Pisara-ohjelmassa arkkipiispa Tapio Luoma rohkaisee rukoukseen
Lauantaina 5.3. Yle TV1:llä Pisara-ohjelmassa klo 12.30 on aiheena Rukous rauhan puolesta. Arkkipiispa Luoma puhuu Ukrainan kriisistä ja siitä, miten tilanne meihin vaikuttaa. Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli järkytys ja moni kokee voimattomuuden sekä ahdistuksen tunteita. Arkkipiispa Tapio Luoma uskoo, että voimme tehdä paljonkin. Myös rukoilla.
Kajaanin radiojumalanpalveluksessa muistetaan Ukrainaa
Sunnuntain 6.3. radiojumalanpalveluksen aiheena on Jeesus, kiusausten voittaja. Kajaanin seurakunnan suorassa radiojumalanpalveluksessa Yle Radio1:llä klo 10 saarnaava kirkkoherra Marko Miettinen kertoo, että hän aikoo puheessaan tarkastella kiusaaja - kiusattu -teemaa.
- Tämä asetelma löytyy helposti kaikesta inhimillisestä elämästä. Kiusaamiseen ja toisen alistamiseen voi kuka tahansa joutua, Miettinen puntaroi.
- Pohdin myös sitä, mikä saa ihmisen toimimaan toista ihmistä vastaan. Nykyinen maailmantilanne tuo asetelmaan syvyyttä valtioiden välisistä konflikteista. Evankeliumi tuo pyhään toivon näkökulman vapahtajasta, joka on voittanut kiusaajan vallan, Marko Miettinen toteaa.
Kajaanin seurakunnan radiojumalanpalveluksessa rukoillaan Ukrainan tilanteen puolesta.
Piispa Teemu Laajasalo puhuu aamuhartaudessa Ukrainan tilanteesta
Maanantaina 7.3. Yle Radio1:n aamuhartaudessa Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalo käsittelee myös Ukrainan tilannetta. Laajasalon hartaus Vahvista ääni toisen maailman avaa samalla radiohartauksien juhlaviikon. Yleisradio on lähettänyt radiohartauksia jo 90 vuoden ajan ja sen kunniaksi juhlaviikolla lähetetään kuuntelijoiden toivomia hartauksia.
Juhlaviikon muissa toivehartauksissa äänessä ovat tistaiaamuna 8.3. kirkkoherra Olavi Virtanen, keskiviikon 9.3. aamuhartaudessa kirjailija Martti Lindqvist ja iltahartaudessa kirkkoherra Seppo Lohi, torstaina 10.3. aamuhartaudessa puhuu kirjailija Kaisa Raittila ja iltahartaudessa arkkipiispa Ilmari Salomies, perjantaina 11.3. aamuhartaudessa pastori Marjaana Toiviainen sekä iltahartaudessa rovasti Kai Vahtola ja lauantai-illan 12.3. toivehartaus on kirjailija Anna-Maija Raittilan.
Aamuhartaudet kuullaan Yle Radio 1:ssä maanantaista lauantaihin klo 6.50. ltahartaudet kuullaan Yle Radio 1:ssä maanantaista perjantaihin klo 18.50 ja 23.00, lauantaisin klo 18.00 ja 23.00.
Meditatiivisessa messussa hiljennytään rauhanrukoukseen kelttiläisin sävelin
Sunnuntain 13.3. klo 10 radiojumalanpalveluksena kuullaan Tuomasyhteisön toteuttama Kelttiläinen meditatiivinen messu. Jumalanpalvelus tarjoaa levähdyspaikan kriisiuutisten keskellä, kun kelttiläisvaikutteinen, levollisen valoisa musiikki yhdistyy Raamatun lukemisen ja lempeään puheeseen. Saarnaajana ja liturgina Meditatiivisessa messussa toimii Tuomasyhteisön toiminnanjohtaja Kati Pirttimaa ja musiikin ovat suunnitelleet tuomaskanttori Inna Vintturi ja Markus Asunta.
Piispa Mari Leppänen TV1:llä Rauhanrukouksessa 13. maaliskuuta
Sunnuntaina 13.3. klo 10 lähetetään Yle TV1:llä suorana Rauhanrukous Ukrainan puolesta. Rauhanrukous on ekumeeninen ja uskontojen yhteinen rukoushetki Alppilan kirkossa.
Ohjelmassa puheen pitää piispa Mari Leppänen. Mukana on mm. ortodoksisen kirkon piispa Sergei. Rauhanrukous Ukrainan puolesta -ohjelmassa lauletaan virsi 600 sekä ukrainalaissyntyisen Dimitri Bortnjanskin säveltämä virsi 369. Rauhanrukouksessa musisoivat laulaja Viitasen Piia, Grex Musicus-kuoro sekä Dagmar Õunap ja soitinyhtye.
Kaikki hartausohjelmat ovat katsottavissa ja kuunneltavissa Yle Areenassa lähetysaikojen jälkeen.