Harto Hänninen
Yle
Teeman juhlakauden ohjelmistoon joulun ja loppiaisen väliin Kino Suomi on koonnut kovia lahjapaketteja kotimaisen elokuvan historiasta ja nykyisyydestä.
Monet juhlakauden elokuvista kumpuavat suomalaisen elokuvan erityispiirteistä ja omista henkilökohtaisista muistoistani ja kokemuksistani.
Olen valinnut mukaan elokuvia, joiden teemallinen ja ajallinen kaari virittyy jonnekin Valkoisen peuran (1952) ja Auroran (2019) väliin. Niissä näkyy sodanjälkeisen, persoonallisen suomalaisen elokuvatuotannon kaari.
Valkoista peuraa ja Auroraa yhdistävät paitsi voimakas naispäärooli, myös Pohjois-Suomi ja luminen maisema. Molemmissa nainen sulautuu omalla tavallaan osaksi arktista maisemaa ja elämänmenoa.
Siihen nähden, miten tärkeä rooli lumella on mielikuvissa suomalaisesta luonnosta, kansanluonteesta ja harrastuksista, se esiintyy elokuvissamme todella harvoin.
Ja silloin kun lumisia maisemia hyödynnetään, ne muuttuvat helposti myyttisiksi kuten Valkoisessa peurassa, tai sitten niihin liittyy pakottava pois lähtemisen halu, eristäytyneisyys ja melankolia, kuten Arvottomissa (1982), Miamissa (2017) ja Aurorassa.
Myyttiset ulottuvuudet lumi saa elokuvassa Sampo (1959), jonka kalevalaisessa tarinassa Pohjan akka varastaa auringon ja peittää kaiken lumihunnun alle. Onni koittaa vasta, kun aurinko vapautetaan ja lumet sulavat.
Suomalais-neuvostoliittolainen yhteistuotanto puhuu omaa kieltään maamme historiasta ja sen tulkinnoista.
Elokuvissa nähdään, miten Suomesta tuli Suomi
Oman näkemyksensä aiheesta tarjoavat Sampon lisäksi Edvin Laineen kaksiosainen Täällä Pohjantähden alla -filmatisointi (1968–1970) sekä Aki Kaurismäen Suomi-trilogia (1996–2006). Elokuvissa korostuvat eri sukupolvien kokemukset suomalaisesta todellisuudesta, sisukkuuden myytistä ja kansan katajaisuudesta.
Omalla tavallaan suomalaisuuden muutoksen ytimeen pureutuu myös lyhyistä tarinoista koottu Tottumiskysymys (2019). Se näyttää totuuden sukupuolten välisestä tasa-arvosta mallimaana pidetyssä Suomessamme.
Joihinkin elokuviin minulla liittyy syviä henkilökohtaisia muistoja. Seitsemänvuotiaana nähty Komisario Palmun erehdys (1960) tuotti pitkään painajaisia myrkynjuonnista ja pimeistä portaikoista.
Palmu-elokuvien Helsinki näyttäytyi arvoituksellisena ja jännittävänä juonittelujen pesänä, ja hiukan arvelutti, kun isosisko muutti sinne.
Opiskelijaelämän keskeisiä tyyli-ikoneja olivat Mika Kaurismäen coolisti machoilevat seikkailuelokuvat Arvottomat ja Rosso (1985), jotka loivat oman tapansa katsoa Suomea osana maailmaa.
Miehisten seikkailuelokuvien vastapainoksi olen valinnut elokuvat Miami ja Tyttö nimeltä Varpu (2016). Ne ovat naisten road movie -leffoja: vähemmän uhoavaa seikkailumieltä ja odysseiaa, enemmän matkaa oman itsensä löytämiseen ja hyväksymiseen.
Samalla Selma Vilhusen Tyttö nimeltä Varpu asettuu kiehtovaksi pariksi Matti Ijäksen Haaveiden kehälle (2002): molemmat nostavat pääosaan yksinhuoltajan ja lapsen välisen suhteen kipupisteet.
Ijäksen tv-tuotannoista itselleni vaikuttavin on ollut surumielisen intiimi komedia Painija (1988), joka kertoo vanhenevan miehen yrityksistä säilyttää elämänhalunsa ja miehisyytensä.
Ijäksen ja Kaurismäen suosimalla työläiselokuvan perinteellä on pitkät juuret Suomessa. Erkko Kivikosken Laukaus tehtaalla (1973) kuuluu yhteiskunnallisten elokuvien ankarimpiin, Jarmo Lampelan Eilassa (2003) päästään sopuisampaan loppuratkaisuun.
30 vuoden kuilu elokuvien välissä kertoo jotain olennaista työntekijöiden asemasta, arvostuksesta ja vaikutuskeinoista yhteiskunnassa. Ja siitä, mikä on muuttunut, mikä ei.
Kaiken tämän keskellä soi lapsuuteni soundtrack, melankolinen iskelmä, jossa aina hukataan se, mikä on arvokkainta, eikä koskaan saavuteta sitä, mistä haaveillaan.
On aina liian vähän aikaa,
siis tartu kiinni tuokioon.
Et muuten koskaan voita aikaa,
se sulta vierii hukkaan vain.
1950–1960-luvun taitteen Tähtisumun (1961) ja Toivelaulujen (1961) kaltaisiin iskelmäelokuviin on tallentunut hienosti näkymiä tuon ajan populaarimusiikin vaikutuskeinoista: ne olivat oman aikansa Vain elämää ja Voice of Finland.
Niiden eskapistinen haaveilu ja lohduttomuus määrittää suomalaisuutta lempeän alakuloisesti yhä edelleen.
Teeman juhlakauden kotimaiset iltapäiväelokuvat
- 27.12. Aki Kaurismäen Suomi-trilogia
- Kauas pilvet karkaavat (Aki Kaurismäki, 1996)
- Mies vailla menneisyyttä (Aki Kaurismäki, 2002)
- Laitakaupungin valot (Aki Kaurismäki, 2006)
- 28.12. Identiteetti ja itsenäistyminen
- Miami (Zaida Bergroth, 2017)
- Tottumiskysymys (Kirsikka Saari, Miia Tervo et alii, 2019)
- Tyttö nimeltä Varpu (Selma Vilhunen, 2017)
- 29.12. Mika Kaurismäki ja miehen vaellus
- Arvottomat (Mika Kaurismäki, 1982)
- Rosso (Mika Kaurismäki, 1985)
- 30.12. Väinö Linnan Suomi
- Täällä Pohjantähden alla (Edvin Laine, 1968)
- Akseli ja Elina (Edvin Laine, 1970)
- 31.12. Iskelmänostalgia
- Iskelmäketju (Hannes Häyrinen, 1959)
- Tähtisumua (Aarne Tarkas, 1961)
- Toivelauluja (Ville Salminen, 1961)
- 1.1. Komisario Palmu
- Komisario Palmun erehdys (Matti Kassila, 1960)
- Kaasua, komisario Palmu (Matti Kassila, 1961)
- Tähdet kertovat, komisario Palmu (Matti Kassila, 1962)
- 2.1. "Mie kuule rakastan sinua"
- Aurora (Miia Tervo, 2019)
- 3.1. Matti Ijäksen kosketus
- Painija (Matti Ijäs, 1985)
- Haaveiden kehä (Matti Ijäs, 2002)
- 4.1. Työstä ja taistelusta
- Laukaus tehtaalla (Erkko Kivikoski, 1973)
- Eila (Jarmo Lampela, 2003)
- 5.1. Myyttinen lumi
- Valkoinen peura (Erik Blomberg, 1952)
- Sampo (Aleksandr Ptuško, 1959)
