Hyppää pääsisältöön

Näin pitää joulukuorolevy tehdä - Britanniassa

Carol of the Bells on maineikkaan The Sixteen -kuoron uuden joululevyn nimi. Harry Christophersin johdolla menestynyt joukkio on tehnyt useita hienoja joululevyjä, mutta uusin niistä edustaa selvimmin ja vahvimmin brittiläistä carol-perinnettä. Kotikentällään huippukuoro tekee niin vakuuttavaa jälkeä, että joulun sanoma kantautuu sumujen saarilta Suomeen asti.

Carol of the Bells
Carol of the Bells Uudet levyt

Brittien jouluisa kuoroperinne kuulostaa vahvasti itseltään mutta uudistuu koko ajan. Levyn säveltäjänimistä Chilcott, McDowall, Holst, Howells ja Vaughan Williams ovat tuttuja liki kaikilta brittijoululevyiltä, mutta The Sixteen on ottanut mukaan myös Eric Whitacren uuden jouluhitin Lux aurumque sekä Jan Sandströmin ihanan versioinnin jouluvirrestä Nyt ruusu Iisain juuren. Siitä olen kuullut puhtaampiakin tulkintoja, mutta muilta osin laulu on napakkaa, riemukasta ja puhdasta. Tällaisen pienen laulajiston herkkyys vetoaa minuun enemmän kuin suurten katedraalikuorojen pauhu, ja vaikka en tunne brittiläisen kuorojoulun jokaista kulmakiveä, levyn tunnelma kantaa turvallisesti kohti joulua. Omaan joulumusiikkivalikoimaani brittiläiset carolit kuuluvat yhtä olennaisesti kuin barokin joulukonsertot, etenkin tällaisena tulkintana joka edustaa pitkää kuoroperinnettä parhaimmillaan.

"Carol of the Bells", uusia ja vanhoja joululauluja kuorolle. - The Sixteen/Harry Christophers. (Coro, COR16188)

Kuuntele Uudet levyt 23.12.2021, toimittajana Kare Eskola.

  • Krishna Nagarajan nyky(kansan)musiikki hurmaa rytmisellä eloisuudella

    Levyarvio

    Italialais-intialainen, Suomeen kotiutunut Krishna Nagaraja tunnetaan viulistina ja alttoviulistina etenkin periodi- ja kansanmusiikkipiireissä. Viime vuodet hän on laatinut Sibelius-Akatemiaan taiteellista väitöskirjaa laveasta polska-aiheesta. Projektin tuloksia on nyt kuultavissa Challenge Classicsin uutuuslevyllä, joka todistaa Nagarajan taidot säveltäjänä. Tales of Norway sisältää norjalaiseen perinteeseen linkittyvää, nykykansanmusiikista ponnistavaa, läpisävellettyä musiikkia, jonka rytminen leikkisyys ja eloisa fantasia tekevät vaikutuksen.

  • Tuplalevyllinen perusteellista klarinetti- ja elektroniikkatutkimusta

    Levyarvio

    Amerikkalainen klarinetisti Lucy Abrams-Husso on kotiutunut Suomeen jo vuosia sitten ja tekee nyt Sibelius-Akatemiassa väitöskirjatutkimusta aikamme amerikkalaisesta ja suomalaisesta klarinettimusiikista. Tutkimusprojektin tuloksia kuullaan SibaRecordsin julkaisemalla tuplalevyllä, joka sisältää seitsemän laajaa teosta klarinetille ja elektroniikalle. Musiikinkuluttajalle tällainen kerta-annos on vähintäänkin riittävä, mutta teosten soinnillinen ja dramaattinen moninaisuus pitää kuulijan mielenkiintoa yllä ja haastaa sopivasti myös perusteellista tutkija-muusikkoa.

  • Lisää sävyjä Vasksin mystiikkapaatokseen

    Levyarvio

    Latvialainen Peteris Vasks on viime vuosina noussut maailmanmaineeseen hempeyttä ja paatosta sekoittavalla versiollaan mystisestä minimalismista. Vasksin luottopianisti Reinis Zarins onneksi tarjoaa päivitystä Vasksin säveltäjäkuvaan Ondinen julkaisemalla uutuuslevyllä, jonka ohjelmistoon sisältyy myös säveltäjän kapinallista ja särmikästä varhaistuotantoa.

  • Kuherruskuukausi Sibeliuksen parissa

    Levyarvio

    Viime syyskuussa Nicholas Collon aloitti Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina, ja lähes saman tien suhde laitettiin koetukselle suomalaisittain vaativalla levytyksellä. Sibeliuksen seitsemäs sinfonia sekä näyttämömusiikkisarjat Kuningas Kristian II ja Pelleas ja Melisande tietysti sujuvat RSO:lta kuin vettä valaen, mutta Collonin tulkinnallinen näkemys joutuu kestämään vertailun pitkään perinteeseen. Onneksi Ondinen julkaisema levytys hehkuu kapellimestarin ja orkesterin kuherruskuukauden auvoa.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua