Kare Eskola
Yle
Sinfonia Lahti on viime aikoina löytänyt kaikenlaista mainiota levytettävää, niin myös uutuudellaan. Poulencin, Prokofjevin ja Brittenin kepeät sinfoniettat soivat lahtelaisten hyppysissä niin mainiosti, että muinaisen Sibelius-brändin päälle rakentunee uuttakin kansainvälistä uskottavuutta.
Levyn kolme sinfoniettaa ovat kevyitä, pienimuotoisia ja hauskoja - mutta vaikeita soittaa, koska uusklassisessa kirkkaudessa pienetkin rosot erottuvat. Orkesterilta vaaditaan rytmistä iskevyyttä sekä soitinryhmien tarkkaa yhteistyötä soinneissa ja fraseerauksessa, ja kaiken kisailun keskellä pitää soittaa vapautuneesti ilman otsaryppyjä. Dima Slobodeniouk onnistuu kuitenkin ohjastamaan joukkonsa musiikilliseen ilonpitoon ilman huolen häivää.
Joltain osin tässä ehkä auttaa tukeva Sibelius-perinne - vaatimuksiltaan levyn sinfoniettat ovat kuin Sibeliuksen tanssikohtauksia, vaikkakin tarkemmin soivia. Pääasiassa levyn itsevarma riemukkuus kuitenkin syntynee siitä, että Dima Slobodeniouk ja orkesteri luottavat toisiinsa ja uskaltavat innostua vailla pelkoa tarkkuuden kärsimisestä. Luottamuksen merkkinä esimerkiksi ykkösviulujen ylärekisteri kimmeltää ihmeen puhtaana ja puhallinsoolot pursuavat värejä.
Poulancin ja Prokofjevin leppoisa hauskuus on kansainvälistä tasoa, mutta minulle levyn huippukohta on Brittenin sinfonietta. Sen tekstuuri on painokkaampaa ja harmonisesti tiheämpää, mutta loistavalla puhtaudella ja balansoinnilla lahtelaiset saavat musiikin soimaan raikkaana ja kevyenä.
Francis Poulenc: Sinfonietta F-duuri. Sergei Prokofjev: Sinfonietta A-duuri. Benjamin Britten: Sinfonietta. - Sinfonia Lahti/Dima Slobodeniouk. (BIS-2601)
Kuuntele Kare Eskolan Uudet levyt 10.11.2022.
