Filosofi Elisa Aaltolan mielestä pandemian myötä olisi syytä puhua siitä, kuinka pitkälle ihminen voi riistää eläinlajeja ja luontoa. Hänen mukaansa oma elämämme voi keventyä, jos kohtelemme eläimiä myötätuntoisesti.
Koronapandemian myötä on keskusteltu, millaisia seurauksia on sillä, että ihminen vie koko ajan enemmän elintilaa eläimiltä. Esimerkiksi metsien raivaaminen tuo villieläimet läheisempään kosketukseen ihmisen kanssa ja nostaa riskiä uusille zoonooseille eli eläimistä ihmisiin tarttuville taudeille.
– Pandemian pitäisi herätellä ihmisiä miettimään myös sitä, kuinka pitkälle teollistuneet yhteiskunnat voivat jatkaa eläinten hyötykäyttöä, sanoo eläimiä koskeviin eettisiin kysymyksiin erikoistunut filosofi Elisa Aaltola Yle Puheen Naisasiatoimisto Kaartamo & Tapanainen -ohjelmassa.
Uusia pandemioita voi syntyä myös teollisessa eläintuotannossa
Koronaviruksen on arveltu lähteneen leviämään kiinalaisilta villieläintorilta. Aaltola muistuttaa, että uusia pandemioita voi syntyä myös teollisessa eläintuotannossa.
– Eläintilat ovat kasvatusalustoja uusille patogeeneille. Pandemioiden vaara on iso, koska kasvatustiheys ja eläinten määrä tiloilla on valtava. Monien maiden käyttämät antibiootit edistävät eläinten bakteeriresistenssiä, ja eläinten kokema stressi alentaa immuniteettia. Mikä olisikaan otollisempi syntyperä pandemialle? Aaltola kysyy.
– On ihmisen oman edun mukaista luopua teollisesta eläintuotannosta.
“Olemme eläinlaji muiden joukossa”
Elisa Aaltolan mukaan ongelma on, että ihminen on kohottanut itsensä eläinten yläpuolelle. Näin ei kuitenkaan ole ollut aina.
– Vielä keskijalalla monissa Euroopan kulttuureissa oli yleistä, että ihminen miellettiin osaksi luontoa. Myös suomalais-ugrilaisessa kansanperinteessä ihminen on luonnolle alisteinen ja yksi olento muiden joukossa. Eläimiä saatettiin pitää metsän jumalina ja pyhinä olentoina. Tämä on toki edelleen totta monissa alkuperäiskulttuureissa.
Vasta 1500–1600-luvuilta alkaen ihminen alkoi systemaattisesti nostaa itseään eläinten yläpuolelle. Tähän vaikutti dualistinen maailmankuva, jossa alettiin rakentaa todellisuutta vastinparien varaan, kuten ihminen–eläin, kulttuuri–luonto, mies–nainen, mieli-ruumis ja järki–tunne.
– Halu dikotomiseen vastakkainasetteluun on vaikuttanut siihen, että haluamme irrottautua muista eläimistä. Toisaalta jo hyvin varhain ihmisellä on ollut tarve oman erityisyytensä korostamiseen, tämä tulee ilmi myös juutalais-kristillisestä traditiosta: ihminen kirjoitti Raamattuun olevansa Jumalan kuva, Aaltola sanoo.
Olennaista olisi hänestä ymmärtää, että olemme laji muiden eläimien joukossa.
– Kyky kokea olemassaolomme jonkinlaisena tekee ihmisistä mutta myös muista eläimistä itsessään arvokkaita olentoja. Heillä ja meillä on ikkuna todellisuuteen, voimme olla onnellisia tai kärsiä. Ja koska näin on, eläinten tuntemukset täytyy ottaa lukuun heitä koskevissa päätöksissä.
Empatian laajentamista ja moraalista harkintaa
Miksi meidän on vaikeampi suhtautua empaattisesti esimerkiksi tuotantoeläimiin kuin omiin lemmikkieläimiimme?
– Ihmisellä on tapana suosia samankaltaisia olentoja. Tunnemme empatiaa samanlaisia ihmisiä kohtaan, mutta suosimme myös eläinlajeja, joilla on ihmismäisiä piirteitä tai tapoja, Elisa Aaltola sanoo.
Tämä on Aaltolan mukaan ymmärrettävää, mutta hänestä olisi tärkeää harjaannuttaa empatiakykykyä erilaisia eläimiä mutta myös erilaisia ihmisiä kohtaan.
Toinen syy empatiavajeeseen on, että eläimiä hyötykäyttävässä teollisessa yhteiskunnassa moni ei halua tietää, millaisia kykyjä ja ominaisuuksia on eläimissä, joita esimerkiksi syödään paljon.
Aaltolan mukaan tuotannossa olevien eläinten mielen tutkimusta tehdään viimein enemmän, mutta sitä tuodaan harvemmin mediassa esiin.
– Tiedon lisäksi tarvitsemme empatiakasvatusta ja kannustamista moraaliseen harkintaan, joka huomioi tekojemme vaikutukset muihin eläimiin. Pitäisi myös pohtia, miten ihmisten tottumukset vaikuttavat siihen, miten mielellisinä olentoina näemme eläimet.
Esimerkiksi kana on kognitiivisesti hyvin kehittynyt olento, jolla on oppimista, päättelyä ja tietoisuutta.
Moni kuitenkin kuluttaa esimerkiksi lihaa ja maitotuotteita, vaikka se samalla ahdistaa. Aaltolan mukaan tällaista kognitiivista dissonanssia voi alkaa purkaa kohtaamalla omien tekojensa ristiriitaisuus.
– Esimerkiksi kana on kognitiivisesti hyvin kehittynyt olento, jolla on oppimista, päättelyä ja tietoisuutta. Silti me syömme hetkessä kanakorin, jota varten useampi broileri on joutunut turhautumaan ja kärsimään eri tavoin koko viiden viikon elämänsä ajan. Hinta on eläimen kannalta valtava. Onko se oikeutettua?
Moni ummistaa tälle silmänsä, sillä ajatus voi aiheuttaa syyllisyyttä ja häpeää. Aaltolan mukaan olisi kuitenkin rakentavampaa kohdata syyllisyys miettimällä, mitä sille voi tehdä. Jo omia kulutusratkaisuja muuttamalla tukala tunne voi hälvetä.
– Kun päätämme olla johdonmukaisesti myötätuntoisia ja moraalisesti harkitsevia muita eläimiä kohtaan, niin silloin omastakin elämästä voi tulla onnellista, rikasta ja kevyttä.
Teksti: Jonna Tapanainen
