Jaakko Mäntymaa
Yle
Kehitysvammaisen vapaus voidaan ottaa pois rajoituspäätöksellä. Niitä tehdään Suomessa vuosittain tuhatmäärin.
Mikko Huttunen: (raskasta hengitystä)
Hoitaja: Mitenkäs se Mikko mennee taas sinun omasta mielestäs?
Ilkka Fritius, johtaja, Vaalijalan kuntayhtymä: Kyllähän se tilanne on tänä päivänä, että niitä tilanteita vaan syntyy.
Välillä räikeät käytännöt rikkovat lakia. Ihmisiä on esimerkiksi rullattu mattojen sisälle, suljettu häkkeihin ja sidottu teipillä.
Anonyymi työntekijä 2, Onnikoti Omenapuu: Joka ikinen yö se oli sidottuna niillä kuormaliinoilla. Joka päivä sitä teipattiin siihen nojatuoliin istumaan kiinni.
Anonyymi työntekijä 1, Onnikoti Omenapuu: kauheeta että se jäi se poika sinne. Että kuinka paljon se joutuu kärsimään siellä.
MOT on tutkinut heikossa asemassa olevien oikeuksien toteutumista. Rajoitustoimien kohteena on niin aikuisia kuin lapsiakin.
MOT: ELÄMÄ MUIDEN ARMOILLA
Anu Tarvainen, Vilin äiti: Vili on iloinen, vilkas, ehtiväinen, positiivinen, osaa olla myös tosi ärsyttävä, ihan niin kuin kaikki lapset.
Seitsemänvuotias Vili Tarvainen on vilkas down-lapsi. Hän ei juuri puhu vielä, kommunikointi tapahtuu pääasiassa viittomalla.
Kaikki mahdollinen kuitenkin kiinnostaa poikaa, eikä itsesuojeluvaistoa ole. Kodin ovessa on magneettilukko, jotta Vili ei vaella omille teilleen.
Lappeenrantalainen Vili aloitti koulun tänä syksynä erityisluokalla. Koulu sijaitsee toisella puolella kaupunkia.
Kaupunki järjesti Vilille koulukyydin taksilla muiden lasten mukana. Koska vilkkaan Vilin pelättiin riisuvan turvavyöt ja aiheuttavan vaaraa, hänelle suositeltiin käytettäväksi magneettiliiviä.
Liivi jättää kädet ja jalat vapaaksi, mutta sitä ei saa auki ilman oikeanlaista avainta.
Rajoitustoimenpide-sanahirviön taakse piiloutuu laaja kirjo erilaisia asioita.
Rankimmillaan rajoittaminen voi tarkoittaa täydellistä vapauden viemistä, kuten esimerkiksi lepositeisiin laittamista.
Rinnekodin Mirikle Nousiainen kouluttaa henkilökuntaa rajoitustoimenpiteiden käytöstä.
Nousiainen kertoo, että useimmiten on kyse arkisista turvallisuuteen liittyvistä asioista, kuten sängynlaitojen nostamisesta.
Mirikle Nousiainen, Itsemääräämisoikeuden asiantuntija, Rinnekoti: Eli kun laita nostetaan ylös, käynnistetään rajoitustoimenpideratkaisu ja kun se lasketaan alas, niin se rajoitustoimenpide päättyy.
Laki kehitysvammaisten erityishuollosta uudistettiin viisi vuotta sitten. Lakiin kirjattiin tuolloin ensi kertaa, miten ja millä ehdoin kehitysvammaisen perusoikeuksia saa rajoittaa.
Mirikle Nousiainen: Siis jos puhutaan rajoittavasta välineestä, niin se voi olla myös tämmöinen kypärä. Täähän ei varsinaisesti välttämättä näytä rajoitustoimenpiteeltä tai rajoittavalta välineeltä, mutta jos se ihminen ei pysty itse sitä pukemaan päälle ja ottamaan pois, niin silloin katsotaan että kyseessä on rajoitustoimenpide.
Jos rajoittamiseen joudutaan turvautumaan pitkäaikaisesti tai toistuvasti, asiaa pitää ensin pohtia asiantuntijatyöryhmässä. Tällöin rajoittamisesta on myös tehtävä valituskelpoinen päätös.
Mirikle Nousiainen: Sen on tarkoitus olla hankalaa, jotta se ei missään tapauksessa olis se ensimmäinen vaihtoehto mitä lähdetään tekemään. Se totta kai varmasti voi turhauttaa, mutta se on se tarkoituskin, että sit käytetään sitä energiaa siihen, et mietitään mitä me vielä voidaan kokeilla ja tehdä, jotta meidän ei tarttis rajoittaa.
Rajoittamisen tulisi aina olla viimesijainen vaihtoehto. Ihmistä ei esimerkiksi saa lukita huoneeseensa tai sitoa kiinni siksi, että henkilökuntaa on liian vähän.
Selvityksemme kuitenkin osoittaa, että rajoitustoimenpiteitä tehdään myös vastoin lakia.
Tällaiseen magneettiliiviin Vili Tarvainen oli tarkoitus pukea.
Anu Tarvainen suostui liivin käyttöön, koska kuvitteli koulukuljetuksen kestävän vain parikymmentä minuuttia.
Viikkoa ennen koulun alkua selvisi, että taksi kiertelisi noukkimassa lapsia ympäri kyliä ja matka-aika olisikin puolitoista tuntia.
Anu Tarvainen: Minä en suostunut sit itse siihen. Siinä kohtaa minä laitoin kampoihin. Yhden taksikyydin Vili meni ja sen perusteella jo pelkästään taksikuski pystyi sanomaan, että ei tule onnistumaan.
Anu Tarvaisen mukaan liivi voi olla erittäin hyvä väline joissakin tapauksissa, mutta vilkkaalle Vilille siitä olisi koitunut iso harmi.
Anu Tarvainen: Kun hän ei ymmärrä sitä, että miksi häntä olisi rajoitettu, ja varsinkin, jos se matka olisi ollut sen puolitoista tuntia, niin hän olisi turhautunut täysin siinä kohtaa. 08:35:54 Hän olisi ensinnäkin yrittänyt repiä sitä pois. Siinä kohtaa, kun hän huomaa, ettei hän pääse siitä irti, niin sitten hän rupeaa käyttäytymään huonosti muulla tavoin.
Magneettiliivin käytöstä ei missään vaiheessa tehty rajoituspäätöstä, josta olisi voinut valittaa.
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten mukaan koulukyytien osalta noudatetaan tieliikennelakia, joka ei vaadi päätöstä.
MOT selvitti Tarvaisen tapausta Kehitysvammaisten Tukiliiton juristien kanssa. Heidän näkemyksensä on, että Eksoten tulkinta on ongelmallinen ja lapsen edun tulisi olla etusijalla.
Rajoitustoimenpiteiden käytöstä säädetään laissa kehitysvammaisten erityishuollosta.
Samassa laissa määritellään myös siitä, millä ehdoin ihminen voidaan määrä tahdostaan riippumattomaan erityishuoltoon.
Sairaalamaailmassa tällaista on tavattu kutsua pakkohoidoksi.
Helsinkiläiselle Mikko Huttuselle on käynyt juuri näin. Hän on erityishuollossa vasten tahtoaan.
MOT on seurannut aiemminkin Huttusen elämää.
Monisairas Huttunen kärsii Touretten oireyhtymästä. Se on aivojen toiminnan häiriö, jonka näkyvin oire ovat rajut pakkoliikkeet. Niiden seurauksena Huttunen voi esimerkiksi kaatua ja satuttaa itseään.
Huttusella ei kuitenkaan ole älyllistä kehitysvammaa.
Vaalijalan kehitysvammaisten osaamis- ja kuntoutuskeskus sijaitsee Pieksämäen pohjoispuolella. Se on Suomen suurin, työntekijöitä on peräti kuusi ja puoli sataa.
Mikko Huttunen on yksi Vaalijalan asiakkaista.
Mikko Huttunen: Taustalla oli parisen vuotta kodittomuutta, irtolaisuutta. Useita palvelutaloasumisyrityksiä ja... Kiersin Suomen kaupunkeja junalla ja koitin etsiä apua.
Lopulta Huttunen muutti Helsinkiin. Uusi kotikunta passitti hänet pian Vaalijalaan tutkimuksiin. Siitä on kohta kaksi vuotta aikaa.
Sen lisäksi, että Huttunen on Vaalijalassa tahtonsa vastaisesti, hänen elämäänsä rajoitetaan myös muilla tavoin. Esimerkiksi hänen liikkumistaan valvotaan.
