Hyppää pääsisältöön

Viulisti Carolin Widmann tiivistää ECM-hyveet

Levy-yhtiö ECM on kuulunut 1980-luvulta alkaen taidemusiikkiestetiikan edelläkävijöihin. Tuottaja Manfred Eicherin ikääntyessä julkaisutahti ja uuden löytäminen ovat hiipuneet, mutta yhä edelleen monet ECM-julkaisut tavoittavat yksinkertaisen, persoonallisen, koskettavan ja aikaamme sopivan tyylin, josta yhtiö muistetaan. Sellainen on ainakin viulisti Carolin Widmannin soololevy.

Carolin Widmann: L'Aurore
Carolin Widmann: L'Aurore Uudet levyt

Carolin Widmannin soololevyn ohjelmisto noudattaa ECM:n pelikirjaa pilkulleen. Hildegard von Bingenin ikiaikaiset melodiat, Bachin jylhä barokki, Enescun ja Ysaÿen avara jälkiromantiikka ja George Benjaminin runollinen modernismi punoutuvat yhteen soinnin, tulkinnan ja tuotannon keinoin, ja musiikillinen moniarvoisuus tuntuu standardilta.

Yhtenäisyyden viimeistelee se, että Widmann ymmärtää mitä soittaa. Myöhäisromanttisessa tykityksessä on samaa tarkkuutta ja kiihkeää hehkua kuin ECM:n emeritusviulisti Gidon Kremerillä, mutta siistimmin ja täyteläisemmin. Hildegardin melodialinjat soivat aran inhimillisesti, ilman new age -mielikuvia, ja Benjaminin miniatyyrit Widmann piirtää ohuella mutta rohkealla viivalla. Bachin d-molli-partitassa Widmannille luonteva romanttinen viuluperinne ei ota valtaa, vaan tulkinnassa korostuu monumentaalisuus, mutta ihmisen tasolta katsottuna.

Vasta kun vangitseva ja henkilökohtainen levy oli päättynyt Bachin kuuluisaan Chaconneen, huomasin etten ollut hetkeäkään kaivannut mitään muuta kuin yhden viulun ja yhden viulistin. Widmannin näkemys siis kantaa, samoin ECM:n karun moninainen estetiikka.

Yhdessä asiassa levy poikkeaa ECM-perinteistä: äänikuva ei ole kylmän etäinen, vaan neutraalin kaunis.

"L'Aurore", säv. Hildegard von Bingen, George Enescu, George Benjamin, Eugène Ysaÿe ja J.S. Bach. - Carolin Widmann, viulu. (ECM New Series 22709, 4856803)

Kuuntele Kare Eskolan Uudet levyt 15.9.2022.

  • Valonhohtoista marraskuumusiikkia ukrainalaisin juurin

    Levyarvio

    Taidemusiikkiyleisö janoaa tällä hetkellä syystäkin lohdullisuutta. Levy-yhtiö Ondine on viime vuodet vastannut kysyntään Latvian radiokuoron varmatyylisillä levyillä, joista uusin sisältää Alfred Momotenkon arkaaista, kirkollista ja mystistä diatoniikkaa. Levy erottuu edukseen suitsukkeentuoksun ja valonhohteen tavallista luontevammalla yhdistelmällä, eivätkä Momotenkon ukrainalaiset juuret liene kokonaiselämykselle haitaksi.

  • Walter Sallisen musiikki kasaa soivia merkityksiä niin kuin postmodernin monitaiteen pitää

    Levyarvio

    Modest Musorgskin Näyttelykuvia Viktor Hartmannin näyttelyn pohjalta on kuuluisin esimerkki kuvataiteen innoittamasta taidemusiikista, vaikka usein unohtuu ettei Musorgski muuttanut musiikiksi tauluja vaan kuvitteellisen katselijan mielikuvia. Säveltäjä Walter Sallinen ja kuvataiteilija Markus Jäntti-Tuominen ovat nyt uuden sukupolven innolla tarttuneet Näyttelykuvien materiaaliin ja luoneet siitä postmodernin monitaideteoksen, jonka keskiössä ei ole vain visuaalisuuden ja musiikin vuorovaikutus, vaan myös se, miten vaikutteet, luennat, tekstit peilautuvat, muokkautuvat ja välittyvät taiteiden, aikojen ja ihmisten välillä. Kuulostaa sekavalta mutta tulos on rikkaudessaan luonteva.

  • Vaihteleva yksinlaululevy korostaa Aarre Merikannon melodisuutta

    Levyarvio

    Säveltäjä Aarre Merikannon narratiivi Suomen musiikinhistoriassa on yleensä traaginen. Modernistina hän oli niin paljon aikaansa ja paikkaansa edellä, ettei saanut teoksilleen esityksiä ja sortui oopiumiin. Alban tuore julkaisu säveltäjän kaikista yksinlauluista antaa osaltaan uusia sävyjä kömpelölle narratiiville. Nykykuulijalle Merikanto hahmottuu synnynnäisenä melodikkona, jonka liedeissä on niukalti modernismia mutta viljalti omaleimaista, tiivistä yötunnelmaa.

  • Barokkiviulisti Rachel Podger yksin keskellä hauskaa moninaisuutta

    Levyarvio

    Otsikko kertoo, että maailman parhaisiin barokkiviulisteihin lukeutuva Rachel Podger soittaa uutuuslevyllään "Tutta sola", ihan yksin. Barokin sooloviuluaarteistosta Podger löytää kuitenkin rikkautta, jota ei uskoisi, kun levy käynnistyy sovituksella Bachin urkumonoliitista Toccata ja fuuga d-molli.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua