Hyppää pääsisältöön

Markus Kajo: Ennen kuin oli "mitään", oli jo sentään jotain.

Markus Kajo estradilla edessään mikrofoni.
Markus Kajo on kirjailija, itsenäinen media-alan yrittäjä ja radio- & tv-alan konkari. Markus Kajo estradilla edessään mikrofoni. Kuva: Harri Mäenpää/ Studio Korento Markus Kajo

Vaikka luulisi, että ennen kuin oli mitään, ei olisi ollut mitään, niin olipa sittenkin! Enkä tarkoita kvanttivaahtoa.

Muistelen tieteiskirjailija Arthur C. Clarken erästä teknologiasitaattia:
Riittävän kehittynyttä teknologiaa ei erota taikuudesta.

Tämän päivän koululaisille voi olla vaikea selittää, että ennen ei läheskään kaikilla ollut puhelinta. Tuolloin nopein tapa viestiä kauempana asuvalle kaverille tai sukulaiselle oli postikortti tai kirje.

Tämän päivän koululaiselle nuo ajat voivat kuulostaa siltä, ettei ennen ollut mitään, kellään. Että kaikki oli vaan ihme sinnittelyä jossain luolassa, pakkasessa ja pimeässä.

Kuitengin!

Pyysin isältä kesällä kuusivuotiaana, että saisin omin päin mennä kummitätini luokse Lieksaan.

Minusta oli epäreilua, etten pääsisi sinne siitä mitättömästä syystä, ettei isäni töiden takia päässyt viemään minua mummolaan (jota kutsuttiin ukkilaksi). Vaikka oli kesäloma.

Sanoin, että selviäisin junamatkasta ihan mainiosti.

Lättähattu, paikallisjuna, Joensuusta Lieksaan kulki 104 km matkan pysähtyen joka ikiselle asemalle ja seisakkeelle, ja matka vei kaksi ja puoli tuntia. (Lättähattu-junan muuten suunnitteli heppu, jonka tyttärestä tuli myöhemmin työkaverini vaimo. Niin pieni on maailma!)

Kummitädilläni ei ollut puhelinta. Niinpä isä lähetti tädille postikortin, että Markus tulee junalla Lieksaan tässä joku päivä.

Emme jääneet odottamaan, kirjoittaako täti vastaan, että on saanut tiedon matkastani. Ei näet ollut mitään syytä, miksi täti ei olisi ollut maisemissa. Hänhän asui kotonaan. Enkä minä halunnut odotella.

Isä kysyi, mitä tekisin, jos täti ei olisikaan kotona (menisin naapuriin), mitä tekisin jos naapuri ei olisi kotona (menisin seuraavaan naapuriin, jne, ad infinitum).

Minä sanoin, että lisäksi tiesin, missä mummolan ulko-oven avain oli, ja voisin mennä sisälle odottamaan, jos olisi kaatosade, eikä täti kotosalla.

Näillä tiedoilla ja eväillä isä pisti minut junaan, ja todennäköisesti sanoi jollekin kiltille tädille tai sedälle junassa, että tämä katsoisi vähän minun perääni.

Rehellisesti sanoen en muista, jäinkö ukkilaa lähimpänä olevalla Sokojoen seisakkeella pois, ja kävelin loppumatkan, vai meninkö Lieksan asemalle asti, ja jos menin tahi en, oliko täti asemalla tai seisakkeella vastassa vai ei.

Hämärä mielikuvani oli, että kävelin Sokojoelta tai asemalta mummolaan, ja täti oli siellä ja ilahtui tulostani. Ja minulle pääsy ukkilaan oli pienen unelman toteutuma, niin kovin tykkäsin siellä olla.

