Luonnontorvi eli varhainen, venttiilitön käyrätorvi on aina vedonnut minun sointiaistiini. Syynä on tukkeamistekniikka: soittaja säätää äänenkorkeutta työntämällä kättä torven sisään, mikä vaikuttaa huomattavasti myös äänenväriin. Luonnontorvella on tavallaan pakko poiketa tasavireisestä ja tasakoosteisesta sointi-ihanteesta, mutta poikkeamista voi käyttää myös akustisesti riemukkaana ilmaisukeinona, kuten Teunis van der Zwartin ja pianisti Alexander Melnikovin uutuuslevyllä.
van der Zwart ja Melnikov ovat valinneet levylle varhaisromantiikan luonnontorvimestari Giovanni Punton ohjelmistoa: Beethovenin, Riesin ja Danzin sonaatit sekä Punton oman konserton. Jos korvat eivät ole tottuneet luonnontorveen, levyn alku järkyttää. Kauniiden melodialinjojen keskelle ilmaantuu oudon verhoutuneita tai räikeästi säriseviä säveliä ja komeat fanfaarit saattavat päättyä metalliseen pieruun. Tavallaan sonaatit luonnontorvella kuulostavat M.A. Nummisen laulamilta liedeiltä, mutta levyn edetessä Teunis van der Zwartin soittoon alkaa suhtautua musiikkina. Sointivärien kirjo tuntuu riemukkaalta ja yllättävältä, mitä yleensä ei voi sanoa romanttisen musiikin perussoitosta, ja yllättävän monessa kohdassa säveltäjät ja muusikot osaavat myös käyttää luonnontorven pakotettua värivaihtelua tarkoitukselliseen tunneilmaisuun. Etenkin Punton oma konsertto ja Riesin sonaatti ovat tässä suhteessa nerokkaita. Parasta on kuitenkin se, että kuulija voi suhtautua van der Zwartin oivalliseen huultenkiristelyyn yhtä aikaa sirkuksena ja musisointina.
Levyn akustisen ilojuhlan viimeistelee yläsävelrikkaasti kilkattava fortepiano, jolle säveltäjät ovat delegoineet suuren osan harmonisista seikkailuista ja dramaattisista käänteistä, että solistiparan huulet saisivat huilia. Alexander Melnikov seuraa oivallisesti van der Zwartin suuvirtuositeettia, mutta soolo-osuuksissa Melnikovin rytminkäsittelyssä on kiilaavaa epämääräisyyttä.
Karkki- ja jäätelötehtaat ovat hiljattain ymmärtäneet, että makea toffee maistuu vielä herkullisemmalta, jos siihen lisää merisuolarakeita. Aivan samoin hopeanhohtoinen käyrätorvimusiikki kuulostaa paremmalta, kun tukkeamistekniikka tuottaa sekaan kirpeitä sointeja. Siksi tämä Harmonia Mundi -yhtiön julkaisu on kevään akustisesti herkullisin levy.
"Horn and Piano: A Cor Basse Recital", säv. Ludwig van Beethoven, Ferdinand Ries, Giovanni Punto ja Franz Danzi. - Teunis van der Zwart, luonnontorvi, ja Alexander Melnikov, fortepiano. (Harmonia Mundi, HMM905351)
Kuuntele Kare Eskolan Uudet levyt 17.3.2022.