Hyppää pääsisältöön

Mitä joka kotitaloudessa ja yrityksessä tulisi tietää Sielunvihollisesta

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko
Hirmu pieni Kajon pää. Luonnossa merkittävästi isom. Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko Kuva: Yle / Annukka Palmén-Väisänen ajatusten miljoonalaatikko

Mitä joka kotitaloudessa ja yrityksessä tulisi tietää Sielunvihollisesta

Tuntuu, ettei ole kauan siitä, kun internet-nimisen uuden ihmeen käyttöön opastettiin lähinnä sanomalla, ettei sitä tarvitse pelätä.

Ja tuntuu ettei ole hirmuisen kauan siitäkään, kun puhuttiin uudesta ihmeestä nimeltä kotitietokone, ja selitettiin, että sillä voisi esimerkiksi tehdä tietokannan siitä, mitä kaikkea peheen pakastimessa on, ja milloin mikäkin pakaste vanhenee niin että yäk.

Siitä, kun spriimonistuskone oli uusinta uutta, tuntuu jo olevan hieman pidempi aika, mutta kun meikäläinen juttelee vaikka vanhojen koulukavereiden tai opettajien kanssa, kaikki muistavat hyvin kouluaikojen spriintuoksuiset tuoreet monisteet.

Siitä ei ole puhuttu juuri mitään, että Vanha Vihtahousu, Sielunvihollinen, on ihmisväkeä paljon nopeampi ottamaan uutta teknologiaa käyttöönsä.

Nykyaikana Paholaisella on montakin selkeää mielipaikkaa. Toki joukossa on vanhoja suosikkeja - Saatana mm. viihtyy edelleen hyvin saksan kieliopin sisällä, ja autojen (perinteisessä) sähköjärjestelmässä.

Mutta uudet paikat kiinnostavat meitä tässä nyt aivan erityisesti.

Kopiointimasiinat

Nykyajan kopiokoneet ovat kuin luodut Saatanaa varten!

Kuta tärkeämpi, kenties ainutkertainen dokumentti on kyseessä, sitä varmemmin arkinsyöttölaite ryttää sen.

Kuta suurempi kiire, sitä varmemmin joukko syöttöhäiriöitä, ilmoituksia väriaineen loppumisesta ja ja liuta apokryfisiä virhekoodeja toistuvasti ja pian lopullisesti keskeyttää kopioinnin.

Sielunvihollinen on teettänyt nykyaikaisista kopiokoneista niin monimutkaisia, että niiden palvomiseksi oikeilla tavoilla täytyisi käydä kursseja ja lukea kopiokoneenpalvonnan ohjekirjoja, joissa on käsittämättömiä symboleita, sekä toimintalogiikka, joka on kaiken inhimillisen logiikan irvikuva & sen ulottumattomissa.

Ihminen, joka on vuosikymmeniä elänyt kunnollista, säällistä elämää, vajoaa alle puolessa tunnissa kiroilevaksi, kopiokoneen eri luukkuja auki repiväksi ja kiinni paiskovaksi hermoraunioksi. Sekös on Sielunviholliselle mieleen! “Lol” sanoo Sielunvihollinen!

Peeceet

Tietokone on toinen laite, jonka Vanha Vihtahousu on ottanut kodikseen. Loputtomasti keksii hän ihmisille uusia perkelyyksiä sen parissa.

Esimerkiksi Linux-koneissa on ominaisuus, joka on aivan nimetty paholaisen kotikontujen mukaan: dependency hell - riippuvuushelvetti.

Lyhyesti sanottuna se tarkoittaa sitä, että kun yhden asian korjaamiseksi täytyy tehdä muutos yhteen kohtaan, koituukin joukko muita muutoksia, niin että yhden asian korjaaminen lopulta päätyy särkemään satakahdeksantoista asiaa.

Ja ken on kävellyt sopivalla savisella pellolla saappaissa, joihin tarttuu koko ajan enemmän ja enemmän savea, niin että kulku muuttuu raskaammaksi ja raskaammaksi, hän tuntee sympatiaa niitä eri Windows-version käyttäjiä kohtaan, joiden kone puuroutuu aivan itsekseen pahemmin ja pahemmin, kunnes koko roska on asennettava uudelleen.

Mac-maailmassa paholainen on toiminut mm. niin, että kun vaikkapa joku meikäläisen kaltainen olisi aikoinaan maksanut satoja euroja taidegrafiikkaohjelmasta, tulee MacOS-järjestelmään ohjelmistopäivitys, jonka jälkeen se täysin rehellisesti ostettu grafiikkaohjelma ei enää toimi, ja valmistaja vaatii, että on maksettava 200 euroa lisää, jotta saat version, joka toimii.

Ja jos joku meikäläisen kaltainen olisi pulittanut nuo 200 euroa pari vuotta sitten, ja saanut ostamansa ohjelman taas toimimaan, niin nyt jälleen on yllättäen tullut ohjelmapäivitys, jonka seurauksena ohjelma ei toimi. Pitäisi pulittaa taas 200 euroa, jotta saisi uuden, toimivan version.

Varoitettiinko alkuperäisen ohjelman ostajaa, että häneltä tullaan aikojen saatossa kuppaamaan ohjelman alkuperäinen, kallis hinta vielä moneen kertaan? Varoitettiinko? En tiedä! Kun ohjelman lisenssiehdot, 27 sivua, on VERSAALITEKSTILLÄ, YKKÖSEN RIVIVÄLILLÄ IN ENGLISH OR 日本語 OR 華語 kirjoittanut Saatanan kaikkein paatunein juristi. Verbaalinen pirunnyrkki on se lisenssiehtoteksti!

Saatte uskoa, että paholainen on mielissään. “Lol”, sanoo paholainen taas. Suorastaan “Lol lol!”

Internetti

Kaikkein suurimman aluevaltauksen Mustahattuinen ystävämme on kuitenkin ottanut tiedon valtatien piiristä.

Tiedon valtatie, sittemmin kansan kesken ja Petteri Järvisen suosittelemasti, tuttavallisesti netti, on paratiisin vastine Saatanalle.

Tiedon valtatien sisällöstä vain häviävän pieni murto-osa on oleellista tietoa, suurin osaa on sontaa tai sonnan markkinointisontaa.

Jos kirjastot täytettäisiin eri materiaaleilla samassa suhteessa, jossa “eri aineisto” lilluu netissä, nousisi kauhia rähinä. Mutta paholaisen pykäämää sonnan valtatietä ei mikään taho jaksa lähteä perkaamaan. Tulee mieleen siitä amerikkalainen sanonta jossa ollaan kanootissa sontavirralla, ilman melaa.

Nettisonnan pyörittämisestä jokainen meistä maksaa pitkän pennin, jotta saa hyödyntää pienen siivun järkevää, mielekästä, elähdyttävää ja kivaa sisältöä.

Sielunvihollinen nauraa niin, että siltä päiväkahvit tulevat nenästä, kera tiikerikakun murujen! "Über-Lol!"

Ainoa lohtu asiassa on se, että Vanha Vihtahousu joutuu niistämään pitkään ja hartaasti, ennen kuin saa kaikki tiikerikakun murut ulos rikintuoksuisista nenäonteloistaan. Siitä on meidän revittävä lohtumme.

Toivoo:

Nimim.

"Yksi monten puolesta."

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Näkökulmat