Kahden ja puolen tunnin matkalla oli suunnilleen nämä asemat ja seisakkeet:

Joensuu
Siihtala
Kurapuro
Lehmo
Kylmäoja
Ristisaari
Kontiolahti
Uilo
Jakokoski
Kuusoja
Simana
Nilos
Louhioja
Kaltimo,
Karhusalo
Muuraisniemi
Hiirenniemi
Paukkaja
Rahkee
Uimaharju
Laukkala
Ukkola
Kattilajoki
Saunaniemi
Kyyrönlampi
Vorna
Kelvä
Ahovaara
Kupparinmäki
Hassila
Rekiniemi
Vuonislahti
Törmälä
Lapalie
Siikasuo
Koiralampi
Tiensuu
Yrjölä
Lamminkylä
Pokronlampi
Sokojoki
Lieksa

Eli Joensuuta ja Lieksaa lukuunottamatta kaikilla noilla pysähdyksillä olisin voinut pudota junasta tai jäädä kyydistä, jos olisin ollut huolimaton, eikä kukaan olisi auttanut.

Mutta 60-luvun alussa elämän tahti oli rauhallisempi, ja nähtävästi ainakin joku matkustajista aina seurasi, etten tehnyt älyttömyyksiä.

Tarkkaavainen lukija on huomannut, että pysäkkilistassa on Kaltimo.

Poikkean päätarinasta sen verran, että kerron setäni matkasta Lieksasta Kaltimoon vuosikymmeniä minua aiemmin.

Junavaunussa oli setäni muassa ollut hänen tuttunsa, vanhempi, vähän huonokuuloinen ja siksi varsin kovaääninen mies.

Sen ohella vaunussa oli kaksi kaiketi helsinkiläistä matkailijadaamia. Naisilla oli mukanaan gramofoni, jolla yrittivät soitella levyjä.

Lisäksi eteläsuomalaisdaamit polttivat savukkeita, vieläpä pitkässä imukkeessa, mikä oli Lieksan tapahtumahorisontissa outo ilmiö.

Setäni ystävä oli silmä kovana tuijottanut naisten meininkiä, ja sitten hän omasta mielestään kuiskasi, mutta käytännössä huusi sedälleni: “Monograafia soittaat ja tupakkoo polttaat - huoria nuo lienöön!”

Setäni ei ollut tiennyt ollako samaa mieltä, vaiko tuumata, että hän epäili että naisilla olisi jokin muu ammatti. Olipa vain katsellut ikkunasta ulos, korvat punoittaen.

Takaisin pääasiaan, kommunikaatiotekniikkaan ja tekniikkaan ylipäätään.

Ei ollut siis puhelinta ollenkaan joka huushollissa.

Ja kaukopuhelut olivat kalliita: Etelä-Pohjanmaan kummitädilleni ja niille enoilleni, joilla puhelin oli, soitettiin kerran vuodessa, jouluaattona.

Puhelu oli lyhyt.

Muuhun jouluviestintään käytettiin enemmän aikaa: Jouluksi lähetettiin Pohjanmaalle ja Lieksaan paketit. Joululahjoja ja jotain harvinaisempaa syötävää.

Pohjanmaalta ja Lieksasta tuli meille jouluksi paketit.

Pohjanmaalta tuli lapsille joululahjoja ja jotain meille harvinaisempaa syötävää: paistia, lusikkaleipiä, erilaisia pikkuleipiä, pullaa, uunijuustoa, ja eteläpohjalaiskummitätini bravuuri, rommikakku, jossa oli aivan liian paljon rommia autoilua ajatellen, mutta joka oli herkullista. Kaikki pohjalaissukulaiseni muistavat täti-Ailin rommikakun. Osa päätään pudistellen.

Lieksasta tuli sataa sorttia marjapiirakoita, karjalanpiirakoita, kotitekoista ruisleipää, lapsille joululahjoja ja namia monenmoista.

Joulunalusaika saa minut aina ajattelemaan paketteja, siis postipaketteja, niiden väsäämistä ja avaamista.

Kommunikaatio oli ennen paljon, paljon hitaampaa. Kirjeitä, kortteja, paketteja. Ani harvoin puheluita. Varsin harvoilla tosiaan oli puhelin, jollei työ sitä vaatinut.