Mikko Huttunen: Mulla on hyvin vähän vapauksia. Pitkään odotettuani olen nyt päässyt siihen tilaan, että voin liikkua puoli tuntia itsenäisesti tällä tontilla.
Huttunen myöntää itsekin olevansa hankala tapaus. Ulkopuolisen on vaikea ymmärtää hänen oireitaan.
Mikko Huttunen: Tänään on hyvä päivä ja tässä pystyn vähän pitämään itseäni kurissa. Mutta se huutaminen ja kiroaminen ja itkeminen ja paukuttaminen, ja itseni vääntäminen, repiminen, se on ku mä olisin siis tota riivattu.
Vaalijalan asiantuntijoiden näkemys on, että Huttunen ei kykene ymmärtämään tekojensa seurauksia ja vaarantaa itsensä sekä muiden turvallisuuden.
Huttunen puolestaan kokee, että hän ei hyödy Vaalijalassa olosta, vaan taantuu.
Hänen mielestään häntä lääkitään liikaa.
Mikko Huttunen: Mulle on määrätty ainakin kymmentä eri psyykelääkettä, kokeiltu tän kahden vuoden aikana. Erilaisia rauhoittavia, unilääkkeitä ynnä muuta. Voin erittäin pahoin niistä. Koen että se alkuperäinen syy mitä niillä koitetaan hoitaa, eli nää pakko-oireet ja ahdistus, että ne kummatkin vain pahenee noista lääkkeistä.
Laki antaa mahdollisuuden antaa lääkettä tarvittaessa väkipakolla.
MOT: Sinua on myös lääkitty vasten tahtoasi?
Mikko Huttunen: Kyllä. On ollut useita tilanteita. On käytetty aivan liiallista voimaa.
Yhden tällaisen tilanteen Huttunen nauhoitti puhelimellaan.
Nauhoite:
Mikko: Älä koske mun puhelimeen.
Hoitaja: Terve Mikko.
Mikko: Mitä sä teet? Mitä sä satutat? Ai, älä, älä mun puhelimeen
Hoitaja: Mikko! Mikko, ei oo hätä.
Hoitaja: Nyt ois Mikko semmonen rauhottumisen paikka.
Mikko: (raskasta hengitystä)
Hoitaja: Mitenkäs se Mikko mennee taas sinun omasta mielestäs?
Hoitaja: Nyt vois Mikko vähän ruveta skarppaamaan, jos meinasit täällä asustella.
Huttusen mukaan tilannetta edelsi puhelimitse käyty sanaharkka yöhoitajan kanssa. Tämän jälkeen kolme hoitajaa tuli hänen asuntoonsa. He kaatoivat Huttusen lattialle, painoivat maahan ja ruiskuttivat häneen psykoosilääkettä.
Huttunen teki asianajajansa avustuksella rikosilmoituksen pahoinpitelystä. Poliisi ei kuitenkaan ryhtynyt tutkimaan tapausta.
Vaalijalan kuntayhtymän johtaja Ilkka Fritius ei voi kommentoida Mikko Huttusen tilannetta vaitolovelvollisuuden vuoksi.
Yleisellä tasolla Fritius kertoo, että rajoitustoimenpiteiden määrät Vaalijalassa ovat suuria. Johtajan mukaan niihin joudutaan turvautumaan liian usein.
Ilkka Fritius: Emme ole onnistuneet toteuttamaan sitä lainsäädännön ensimmäistä ajatusta siitä että että pitää kehittää menetelmiä, joilla vältyttäisiin rajoitustoimenpiteiden käytöstä. Kyllä tilanne on se että että meillä on paljon tehtävää ja toisaalta asiakkaiden tilanne kun he tulevat meidän palveluihin on on kyllä hälyttävän heikko.
Vaalijala myy palveluitaan koko maahan. Fritiuksen mukaan työ on muuttunut vaativammaksi vuosien varrella.
Ilkka Fritius: Asiakaskunta on on sanotaanko monimutkaistunut.
MOT: Miten se vaikuttaa siihen että miten täällä sitten työtä tehdään, asioita tehdään?
