Pekka Kuusisto saa muusikkoutensa kuuluviin kapellimestarinakin

Muistaakseni muusikko Pekka Kuusisto jossain haastattelussa hieman hymähteli instrumentalisteille, jotka luulevat osaavansa johtaa orkesteria tuosta vain. Sittemmin Kuusisto on päätynyt johtamaan yhtä sun toistakin orkesteria - eikä vain solistin paikalta viulun turvasta soittoa innostaen. Kuusiston muusikkoudella ei tähänkään asti ole ollut rajoja, mutta levydebyyttinsä kapellimestarina hän kuitenkin tekee perusturvallisesti viulukonsertoilla. Yhteispeli solisti Vilde Frangin kanssa on pääosin lupaavaa.

Beethoven & Stravinsky violin concertos / Vilde Frang Uudet levyt

Warnerin julkaiseman levyn orkesterina on pienehkö mutta iskukykyinen Bremenin kamarifilharmonia, joka hiljattain antoi Kuusistolle söpön tittelin "taiteellinen paras ystävä". Ystävyyttä koetellaan kahdella hyvin erilaisella konsertolla.

Beethovenin viulukonsertto on tunnetusti erikoinen. Etenkin avausosassa soolostemma rakentuu lähes pelkästään pitkälinjaisista asteikoista ja kuvioinneista, jotka hohtavat orkesterin yllä kirkkaina mutta karuina. Teoksen rakenteessa on kuitenkin rajuja yllätyksiä, joita siivittää pakkomielteenomainen koputusele.

Solistina Vilde Frang kuuluu siihen koulukuntaan, joka puhaltaa erikoiseen stemmaan henkeä rytmisillä vapauksilla ja fantasialla, eikä siis tyydy klassiseen eleettömyyteen, kuten jotkut. Frangin hehkuvalla soinnilla ja täydellisellä puhtaudella soolosta syntyykin tavallista vetävämpi, ja enimmäkseen orkesteri tukee kokonaisuutta. Hempeimmissä ja hiljaisimmissa kohdissa Kuusisto saa sekä orkesterin että solistin houkuteltua samaan äärimmäisen koskettavaan herkkyyteen, jota hän viulistina suosii. Etenkin hitaan osan hiljainen rohkeus vetosi minuun paljon enemmän kuin perusromanttinen tumma siirappi.

Myös konserton rajut tööttäykset ja paukutukset ovat tuttua, röyhkeän tehokasta Kuusistoa, mutta kun Frang ei tavoita samoja sävyjä, jokin sauma jää hankaamaan. Hieman ongelmallisia ovat myös ne avausosan kohdat, joissa Frangin kuviointien intensiteetti kaipaisi kontrastikseen pidättyväistä orkesteria. Enimmäkseen Kuusisto kuitenkin osaa hillitä joukkojaan ja mielikuvitustaan tarpeen vaatiessa. Kolmannen osan Kuusisto saa laukkaamaan napakassa uptempossa tavalla, joka ei useimmilta täysinoppineilta kapellimestareilta onnistu. Suurin radikaalius säästetään juonikkaasti kadenssiin, joka on Beethovenin oma mutta peräisin konserton pianoversiosta. Se todistaa, että vaikka Beethoven sävelsi viululle varovaisesti, pianolla hän osasi ja uskalsi. Konserton coda ei valitettavasti villiinny siinä määrin kuin Kuusistolta ja Frangilta odotin. Intoa kyllä riittää, mutta kenties kasvu olisi pitänyt rakentaa harkitummin.

Stravinskyn viulukonsertossa Stravinsky on hoitanut ne työt, jotka Beethoven jätti kapellimestarille eli balansoinnin ja jännitteet. Monumentaalisuuskin on kätevästi pilkottu neljäksi napakaksi karaktääriosaksi, joten konsertto sujuu solistivetoisesti, orkesteriväreillä leikkien. Kenties Kuusiston kädenjälki kuuluu puu- ja vaskisoolojen ronskinraikkaissa sävyissä, ja ainakin Kuusisto piiskaa orkesteria hauskaan rytmiseen etukenoon ilman hakkaavaa sävyä.

Suuri osa levyn orkesteriosaamisesta menee toki Bremenin soittoniekkojen piikkiin, mutta niin paljon levyllä kuuluu tuttua Pekka Kuusistoa, että selvästi hän osaa välittää musiikkinäkemystään myös kapellimestarina. Jäänkin innolla odottamaan Kuusistolta sellaista levytystä, jonka luovuutta eivät rajoita välttämättömät kompromissit solistin kanssa.

Ludwig van Beethoven: Viulukonsertto D-duuri. Igor Stravinsky: Viulukonsertto D-duuri. - Vilde Frang, viulu, ja Deutsche Kammerphilharmonie Bremen/Pekka Kuusisto. (Warner Classics, 9029667740)

Kuuntele Kare Eskolan Uudet levyt 27.10.2022.