Sen vuoksi nykyistä kännykkää voi hyvinkin ajatella Arthur C. Clarken “magiana”. Ei omalla kohdallni niinkään sitä, että tavallisilla ihmisillä on kännykkä, kuin sitä, että sillä on tavallisen ihmisen varaa soittaa. Vaikka ulkomaahan! Yli kymmenen sekunnin puhelu!

Toinen maaginen juttu minusta on Google. Tai Wikipedia. YouTubekin. Se, että tietoa on niin helposti saatavilla. Triviaa myös, ajanvietettä.

Kun mietin, mikä ennen vastasi nettiä, nimenomaan sen tarjoamaa ajanvietettä, tulee mieleen yksi ylitse muiden: Nuorten keksijäin ja kokeilijain kirja.

Ja sittemmin Pikku Jättiläinen ja Antero Vipunen ja vastaavat.

Kirjat ja tiedelehdet, joissa oli mielenkiintoisia rakenteluohjeita. Ohjeet vaikkapa painokoneen rakentamiseen.

Nuorten keksijäin ja kokeilijain kirjaa ilmestyi pitkästi toistakymmentä painosta, suurin osa myöhempien kokkelipiimäsukupolvien aikakaudella, so. ennen minun elinaikaani, mutta mummolan peruja kirja oli edelleen aikanani olemassa, ja minulle fyysisesti tuikituttu, kun isä minut siihen varta vasten tutustutti. Aarre oli se kirja.

Ja on vaikea selittää sitä tunnetta, kun sen (taikka jonkin toisen kirjan?) perusteella tilasin osat ensimmäiseen kidekoneeseeni, ja aloin sitä kokoon väsätä.

Että mikäkö on kidekone?

Se on kutakuinkin yksinkertaisin mahdollinen radiovastaanotin. Hirmu simppeli.

Kidekone, wikipediassa

Oli kuulkaa päheetä laittaa eka kertaa itse rakentamaani kidekoneeseen jotakin (taisin käyttää ikkunanräystäspeltiä) antenniksi, sulloa korvakuuloke korvaan, ja ilman pattereitta, verkkovirroitta akuitta kuulla yleisradiolähetystä Lahdesta!

Muistan kun vielä varsin isonakin poikana ennen nukahtamista, kidekoneen kuuloke korvassani kuuntelin itse tekemääni radiota. En silloin osannut arvata, että jonain päivänä olisin Yleisradiossa töissä, ja jonain toisena päivänä jo sieltä eläkkeellä, yli 40 vuotta jonninjout eikun asianmukaista viihdettä ja henkistä ylösrakentamista radioon ja teeveehen vääntäneenä.

Kun olin pieni, lähinnä kummitädillä (sukulaisistani) oli minulle aikaa. Sedät ja enot olivat muualla töissä, tai maatalon kyseessä ollen, koko ajan työssä. Ei ollut heillä aikaa juurikaan teknisiä huvituksia rakennella.

Mutta Nuorten kokeilijain ja keksijäin kirja, ja kaikki pikkujättiläiset, anterovipuset ja vanhan ajan harrastajalehdet ruokkivat tekniikasta kiinnostunutta pojanmieltä, isäukon vinkkien ohella.

Sen tiedämme, että ennen nettiä oli vakavaa, älyllistä elämää, vakavan viisaita kirjoja kuten tietosanakirjat, Wikipedian “korvikkeena”.

Mutta oli myös hauskaa triviasisältöä. Youtuben korvikkeita.

Monesti mietin, miten voimakkaita tunnekokemuksia olivat onnistumiset jossain projektissa. Kun vaikkapa vaatimaton kidekone alkoi toimia -- tuntui, että koko maailma on yhtäkkiä itselle auki!

Löytämisen, itse tekemisen, oivaltamisen ilo on suurimpia lahjoja mitä lapselle voi antaa.

Miettiipi,

Nimim. “Yksi monten puolesta”.