Ilkka Fritius: Se edellyttää henkilökunnalta entistä enemmän osaamista, mutta kyllä siinä suoraan sanoen joutuu pistämään kroppaa likoon, eli rajotustoimenpiteitä. Kyllähän se tilanne on tänä päivänä, että niitä tilanteita vaan syntyy.
Vaikka rajoitustoimenpiteitä tehdään Vaalijalassa paljon, aluehallintovirasto ei ole löytänyt niiden käytössä ongelmia.
Rajoitustoimenpiteet kohdistuvat ihmisiin, jotka usein elävät täysin toisten armoilla, eivätkä osaa tai voi itse huolehtia oikeuksistaan.
Toimenpiteiden lainmukaisuutta valvovat kunnat, aluehallintovirastot, Valvira ja eduskunnan oikeusasiamies.
Tätä juttua varten kävimme läpi aluehallintovirastojen ja Valviran rajoitustoimenpiteisiin liittyvät valvontapäätökset vuodesta 2017 lähtien.
Lisäksi kävimme läpi kaikki eduskunnan oikeusasiamiehen julkistamat päätökset, jotka liittyvät rajoitustoimenpiteisiin.
Kaikkiaan päätöksiä kertyi 64 kappaletta. Valtaosassa niistä annettiin moitteita.
(Grafiikka: 56/64 annettiin moitteita)
Asiakirjoista paljastui, että käytössä on ollut muun muassa lain vastaisia välineitä, kuten häkkisänkyjä sekä jalka- ja käsisidoksia.
Seassa on myös kyseenalaisia toimintatapoja. Ihmisiä on esimerkiksi rullattu mattojen sisälle rauhoittamistarkoituksessa.
Suurimmassa osassa päätöksiä moitteita on kuitenkin annettu rutiininomaisemmista asioista, kuten puutteista rajoitustoimenpiteiden kirjaamisessa tai ohjeistuksessa.
Lain toteutumista valvotaan Valviran Rovaniemen toimipisteeltä käsin.
Sari Vuorilampi on ainoa ihminen Valviralla, joka valvoo kehitysvammaisten oikeuksia kokopäiväisesti.
Vuorilampi on muun muassa ollut selvittämässä, miten paljon rajoitustoimenpiteitä Suomessa oikein tehdään. Kävi ilmi, että rajoittamista tapahtuu yhä useammassa yksikössä.
(Grafiikka rajoitustoimenpiteiden määrästä)
Vuonna 2019 rajoitustoimenpiteitä käytettiin 74 prosentissa yksiköistä. Vuonna 2017 vastaava luku oli 70% ja vuonna 2016 59%
Lähde: Valvira]
Rajoitustoimenpiteiden määrään vaikuttaa asumisyksiköiden koko. Yksilönvapautta joudutaan rajoittamaan selvästi enemmän, kun asukkaiden määrä kasvaa yli seitsemän.
Sari Vuorilampi: Kyllä ryhmissä asuminen on oikeasti tosi haastavaa. Ja ihmiset, joilla on sosiaalinen elämän ongelmia, niin kun asuu ryhmässä, niin siellä saattaa se hermo mennä nopiampaan ja tulee niitä haastavia aggressiivisuutta ja haastavia tilanteita muutenkin.
Tästä huolimatta Suomessa rakennetaan jatkuvasti uusia yksiköitä, joiden koko tuottaa ongelmia.
Sari Vuorilampi: Joo kyllä tämä on semmonen erikoinen yhtälö on että tuota... Että toisaalta niitä isompia yksiköitä tulee ja sitte tiedetään että ne ei välttämättä ole niitä parhaita mahdollisia. Mutta tietenkin se yksikön koko, kyllähän siinä se talous ja tehokkuus on tietyllä tavalla se...
Sain viime kesänä hälyttävän yhteydenoton. Se koski hämeenlinnalaista kehitysvammaisten asumisyksikköä. Yksikön nimi oli ennen Hämeen Tukikoti.
Tapahtumat alkoivat vajaa kymmenen vuotta sitten. Tuolloin Tukikoti sijaitsi tällä paikalla, jossa nyt on tyhjä tontti.
Yksikköön tuli asukkaaksi vaikeasti autistinen poika, joka satutti itseään usein muun muassa lyömällä päätään kovia pintoja vasten.
Tukikodin ratkaisu oli se, että poikaa köytettiin kiinni päivin ja öin.
