Hyppää pääsisältöön

Seitakuoro juhlii ensitaltoinneilla

Rovaniemellä toimiva Seitakuoro on yksi pohjoisen tärkeistä kulttuuritoimijoista ja lappilaisen identiteetin ylläpitäjistä. Kadri Joametsin johtaman kokoonpanon uusin julkaisu huipentaa kymmenen vuotta sitten alkaneen Lappi-trilogian.

Seitakuoro äänitteen kansi
Seitakuoro äänitteen kansi Seitakuoro,Lappi,Rovaniemi

Edeltävillä levyillä soi pääosin vuosien varrella kuoron konserteissa tutuksi tullut ohjelmisto. Nyt julkaistulla äänitteellä ensi kertaa kuultavat teokset on valikoitu kuoron järjestämästä sävellyskilpailusta, jonka tarkoitus oli paikata aukkoa perinteisen Lappi-kuvaston ja päivitetympää näkökulmaa esittelevän aikamme kuoromusiikin välillä.

Kuoron 60-vuotisjuhlaa tukeva julkaisu rakentuu neljästä teoksesta. Uutuusteosten säveltäjänimiä ovat Niels Burgmann (s. 1975), Mari Liukkonen (s. 1977), Joona Saraste (s. 1977) ja Kari Pappinen (s. 1960). Kari Pappisen ja Mari Liukkosen teokset liikkuvat aiemminkin hyväksi koetun Lapin mystisen luontokuvauksen ja haltioitumisen äärellä. Molemmat teokset rakentuvat pitkälti selkeähahmoisen melodisen ilmaisun ja sanojen luontaista rytmiä kunnioittavan runonlaulannan varaan.

Puhtaimmin esittäjistö löytää yhteisen sävelen Sarasteen ja Burgmannin teoksissa, joissa lmaisua laajentaa soittimisto. Teokset nousevat kokonaisuudesta muutenkin edukseen. Joona Sarasteen sekakuorolle, marimballe ja vibrafonille kirjoitettu teos Anarktika ottaa kantaa maailman nykytilaan. Arktisten vesilintujen muutto sekä monet muut luonnonilmiöt ovat ilmastonmuutoksen aiheuttamien vaikutusten kourissa. Teoksessa kuoron osuus on neljästä teoksesta keinovaroiltaan ja harmonian käytöltään laaja-alaisin. Lisäksi marimba ja vibrafoni tuovat kuorotekstuureihin uusia rytmikerroksia ja välillä ne saavat myös solistisia jaksoja. Vahvimman vaikutelman luo kuitenkin Niels Burgmannin aavisteleva Elämä herää. Se rakentaa soivuutensa Nils-Aslak Valkeapään runojen pohjalta. Kuoroa vahvistavan vibrafonin ja ihmisäänen yhdistelmä toimii. Vibrafonin pehmeiden tremoloväripisteiden päälle rakentuu hiljalleen aukeava, rauhallisesti etenevä sointimaisema. Välillä verkkaisesti etenevä soivuus voimaantuu raukeaa otettaan menettämättä.

Neljän uuden teoksen harjoittaminen ja taltioiminen vallitsevissa olosuhteissa on epäilemättä ollut monin tavoin haastavaa. Silti Seitakuoro on Kadri Joametsin johdolla venynyt ikuistamaan lähes tunnin kestoisen kokonaisuuden uutta kuoromusiikkia. Tämä on tietysti jo itsessään kunnioitettava projekti. Samalla se on tietysti erinomainen tapa juhlistaa pohjoisen mahtikuoron pitkää taivalta ja asettaa uusia päämääriä. Tästä on hyvä jatkaa.

Kuuntele Uudet levyt 16.12.2021, toimittajana Aki Yli-Salomäki.

  • KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    Äänitysprojektien toteuttaminen pandemiaolosuhteissa ei useimmiten ole ihan suoraviivainen prosessi. Tämän sai omakohtaisesti todeta myös 50-vuotisjuhlavuottaan viettävä Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri. Lykkäyksistä huolimatta saatiin ensimmäinen julkaisu uuden taiteellisen johtajan viulisti Malin Bromanin kanssa tehtyä.

  • Eero Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Säveltäjä Eero Hämeenniemen (s. 1951) itsenäisen ajattelun tulokset ovat viime vuosikymmenten aikana löytäneet muotonsa niin soivassa ja kuin kirjallisessakin muodossa. Tällä kertaa puhuu muusikko Hämeenniemi, jonka pianoimprovisaatiot heijastelevat muun muassa jazz-, gospel-, barokki- ja karnaattista musiikkia.

  • Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Säveltäjä Erkki Melartinin (1875–1937) musiikkia ei äänitteillä tai konsertiohjelmistoissa liian usein vastaan tule. Tämä on tietysti harmillista, koska Melartinin herkkävireistä äänistöä kuulisi mielellään enemmänkin. Melartin hehkui etenkin orkesterisäveltäjänä, mutta muutakin kiinnostavaa hänen tuotannostaan löytyy.

  • Seitakuoro juhlii ensitaltoinneilla

    Seitakuoro juhlistaa neljällä uudella ensitaltoinnilla

    Rovaniemellä toimiva Seitakuoro on yksi pohjoisen tärkeistä kulttuuritoimijoista ja lappilaisen identiteetin ylläpitäjistä. Kadri Joametsin johtaman kokoonpanon uusin julkaisu huipentaa kymmenen vuotta sitten alkaneen Lappi-trilogian. Edeltävillä levyillä soi pääosin vuosien varrella kuoron konserteissa tutuksi tullut ohjelmisto.