  • Markus Kajo: Ennen kuin oli "mitään", oli jo sentään jotain.

    Mikä toimi nettitrivian esiasteena, miettii M. Kajo.

    ...Emme jääneet odottamaan, kirjoittaako täti vastaan, että on saanut tiedon matkastani, ja että olisiko hän ylipäätään edes kotona tuolloin. Ei näet ollut mitään syytä, miksi täti ei olisi ollut maisemissa. Hänhän asui kotonaan. Miksei hän siis olisi siellä! Ja sitäpaitsi minä en halunnut odotella korttien postittumista päiväkaupalla.

  • Markus Kajo: Asiaa naisten pulista

    Hyvyys, pahuus palkitaan vain saduissa?

    "...Ja luonto uhkaa kostolla, jos vielä sitä hiilletään, tai vaikka ei edes lisää hiillettäisi! Luulisi, että edes luonto on meidän puolella, ilmasto ihmisten ilona ilmaiseksi, mutta ei."

  • Ennen, nyt ja kohta!

    Markus Kajo miettii 40 vuottaan Ylessä, ja ensi vuotea, mm.

    Muistaakseni oli maanantai kun aloitin Ylen palveluksessa 80-luvun alussa, joten on ihan soveliasta, että lopetan perjantaina. Ei tule keskeneräisiä työviikkoja uralle suotta.

Uusimmat sisällöt - Näkökulmat

  • Markus Kajo: Ennen kuin oli "mitään", oli jo sentään jotain.

    Mikä toimi nettitrivian esiasteena, miettii M. Kajo.

    ...Emme jääneet odottamaan, kirjoittaako täti vastaan, että on saanut tiedon matkastani, ja että olisiko hän ylipäätään edes kotona tuolloin. Ei näet ollut mitään syytä, miksi täti ei olisi ollut maisemissa. Hänhän asui kotonaan. Miksei hän siis olisi siellä! Ja sitäpaitsi minä en halunnut odotella korttien postittumista päiväkaupalla.

  • Markus Kajo: Asiaa naisten pulista

    Hyvyys, pahuus palkitaan vain saduissa?

    "...Ja luonto uhkaa kostolla, jos vielä sitä hiilletään, tai vaikka ei edes lisää hiillettäisi! Luulisi, että edes luonto on meidän puolella, ilmasto ihmisten ilona ilmaiseksi, mutta ei."

  • Ennen, nyt ja kohta!

    Markus Kajo miettii 40 vuottaan Ylessä, ja ensi vuotea, mm.

    Muistaakseni oli maanantai kun aloitin Ylen palveluksessa 80-luvun alussa, joten on ihan soveliasta, että lopetan perjantaina. Ei tule keskeneräisiä työviikkoja uralle suotta.

  • Kultainen noutaja

    Opettavaisen tarinan kansalle nosti esiin Kajo.

    "...Ahneuksissaan mies saunoi itsensä henkihieveriin. Liian kova konsti se selvästi oli, pakkosaunonta, mietti hän..."

  • Käynti pienenä

    Soittoa ja tapahtumia mielen sisällä, pääasiassa.

    Olo on kuin koira murisisi jossain. Tai murisisi jokin paljon pahemepi. Paholainen, seitinohuen ulottuvuuksienvälisen suihkuverhon takana murisisi vaikka.

  • Kelluessaan

    Mielihavaintoja veden piirissä ollessa

    Vesi oli suolatonta, ja siksi välillä kirveli nenässä. Paradoksaalista oli se, että kirveli juuri suolattomuus, eikä -lallisuus, kuten maallikko helposti luulisi.

  • Tyhmä jo pienenä

    Toistuvan yksinkertaisuutensa lamentaatioasialla on Kajo.

    "Jos ei lasketa sitä, että aikuisessa ihmisessä on lihaa ja luuta enemmän kuin lapsessa, ja laajempi nahka-osa hänellä kuin silkohapsena oli, niin melko vähän muuttuu ihminen elämänsä aikana..."