MOT:n haltuunsa saamassa kuvassa näkyy, kuinka poika on kiinni tuolissa kuormaliinoilla ja teipillä.
Yöt poika nukkui yksin siteissä, joiden käyttöön ei MOT:n tietojen mukaan ole ollut lupaa. Häntä sidottiin myös omatekoisella pakkopaidalla.
Lisäksi poikaa on pahoinpidelty useampaan otteeseen ainakin kahden eri henkilön toimesta.
Kahdesta pahoinpitelystä on käräjäoikeuden tuomio, mutta osa väkivallasta ei koskaan ole päätynyt poliisin tutkittavaksi asti.
Vuodesta 2015 Hämeen Tukikoti on ollut Mehiläisen omistuksessa. Nyt yksikön nimi on Onnikoti Omenapuu.
Tietojemme mukaan sitomista on kestänyt noin viisi vuotta ja sitä on tapahtunut sekä vanhassa että uudessa omistuksessa.
MOT on haastatellut sekä työntekijöitä että omaisia, yhteensä yhdeksää henkilöä. He eivät uskalla esiintyä nimellään, koska pelkäävät omasta tai asukkaiden puolesta.
Tässä jutussa kuulemme heistä kahta.
Anonyymi työntekijä 2: Joka ikinen yö se oli sidottuna niillä kuormaliinoilla tai alkuun lakanoilla sänkyyn. Joka päivä sitä teipattiin siihen nojatuoliin istumaan kiinni.
Anonyymi työntekijä 1: Ja se tuli niin kuin meidän johtajalta.
MOT: Teidän johtaja käskytti, että näin toimitaan?
Anonyymi työntekijä 1: Kyllä.
Poika pääsi kuitenkin satuttamaan itseään. Pojalla oli päässä syvä haava, jota ei haastateltavien mukaan hoidettu asianmukaisesti.
Anonyymi 1: Lääkäri ei koskaan tullut edes tapaamaan tätä poikaa.
Eräässä vaiheessa pojan ohjaajaksi palkattiin mieshenkilö, jolla ei haastateltavien mukaan ollut minkäänlaista alan ammattipätevyyttä.
Anonyymi 1: Tämä mieshenkilö puristi tätä poikaa käsivarsista ja nosti ihan niin kuin niskavilloistaan sitä ylös, eli se voiman ja vallan käyttö oli jotain järkyttävää. Ja siitä me sanottiin johtajalle, ja johtaja sanoi vaan ihan puhtaasti, että tämä poika kunnioittaa tätä mieshenkilöä.
MOT: No miten poika tähän miehen läsnäoloon reagoi?
Anonyymi 1: No hänhän pelkäsi. Ihan totaalisesti. Aina kun hän näki tämän miehen tulevan taloon työvuoroon, niin hän niin kuin kutistui. Hän niin kuin kutistui pieneksi lapseksi.
Haastateltavat kertovat, että ohjeet kovakouraiseen käsittelyyn ja sitomiseen tulivat yksikön johdosta. Osa työntekijöistä pyrki toimimaan eri tavoin ja helpottamaan pojan elämää.
MOT: Millä tavoin?
Anonyymi 1: Esimerkiksi että me siliteltiin ja oltiin hänelle läsnä ja puhuttiin hänelle.
MOT: Näitä asioita ei saanut tehdä?
Anonyymi 1: Sai, mutta kun sen piti olla aina siinä niskalenkissä. Me ei otettu kiinni.
MOT: Mitä teille sitten kävi kun teitte toisella tavalla ja se selvisi johdolle?
Anonyymi 1: Johtaja tuli tosi rankasti huutamaan meille, pää punaisena.
Haastateltavien mukaan yksikön johto pelotteli työntekijöitä ja kielsi puhumasta epäkohdista ulospäin. Osa työntekijöistä kuitenkin teki niin. Epäkohdista on ilmoitettu muun muassa kaupungille ja aluehallintovirastoon, jotka ovat tehneet yksikköön tarkastuksia.
MOT: Siellä on käyty useasti valvontakäynnillä. Minkälaisia nämä tilanteet olivat?
Anonyymi 1: Ihan potaskaa. Siivottiin, laitettiin kaikki niin kuin perfecto. Sitten tuli meillä vaikutelma, että kaikki on hyvin. Kaikki on hyvin.
MOT: Mitä sinä ajattelet siitä?
Anonyymi 1: No se luottamus tavallaan meni kaikkeen.
Kun mikään ei auttanut, moni vaihtoi työpaikkaa.
Anonyymi 1: Kauheeta että se jäi se poika sinne... Että kuinka paljon se joutuu kärsimään siellä... Anteeks... Ja että kun sä et voinut tehdä yhtään mitään sen eteen, että sä olisit saanut sen pois sieltä. Että se jälkipaininta sitä itsensä kanssa oli vaikea vetää... Että miten ihmistä voi kohdella köyttämällä ja väkivallalla ohjata ja hoitaa... On muitakin keinoja asioiden hoitamiseen.
Haastateltavien mukaan poika oli ylipäänsä hoidossa aivan väärässä paikassa.
MOT: Miksi hän oli siellä, jos hän selvästikään sinne ei olisi sopinut?
Anonyymi 2: Isot rahat yritys saa siitä. Ei ole ihan halvimmasta päästä tämä poika hoitaa.
Pojan sitomisesta on sittemmin luovuttu. Muutos tapahtui, kun yksikössä vieraillut lääkäri ilmoitti asiasta aluehallintovirastolle.
Virasto antoi moitteet Mehiläiselle ja yksikönjohtajalle lainvastaisesta sitomisesta.
Tämän kummempia seurauksia tapahtuneesta ei kuitenkaan ollut.
Valviran Sari Vuorilampi suhtautuu tapaukseen vakavasti.
Sari Vuorilampi: Tuo on täysin lainvastanen rajotustoimenpide, eikä millään muotoa siinä ole niin kun mitään tekemistä lain kanssa
MOT: Onks tää ikinä ollu lain mukasta?
Sari Vuorilampi: Ei. Ei eikä inhimillistä. Että voisin sanoa että tää on tosi surullista ja täysin epäinhimillistä kehitysvammasten ihmisten näkökulmasta. Ja yleensä ihan kenen tahansa ihmisen näkökulmasta.
Haastateltavat kertovat myös muunlaisista ongelmista yksikössä. Väkivalta on ollut jatkuvasti läsnä.
Anonyymi 2: Paljon se väkivalta johtui siitä, että asiakkailla ei ollut strukturoitua päiväohjelmaa. Asiakkaat oli yhtä sekaisin kuin tavallaan työntekijätkin, että mitä tehdään, mitä tapahtuu.
Uhkatilanteita on syntynyt, mutta haastateltavat kertovat, että hätänumeroon soittaminen on ollut kiellettyä.
Anonyymi 2: 112 ei saanut soittaa, koska se on epäonnistumisen merkki, jos joutuu pyytämään apua hätäkeskuksesta, poliisilta tai soittamaan ambulanssia.
Haastateltavien mukaan ongelmat on yksikön paikallisjohdon lisäksi otettu puheeksi myös Mehiläisen ylemmän johdon kanssa.
Yksikön nykyinen omistaja Mehiläinen kieltäytyy MOT:n haastattelusta, ja vastaa kysymyksiin sähköpostitse.
Mehiläisen laatujohtaja Mikko Purhonen kertoo vastauksessaan, että vammat hoidetaan yksikössä asianmukaisesti, eikä hätänumeroon soittaminen ole ollut kaikissa tilanteissa kiellettyä.
Autistisen pojan sitomista Mehiläinen pyytää anteeksi.
Grafiikkasitaatti: “Esiin nostamissasi tilanteissa yksikössä on toimittu ohjeiden vastaisesti ja väärin. Pyydämme tapahtunutta anteeksi.”
Grafiikkasitaatti: “Korjaavat toimenpiteet on tehty yhteistyössä läheisten ja kaupungin kanssa yli kaksi vuotta sitten ja toimintaa yksikössä seurataan tarkasti.”
Pojan pahoinpitelystä tuomittu henkilö tai poikaa riepotellut mies eivät enää ole yksikössä töissä. Purhosen mukaan yhtiö on epäonnistunut omavalvonnassaan.
Grafiikkasitaatti: “Otamme tämän hyvin vakavasti. Kannustamme henkilöstöä nostamaan aktiivisesti esiin mahdollisia epäkohtia, jos sellaisia toiminnassa on.”
Voit tutustua sidotuksi tulleen pojan tarinaan tarkemmin verkkosivuillamme.
