Kare Eskola
Yle
Vuonna 2009 perustettu defunensemble on Suomen nykymusiikkioloissa ainutlaatuinen yhdistelmä avantgardea, asennetta ja elektroniikkaa. Livenä yhtye pystyy varmoin ottein yhdistämään akustiset tiheiköt ja elektroniset ryöpyt, joten tietysti sama tapahtuu myös uutuuslevyllä Hyperrealistic Songs. Kenties äänikuva on liiankin hyperrealistinen.
Anteeksiantamaton avausraita, Hikari Kiyaman Death metal rock with headbang, lienee tarkoitettu karkottamaan herkkäsieluiset kultakorvat lähimaastosta, niin röyhkeän hauskasti se ryöpyttää kirskuntoja, hälyjä ja vähän metalliriffejäkin. Kuolonmetalli-avantgarden jälkeen Asta Hyvärisen pitkälinjainen Improbable tuntuu melkein levolliselta, mutta senkin väkevät ääntelyt häiritsevät sielunelämää syvältä. Sami Klemolan lyhyt Peak kurkottaa kohti nollaa lyttyyn kompressoidulla äärihälyllä, jonka asettelussa on samaa musikaalisuutta kuin turpiinvedossa koulunpihalla.
Moisen höykytyksen jälkeen levyn nimikappale, Christian Winther Christensenin 4 Hyperrealistic Songs, antaa mahdollisuuden tarkastella defunensemblen tulkinnallista taituruutta. Kappaleen ideana on rakentaa banaaleista musiikkieleistä soinnillisesti kiinnostavaa, postmodernia käsitetaidetta, ja onnistuuhan se, koska soitto on äärimmäisen tarkkaa ja äänenkäsittely hyperrealistista. Kuulijalta riistetty turvallissuudentunne palautetaan levyn lopuksi Perttu Haapasen kappaleella Doll Garden, jonka suhde hälyihin ja rakenteisiin on enemmän musikaalinen kuin käsitteellinen.
Kiihkeää, tylyä ja hauskaa vuorotteleva kokonaisuus olisi muuten mitä herkullisinta kuultavaa, mutta levyn äänikuva ei ole helpoimmasta päästä. Ymmärrän että lyttyyn kompressoitu digitaalihälyisyys kuuluu defunensemblen tyyliin siinä missä ärsyttävä pieni alkukirjain, mutta akustisia soittimia joudutaan tukemaan rajusti. Markus Hohti osaa sopeuttaa sellonsa rajuihin ääniolosuhteisiin, mutta puhaltimien hönkäilyt ja rapinat kuuluvat kuin kuulotorvesta. On miksauksen mestaruutta yhdistää akustinen hyperrealismi elektroniseen, mutta jännitettä akustisen ja elektronisen välille ei aina synny. Aika tosin kuluu rattoisasti siinäkin, että pääsee tarkastelemaan rosoisia äänipintoja aivan läheltä ja pohtimaan, mitkä ovat aitoja, mitkä synteettisiä.
"Hyperrealistic songs ", säv. Hikari Kiyama, Asta Hyvärinen, Sami Klemola, Christian Winther Christensen ja Perttu Haapanen. - Defunensemble. (Alba, ABCD 508)
Kuuntele Kare Eskolan Uudet levyt 31.3.2022.
