Hyppää pääsisältöön

RSO:n kevätkaudella nuoria solisteja ja suomalaisia sävellystilauksia kansainvälisille huipuille

Otto Antikainen, Fanny Söderström ja Senja Rummukainen
Otto Antikainen, Fanny Söderström ja Senja Rummukainen Radion sinfoniaorkesteri

RSO esittelee kevätkaudellaan kotimaisia nuoria lupauksia. Keväällä jatkuvat myös huippuviulistien vierailut ja kantaesityksensä saa mm. Lotta Wennäkosken harppukonsertto.

Uusien kykyjen löytäminen ja heille esiintymistilaisuuksien tarjoaminen on aina kuulunut Radion sinfoniaorkesterin tehtäviin. Tähän tarpeeseen perustettiin jo 1950-luvulla Nuorten solistien konsertti, jossa ovat vuosien varrella esiintyneet mm. monet orkesterin nykyisistä jäsenistä. Vuoden 2022 Nuoret solistit valitaan koesoitolla tammikuussa ja konsertti pidetään 29.4. Jozséf Hársin johdolla.
Uusi ylikapellimestari Nicholas Collon toivoi myös saavansa tutustua suomalaisiin nuoriin ammattilaisiin heti ensimmäisellä kaudellaan. Collonin johdolla kuultavan Beethovenin kolmoiskonserton solistiksi kutsuttiinkin Menuhin-kilpailuissa menestynyt viulisti Otto Antikainen, Turun sellokilpailun voittaja Senja Rummukainen sekä Tampereen pianokilpailussa toiseksi tullut pianisti Fanny Söderström.

Konserttokantaesityksiä Wennäkoskelta ja Zinovjeviltä

Kauden teemasäveltäjän Lotta Wennäkosken uusi harppukonsertto kantaesitetään Nicholas Collonin johdolla 18.5. Solistina esiintyy harpistien kansainvälistä kärkeä edustava Sivan Magen, jonka soitosta Wennäkoski inspiroitui. Toinen konserttokantaesitys on Sauli Zinovjevin pianokonsertto, jonka 7.1. tulkitsee mm. Gramophonella palkittu islantilaispianisti Víkingur Ólafsson. Muita kantaesityksiä ovat Perttu Haapasen orkesteriteos, Timo Hietalan kamarimusiikkiteos Snow in Amazonia ja Sid Hillen Begehren mezzosopraanolle ja jousikvartetille.

Viulistien juhlaa ja kapellimestaridebyyttejä

Kevätkauden viulistivierailut vievät viulukonserttojen aikamatkalle klassismista, romantiikan ja myöhäisromantiikan kautta modernismiin. Augustin Hadelich tulkitsee Beethovenin konserton, Renaud Capuçon Brahmsia, Elina Vähälä Šostakovitšin 2. konserton ja Lisa Batiashvili Szymanovskia.
Kapellimestaridebyyttinsä tekevät romanialainen, Grammy-palkittu Cristian Măcelaru sekä Brahmsin saksalaisen kuolinmessun johtava Nathalie Stutzmann. Sakari Oramon johdolla kuullaan Olivier Messiaenin 12-osainen Kanjoneista tähtiin ja Brucknerin yli tunnin mittaisen sinfonian nro 7 johtaa Manfred Honeck. Muita kapellimestarivieraita ovat mm. Herbert Blomstedt, Klaus Mäkelä, Jukka-Pekka Saraste ja Matthew Halls.

Kamarimusiikkifestivaali MIND!

RSO:n muusikoiden suunnitteleman kamarimusiikkifestivaalin ohjelma johdattaa mielen moninaisiin maisemiin 4.‒6.2. MIND! -nimeä kantavassa tapahtumassa pohditaan mm. miltä kuulostaa mieleltään järkkyneen säveltäjän musiikki. Niin Mahleria, Wennäkoskea kuin Glinkaakin sisältävien konserttien lisäksi ohjelmassa on mindfulness-harjoitus renessanssisävelmien tahdissa, Pekka ja susi -satukonsertti sekä yleisön toivekonsertti.

RSO:n konsertit lähetetään suorina lähetyksinä Yle Radio 1:ssä ja Yle Areenassa sekä viivästettynä Yle Teemalla. Uusintapaloja konserteista nähdään lauantaisin Yle TV 1:n RSO Musiikkitalossa -ohjelmassa sekä tiistai-iltaisin Yle Radio 1:n RSO konserttilavalla -ohjelmassa.

  • RSO aloittaa 95-vuotisjuhlakautensa vierailulla BBC Proms-festivaalille

    Teemasäveltäjät ovat Rahmaninov, Ligeti ja Tarkiainen.

    Radion sinfoniaorkesterin 95-vuotisjuhlakausi 2022‒2023 alkaa vierailulla BBC Proms -festivaalille ylikapellimestari Nicholas Collonin johdolla. Kauden teemasäveltäjät ovat Sergei Rahmaninov, György Ligeti sekä Outi Tarkiainen ja lisäksi kahden viikon residenssivierailun tekee australialaissäveltäjä Brett Dean.

  • RSO:n nuoret solistit 2022 on valittu

    Koesoittoon osallistui yhteensä 75 nuorta

    Kahdeksan koesoiton kautta valittua nuorta muusikkoa esiintyy RSO:n solistina Nuorten solistien konsertissa 29.4. Musiikkitalossa. Konsertin johtaa József Hárs ja se lähetetään suorana Yle Areenassa ja Yle Radio 1:ssä sekä viivästettynä Yle Teemalla.

  • Konserttisalin konsertit 15.2. asti vain Ylen kanavilla, kamarimusiikkifestivaalille yleisöä 5.–6.2.

    Lunastetut liput peruttuihin konsertteihin palautetaan.

    Etelä-Suomen aluehallintoviraston uusimman päätöksen mukaisesti sisätiloissa järjestettävät yli 50 henkilön yleisötilaisuudet on kielletty 15.2.2022 asti. RSO:n konsertit 4.2., 9.2. ja 10.2. Musiikkitalon konserttisalissa on peruttu yleisöltä, mutta 4.2. ja 9.2. kuullaan suorana lähetyksenä Yle Areenassa ja Yle Radio 1:ssä sekä klo 20 alkaen Yle Teemalla. MIND! -kamarimusiikkifestivaalin konsertit 5.–6.2. Paavo-salissa soitetaan rajoitusten mukaisesti enintään 50 henkilön yleisölle.