Kun epäkohtia paljastuu, valvojilla olisi mahdollisuus antaa määräyksiä toiminnan muuttamisesta tai tarvittaessa vaikka sulkea yksikkö.
Näin kuitenkin tapahtuu harvoin. Yhtenä syynä on se, että epäkohtia ei pystytä varmentamaan tarkastuskäynneillä.
Sari Vuorilampi: Jos ei juuri silloin niin ku tapahdu eikä tää tuu tietoon, valvontaviranomaisen tietoon niin on vaikea puuttua asiaan, mistä ei tiedä.
Vuorilammen mukaan valvontasanktioiden antamista voisi tehostaa tekemällä niistä julkisia. Silloin kehitysvammahuollon asiakkaat voisivat äänestää jaloillaan.
Usein tilanne on kuitenkin se, että ei ole ketään, joka ilmoittaisi epäkohdasta.
Valviran selvityksen mukaan Suomessa tehdään vuosittain noin neljännesmiljoona rajoituspäätöstä.
Valvojat eivät ehdi joka paikkaan, vaan yksiköt valvovat itse itseään.
Siitä, miten paljon laittomuuksia jää peittoon, ei ole tietoa.
Mikko Huttunen ei vielä tiedä, koska pääsee ulos Vaalijalasta.
Mikko Huttunen: Mulle tuli tänä aamuna tieto. Tiedoksianto, että mun pakkohoitoa on jatkettu kuus kuukautta 2022 huhtikuuhun saakka. Ja se on nyt se on nyt viides puolvuotinen mitä mulle määrätään.
Kun Huttunen ensimmäistä kertaa määrättiin Vaalijalaan, hän valitti asiasta hallinto-oikeuteen. Se asettui Huttusen kannalle.
Hallinto-oikeuden mukaan erityishuolto olisi voitu toteuttaa muullakin kuin pakolla ja kumosi päätöksen. Korkein hallinto-oikeus oli kuitenkin eri mieltä.
Seuraavaksi Huttunen on viemässä asiaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käsiteltäväksi.
Sitten kun vapaus joskus koittaa, Huttunen matkaa Turkuun. Sieltä on vihdoin löytynyt sopiva koti, joka on räätälöity nimenomaan Tourettesta kärsiville ihmisille.
Mikko Huttunen: Usko tai älä mutta siellä on vihdoinkin se, mitä mä oon vuosikausia etsinyt. Rupeisin käymään kuntosalilla, hakeutuisin jäseneks, kävisin kirjastossa, kävisin leffateatterissa, elämä jatkuis.
Anu Tarvainen: Oliko kiva koulupäivä?
Vili Tarvainen: Jo.
Anu Tarvainen: Otatsie repun. Ota reppu. Kiitos kyydistä!
Vili Tarvaisen ei lopulta koskaan tarvinnut pukea magneettiliiviä ylleen. Kolmivuorotyötä tekevä Anu Tarvainen, Vilin isä ja muut omaiset alkoivat kuljettamaan poikaa itse kouluun.
Anu Tarvainen: Yövuoron jälkeen tulin kotia ja siinä sitten laitoin pojan aamupalan valmiiksi ja sitten lähdin kuskaamaan vielä kouluun.
Noin kaksi viikkoa koulun alkamisen jälkeen Tarvaisen perhe sai kuitenkin mieluisan päätöksen. Vili kulkee nyt omalla koulukyydillä.
Anu Tarvainen: Olen tosi onnellinen siitä päätöksestä. Meidän tarvinnut vääntää oikeasti tästä monia kuukausia. Meidän puoleen ratkaisuhan tuli kohtalaisen helposti. Ainahan näin ei oikeasti ole, mikä on tosi valitettava tosiasia.
Nyt koulurutiini on alkanut löytyä. Lisäksi Vili sai elämänsä ensimmäisen ystävän tämän ohjelman kuvausten aikana.
Anu Tarvainen: Silmäkulma kostuu. Semmonen selkeä ystävyys, että klikkas yhteen hyvin, niin kyllähän se oikeesti oli pakahduttavaa.
Anu Tarvainen näyttää Vilille kuvaa kännykältä: Kato siellä on Alpo. Siellä te leikitte. No niin te kyllä pussailitteki. Oliko läpy?
