhtye Fretwork ja mezzosopraano Helen Charlston ovat koonneet uuden joululevynsä, jota kuunnellessa musiikin harras kauneus valtaa tilan kulutusjuhlalta.

  • Lauluyhtyejoulu on jo perinne

    Levyarvostelu

    Lauluyhtye Rajattoman suosittu joulutuplalevy julkaistiin liki kaksikymmentä vuotta sitten. Se on kestänyt aikaa yllättävän hyvin ja lisäksi synnyttänyt Suomeen uuden joulumusiikkiperinteen, kevyesti vahvistettujen lauluyhtyeiden kirkkokelpoisen jouluviihteen. Siitä perinteestä ammentaa myös lauluyhtye Kuvaja uudella joululevyllään Tästä alkaa joulu.

  • Miltä joulu kuulostaa nykysaameksi?

    Levyarvostelu

    Norjan saamelainen Kajsa Balto joikaa ja laulaa nykysaamelaiseen maailmanmusiikkityyliin, joka löytää varsin erikoisen sovelluksen Balton uuden joululevyn musiikista. Yhtyeensä ja välillä orkesterin kanssa Balto tyylittelee saameksi Erkki Melartinin Lapin joulun, Adolphe Adamin Joululaulun ja pari keskieurooppalaista jouluvirttä, ja kun seassa on Balton omaakin musiikkia, kokonaisuus palauttaa mieleen, että monet joulun perinteet ovat kulttuurienvälisiä sulautumia.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua