Hyppää pääsisältöön

Säveltäjä George Walkerin vakava arvokkuus lumoaa

Säveltäjä George Walker viettäisi satavuotisjuhlavuottaan, jos eläisi - ja melkein elääkin, Walker kuoli vuonna 2018. Ehkäpä häntä juhlavuoden kunniaksi aletaan kutsua suureksi amerikkalaiseksi säveltäjäksi, eikä afroamerikkalaiseksi. Juhlavuoden alkajaisiksi julkaistu levy Walkerin pianosonaateista oli minulle huima elämys, ja lumouduin musiikin vakavasta arvokkuudesta. Levy tulee tarpeeseen, koska Walkerin teoksista on piinallisen vähän hyviä tai edes kelvollisia levytyksiä.

George Walker: Five Piano Sonatas
George Walker: Five Piano Sonatas Uudet levyt

Laatupianisti Steven Beckin ja Bridge-yhtiön levy sisältää Walkerin viisi pianosonaattia, näyttää tylsältä eikä äkkiseltään kuulostakaan erityiseltä: atonaalista tai vapaatonaalista kevytmodernismia, perinteisiä muotoja, yksi taidemusiikillinen viittaus spirituaalimelodiaan. Mutta jotenkin en voinut lopettaa kuuntelua, ja kyynelet alkoivat virrata. Musiikki ei ollut kaunista tai rumaa, se oli vain arvokasta. Musiikki ei ilmaissut tai julistanut mitään, etenkään käsitteellistä, mutta kuulijana aistin, että tekijä tiesi järjestäneensä sävelet mahdollisimman hyvin, ja hän ojensi ne minulle ja saisin tehdä niillä mitä halusin. Walkerin pianosonaattien arvokkuus ja luottamus musiikin voimaan tuntuivat puhtaalta jalokiveltä keskellä merkityksellä kuorrutettua nykymusiikkirihkamaa.

Sitten pyyhin kyyneleet ja ryhdyin etsimään tietoa. Walker oli afroamerikkalainen, hänen yksi isovanhempansa oli orja. Mutta on merkityksellisempää kertoa hänen muusikonurastaan. Walkerin koti oli musikaalinen, hänet laitettiin pianotunneille, ja hänestä tuli Amerikan parhaiden opettajien kouluttama, virtuoottinen, klassinen pianisti. Mutta keikkoja hän ei paljon saanut, edes laajan Euroopan-kiertueen jälkeen. Siksi Walker ryhtyi säveltämään taidemusiikkia, hankki siihenkin Amerikan parhaan koulutuksen, sai tilauksia ja esityksiä ja menestyi kohtalaisesti. Mutta varsinaisen elantonsa Walker ansaitsi yliopistomaailmassa, musiikkia opettaen.

Walkerin musiikkia arvostettiin paljon mutta esitettiin melko vähän, usein afroamerikkalaisissa erikoisyhteyksissä. Vuonna 1996 hän voitti musiikin Pulitzer-palkinnon, ensimmäisenä afroamerikkalaisena. Ja siinä se: elämäntarina jossa taidemusiikki, arvokkuus ja työ saavat enemmän painoa kuin rasismi.

Löysin Walkerin teoksista piinallisen vähän levytyksiä, mutta vaistoni sanoo, että niitä on tulossa enemmän, eikä vain juhlavuoden takia. Ja onneksi Steven Beckin levytys pianosonaateista on hyvä. Beck soittaa sielukkaasti, harkitusti ja musiikin ansaitsemalla arvokkuudella. Ensimmäisen pianosonaatin sointuisa likitonaalisuus, kolmannen sonaatin itsevarma kokeellisuus ja viidennen sonaatin tiiviys välittyvät selvästi, ja kokonaisuudesta kristallisoituu toteava lamentoso-sävy.

George Walkerin aika koittaa vielä.

George Walker: Viisi pianosonaattia (1953-2003). - Steven Beck, piano. (Bridge Classics, BRIDGE 9554)

Kuuntele Kare Eskolan Uudet levyt 17.2.2022.

  • Silvestrov vastustaa sotaa hiljaisella hellyydellä

    Levyarvostelu

    Ukrainalainen seniorisäveltäjä Valentin Silvestrov on tällä hetkellä soitetumpi kuin koskaan, mutta syy on murheellinen: sota. Ukrainan sodan takia myös ECM-yhtiö on nyt julkaissut kuuden vuoden takaisen levytyksen Silvestrovin teoksesta Maidan 2014. Levy vastustaa sotaa ja puolustaa Ukrainaa hiljaisen hellällä, pienimuotoisella musiikilla. Siksi se tuntuu totuudelta keskellä uhkia, toiveita ja propagandaa.

  • Bram van Sambeek ratkoo fagotti-Bachia pätevästi

    Levyarvostelu

    Fagotisti Bram van Sambeek soitti itsestään ilmiön edellisellä Orbi-levyllään, jolla hän versioi hevi-klassikoita varsin erikoisen yhtyeen kera. Tuoreella Bach-julkaisulla van Sambeek palaa yksinään taidemusiikin helmoihin, mutta meno vähintään yhtä kiihkeää, tanssillista ja omapäistäkin. Soolopuhaltajien sammumattomaan Bach-janoon on nimittäin tarjolla peräti kolme erilaista mutta pätevää ratkaisua.

  • Bachin soolosellosarjat paljastavat käyrätorvesta uusia puolia - muttei toisinpäin

    Levyarvostelu

    Jukka Harju piipahtelee RSO:n soolokäyrätorven paikalta solistin ja kamarimuusikon tehtävissä säännöllisesti, mutta harvoin hän joutuu luottamaan osaamiseensa niin yksin kuin Alban uutuuslevyllä, jolla Harju soittaa kolme Johann Sebastian Bachin soolosellosarjaa. Ikonisen ja kevyesti moniäänisen sello-ohjelmiston versiointi vaatii sekä taiteellisten että soittoteknisten ratkaisujen löytämistä käyrätorven mukavuusalueen ulkopuolelta - mutta Jukka Harjun tapauksessa siitä seuraa hyviä asioita ainakin käyrätorvelle jos ei Bachille.

  • Onko Martinaitytėn sointipintaminimalismi saanut sokerikuorrutuksen?

    Levyarvostelu

    Viime vuonna lumouduin taas yhdestä levy-yhtiö Ondinen poimimasta baltialaisesta säveltäjästä. Žibuoklė Martinaitytėn orkesteriteosten hitaat, plastiset ja sointipintavetoiset prosessit tuntuivat raikkailta ja mielekkäiltä siinä trendikkäässä musiikkivirrassa, jota kutsun diatoniseksi mystiseksi minimalismiksi. Nyt Ondine on julkaissut seuraavan annoksen tätä amerikkalaistunutta liettualaissäveltäjää, ja kun sinfoniaorkesteri on typistynyt jousiksi, rikkaat sointipinnat ovat paikoin typistyneet sokerikuorrutukseksi.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua