Hyppää pääsisältöön

Morricone-hitit toimivat viuluherkkuna

Tammikuussa 2020 säveltäjä Ennio Morricone sai valmiiksi ison sovitustyön, elokuvahittiensä versioinnin sarjoiksi viululle ja orkesterille. Morricone omisti sarjat Marco Serinolle, joka oli pitkään ollut hänen hoviviulistinsa elokuvien ääniraidoilla ja konserteissa. Pian Morricone kuoli, mutta Serino on nyt tuoreeltaan levyttänyt kaikki kuusi sarjaa, ja tuloksena on ihmeellisen vetoava dokumentti Morriconen taiteesta ja Serinon osuudesta siinä.

Ennio Morricone: Cinema Suites
Ennio Morricone: Cinema Suites Uudet levyt

Itse en harrasta elokuvia, ja siksi elokuvamusiikin konserttiversiot yleensä kumisevat korvissani tyhjinä merkityksestä. Kuvaan ja tunteeseen taidolla tehty ääniraita ei yksin kanna. Mutta tämän levyn viulusarjoissa Morriconen oma ääni kuuluu niin vahvana, että ne tuntuvat musiikilta, eivät ääniraidoilta. Tietysti Morricone osasi sovittaa, mutta aivan erityisesti hän osasi kriittisesti valikoida laajasta tuotannostaan sen, mikä jotenkin toimii.

Huonoiten toimivat tiheämmät kohdat, joissa musiikki on puoliväkisin sullottu romanttisen viulutaidemusiikin muottiin. Mutta niiden vastapainoksi tarjolla on vilpittömiä karaktäärihetkiä, jotka Morricone pelkistää rohkeasti, ja loputon virta henkeviä, merkityksellisiä melodioita. Harva 1900-luvun lopulla osasi Morriconen lailla ammentaa musiikin ajattomista lähteistä.

Levy tekee selväksi myös sen, miksi Morricone vaati juuri Marco Serinon tuotantojensa lukuisiin viulusooloihin. Serino valuttelee melodiat elokuvallisen pehmeällä, suorastaan juovuttavalla soinnilla, joka nostaa Morriconen säveltäjäpersoonan esiin keskeltä geneerisiä tunteita. Jos maailman kuuluisimmat viulutähdet saisivat samaa tyyliä ja linjaa hittikonserttojen hitaisiin osiin, yleisö kusisi hunajaa.

Kapellimestarina levyllä on säveltäjämestarin poika Andrea, joten siltäkin osin levy on auktorisoitu. Levyn jälkeen on helpompi ymmärtää, mikä Ennio Morriconesta teki oman alansa mestarin, vaikkei pitäisi vanhan liiton elokuvamusiikista lainkaan.

Ennio Morricone: Cinema Suites. - Marco Serino, viulu, sekä Orchestra Haydn di Bolzano e Trento/Andrea Morricone. (Arcana, A495)

Kuuntele Kare Eskolan Uudet levyt 17.2.2022.

  • Alakotilan takuuraikkautta mandoliinilla

    Levyarvostelu

    Taidemusiikin ja nykykansanmusiikin rajamaa versoo yhä runsaammin mielenkiintoista musiikkia, ja ahkerin puutarhuri siellä on säveltäjä, sovittaja, kosketinsoittaja ja pedagogi Timo Alakotila. Vuonna 2014 hän sävelsi konserton pitkäaikaiselle yhtyekaverilleen, mandoliininsoittaja Petri Hakalalle, ja nyt kun teos on saatu levytettyä, siitä saattaa tulla suomalaisten kamariorkesterien keskuudessa yhtä suosittu kuin Alakotilan Concerto grossosta.

  • Kitaristi Janne Malinen kuljettaa punaista lankaa halki vuosisatojen

    Levyarvostelu

    Uuteen levyyn asti olen pitänyt Janne Malista luovana mutta tolkullisena kitaristina. Nyt hän kuitenkin yhdistää kolme teosta, joilla ei ole mitään yhteistä: Piazzollan kaksoiskonserton kitaralle ja bandoneonille, Weissin luuttukonserton klavikordisäestyksellä sekä niiden välissä Tommi Kärkkäisen konserton sähköisesti käsitellylle silent-kitaralle. Levyn kuunneltuani pidän Janne Malista entistä luovempana mutta edelleen tolkullisena. Rohkeudesta ja ilmaisun pakosta syntyvä punainen lanka tikkaa kokonaisuuden yhteen.

  • Toimiiko kuoro saamelaisuuden tulkkina?

    Levyarvostelu

    Laajan Saamenmaan musiikista ja kulttuurista riittäisi syvää innoitusta myös valtakulttuurin taidemusiikille, etenkin nyt kun kulttuurien kohtaamisesta on siivottu räikeimmät virheet. Pohjoinen huippukuoro Erik Westbergs Vokalensemble on omistanut uuden levynsä saamelaisvaikutteiselle musiikille. Joikun ja kamarikuoroilmaisun yhdistäminen ei ole helppoa, mutta tulos kuulostaa yllättävän luontevalta, innoittuneelta ja saamelaislähtöiseltä.

  • Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri toteuttaa Wiljami Niittykosken vision

    Levyarvostelu

    Kaustisen Salonkylässä asunut, vuonna 1985 kuollut Wiljami Niittykoski oli keskeinen hahmo siinä kehityksessä, jonka tuloksena kaustislainen viulunsoitto on nyt maailmanperintökohde. Salonkylän Sibelius oli kasvanut pelimanniperinteeseen mutta myös alueelle suodattuneeseen taidemusiikkiin, ja sävelsi sielunsa tunnot kappaleiksi, joita Kaustisella yhä soitetaan. Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri on nyt tehnyt tämän kansanomaisen sävelaarteiston pohjalta levyn, joka toteuttaa Niittykosken genrerajatonta musiikkinäkemystä tyylikkäästi.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua