Norjassa ja Suomessa opiskellut, Oslossa asuva mezzosopraano Melis Jaatinen on vakiinnuttanut paikkansa etenkin pohjoismaiden oopperalavoilla, mutta omaa levyä on jouduttu odottamaan - tähän asti. Alban julkaisema uutuus "Impressions du nord" esittelee paitsi pätevän laulajan myös kiinnostavan ohjelmistonurkkauksen: Skandinaavisen kansallisromantiikan ranskalaiset vaikutteet ovat tuottaneet intensiivistä, tumman sävykästä musiikkia, joka sopii Jaatisen äänelle.
Levyn säveltäjänimet Gösta Nystroem, Alf Hurum, Pauline Hall, Leevi Madetoja ja Toivo Kuula ammensivat 1900-luvun alussa paljon vaikutteita Pariisista, vastareaktiona germaaniselle musiikkiperinnölle. Kun myöhäisen kansallisromantiikan luonnonmystiikkaan ja rujoon symbolismiin yhdistyi impressionismin hienostunut valohämy, syntyi kiehtova yhdistelmä. Levyn liedit ovat värikkäitä mutta värit ovat tummia, ja miniatyyrien hienostuneisuus tuntuu kumpuavan rohkeasti alitajunnasta eikä perinteestä kuten perusliedeissä.
Jaatinen on osannut kaivaa ohjelmiston reunamilta juuri oikeat kappaleet Ranska-yhteyksien korostamiseen. Kokonaisuuden oivaltavuus paljastuu esimerkiksi siitä, että Nyströmin merisymbolismin sekä Hurumin ja Hallin sävytutkielmien jälkeen Madetojan Talvikuutamolla tuntuu aiempaa enemmän ranskalaiselta dekadenssilta ja vähemmän talviselta latomaalaukselta.
Melis Jaatinen rakentaa levyn tuokiokuvat tummasävyisellä mutta tarkkapiirtoisella äänellään kiireettömän hallitusti. Ala- ja keskirekisterin hiljaisissa hetkissä hän on kertakaikkisen upeaa kansainvälistä tasoa, ja niitä levyllä riittää. Ajoittaiset korkeat fortissimot tuovat ääneen lievää leikkaavuutta tai sävyttömyyttä, mutteivät sentään riko tunnelmaa.
Myös pianisti Juho Alakärppä tavoittaa levyn tumman mutta sävykkään perustunnelman, ja taitavasti hän pitää bassopuolen soinnin sen verran kuulaana, että diskantin värit vielä erottuvat. Yhteistyöstä kuulee, että asialla on kaksi ammattilaista, jotka tietävät mitä tekevät, ja miten se tehdään yhdessä. Sikälikin kyseessä on mtä mainioin levydebyytti.
"Impressions du nord - Nordic songs", säv. Gösta Nystroem, Alf Hurum, Pauline Hall, Leevi Madetoja, Toivo Kuula ja Claude Debussy. - Melis Jaatinen, mezzosopraano, ja Juho Alakärppä, piano. (Alba, ABCD 504)
Kuuntele Kare Eskolan Uudet levyt 20.1.2022.